Julkaistu

Nippernaati ja kaverit – Nykykirjallisuutta Virosta, Latviasta ja Liettuasta

Tänä vuonna Nippernaati, tuo veijari ja kulkija, tekee matkaansa ystävien seurassa, sillä vuonna 2021 antologiassa nähdään ensimmäistä kertaa myös latvialaista ja liettualaista kirjallisuutta.

Jenni Kallionsivu

Suomennetun latvialaisen kirjallisuuden määrä on viime vuosina ollut Suomessa ennen näkemättömässä nousussa: vuodesta 2016 vuoteen 2021 suomennettujen nimikkeiden määrä on noussut 400 prosenttia! Vuonna 2016 latvialaisia kirjoja nimittäin suomennettiin tasan yksi, kansallisrunoilija Rainiksen kokoelma Se pysyy, joka muuttuu. Tänä vuonna niitä tulee, Nippernaati mukaan lukien, kokonaista viisi kappaletta. Mutta numerot eivät toki valehtele, ainakaan tahallaan. Onhan viisi aivan valtavan paljon enemmän kuin yksi.

Liettualainen kirjallisuus ei toistaiseksi ole yltänyt aivan näin päätähuimaaviin käännöslukuihin, sillä viime vuosien aikana on suomennettu vain yksi liettualainen teos, vuonna 2016 suomeksi ilmestynyt Dalia Grinkevičiūtėn Dalian kirja.

Muihin Baltian maihin verrattuna virolaista kirjallisuutta on siis suomennettu varsin paljon ja suunta näyttää olleen nousujohteinen. Eräs monista tähän johtaneista syistä on varmasti ollut Nippernaati, joka on ollut monien virolaiskirjailijoiden ensiesiintyminen Suomessa ja suomeksi. Nippernaati on alun perin August Gailitin romaanin päähenkilö, joka on antanut nimensä myös tälle virolaisen kirjallisuuden antologialle. Nippernaati-kokoelmien ajatuksena on ollut nimenomaan suomentaa aikaisemmin suomeksi julkaisemattomia kirjailijoita.

Nippernaati syntyy monien ammattilaisten yhteistyönä

Tällä kertaa Nippernaatin tekstien valinnasta ovat vastanneet päätoimittajat Anniina Ljokkoi (Viro), Annika Suna (Latvia) ja Reeta Tuoresmäki (Liettua). Nippernaatin kääntäjinä ovat toimineet Mirja Hovila, Sini Katainen, Hilkka Koskela, Kaisu Lahikainen, Alexandra Lahti-Nuuttila, Katja Meriluoto, Annika Suna, Akira Takaki, Annamari Typpö ja Jouko Vanhanen sekä joukko Helsingin yliopiston latvian ja liettuan kielen opiskelijoita.

Nippernaatilla on kolme eri tavoitetta. Sen kautta halutaan rohkaista kustantajia julkaisemaan uutta suomennettua kirjallisuutta, ja tässä tavoitteessa onkin vuosien saatossa onnistuttu erinomaisesti. Toinen tärkeä tavoite on pitää suomentajien ammattitaitoa yllä. Käytön puutteessa kaikki taidot rapistuvat tai pahimmassa tapauksessa eivät pääse kehittymään lainkaan. Ilman suomentajia ei ole suomennettua kirjallisuuttakaan, joten mielekkäiden työtilaisuuksien tarjoaminen kääntäjille on ensiarvoisen tärkeää. Lisäksi pyrkimyksenä on tietysti tarjota lukijoille uusia lukuelämyksiä.

Kaikista kolmesta maasta on mukana neljä kirjailijaa, ja mukana on tasapuolisesti eri sukupuolten edustajia. Latviasta mukaan valikoituivat Jānis Joņevs, Anna Auziņa, Andra Neiburga ja Māris Bērziņš, Liettuasta Jaroslavas Melnikas, Danutė Kalinauskaitė, Undinė Radzevičiūtė ja Sigitas Parulskis. Virosta mukana ovat Susan Luitsalu, Eia Uus, Martin Algus ja Tõnis Vilu.

Kääntäjien ja päätoimittajien lisäksi käännösantologian valmiiksi saattamiseen on tarvittu useita muitakin osaajia. Tekstien parissa ovat työskennelleet myös toimittajat ja oikolukija. Kirja on sisältönsä lisäksi myös esine, josta graafikko ja painotalon ammattilaiset tekevät parhaimmillaan sekä houkuttelevan että sujuvasti luettavan. Kirja on myös hanke, jossa tehdään budjetteja, maksetaan laskuja ja tietysti ennen kaikkea pyritään saamaan rahat riittämään. Ammattilaiset todellakin ansaitsevat palkkion työstään: vaikka kukaan ei odottaisikaan rikastuvansa kaunokirjallisuudella, pelkät kiitospuheet eivät elätä ketään. Pelkästään latviasta käännettyä osuutta koskevia rahoitushakemuksia on kirjoitettu – ilman hakemusten pakollisia liitteitä – 26 172 merkkiä, mikä on noin viisi kertaa tämän artikkelin pituus.

Kaikkein tärkeintä on tietysti se, että tekstit löytäisivät lukijansa. Ehkäpä tämäkin Nippernaati toimii ponnahduslautana kokonaisten romaanien sekä novelli- tai runokokoelmien julkaisemiselle. Toivottavasti antologia tuo myös uusia ajatuksia, elämyksiä ja lukemisen iloa lukijoilleen.

Kirjoittaja on Rozentāls-seuran toiminnanjohtaja, joka tekee töitä myös virolaisen kulttuurin parissa.

Tilaa Nippernaati tästä

Julkaistu

Viro Turun Kirjamessuilla 1.-3.10.

Turun Kirjamessuilla 1.-3.10.2021 nähdään jälleen laaja kattaus virolaista kirjallisuutta!

Viro-aiheita messuilla tänä vuonna ovat muun muassa kaksikielinen runous, lastendekkarit, klassikoiden kääntäminen sekä suomalaisten ihastus Viroon ja etenkin Saarenmaahan. Huippuvieraaksi saadaan Viron eturivin kirjailijoista Valdur Mikita, jonka suosittu teos Lingvistinen metsä (Sammakko, suom. Anniina Ljokkoi) ilmestyy nyt suomeksi.

Viro-osaston ja -ohjelman ovat tuottaneet Suomen Viro-yhdistysten liitto, Tuglas-seura, Viro-instituutti ja Viron Helsingin suurlähetystö. Viron maaosastolla messujen A-hallissa voi tavata myös Turun Tuglas-seuran sekä Varsinais-Suomen Viro-keskuksen.

Viro-keskusteluja ja -ohjelmaa messuilla:

PERJANTAI 1.10.

klo 16.25–16.50 Jukola
Millaista on kaksikielinen runous? Entä sekakielinen? Vironsuomalaiset runoilijat Heidi Iivari ja Ville Hytönen lausuvat runojaan ja kertovat motiiveista ja rakkauksista niiden takaa. Yhteistyössä Enostone Kustannus

klo 16.50–17.15 Lastenalue
Suomalais-tarttolaisen kirjailijan Mika Keräsen lastendekkari Aavepyöräilijä on vauhdikasta ja lämminhenkistä luettavaa niin pienille kuin suurille. Keränen lukee tarinoitaan ja avaa niiden maailmaa Tarton Soppalinnassa.

LAUANTAI 2.10.

klo 13.40–14.15 Agricola
Viro ja Viron luonto eilen, tänään ja huomenna. Runoilija Heli Laaksosen johdolla keskustelevat kirjailijat Ville Hytönen, jonka uudessa teoksessa Viro Maailmanvallaksi! pohditaan Viron vahvuuksia ja heikkouksia sekä Valdur Mikita, joka käy läpi suomalais-ugrilaista mielenmaisemaa. Yhteistyössä Sammakko

SUNNUNTAI 3.10.

klo 10.30–11.00 Fiore
Parhaita paloja Baltian nykykirjallisuudesta. Virolaisen kirjallisuuden antologia Nippernaati laajentuu viidennessä numerossaan Latviaan ja Liettuaan tuoden esille Baltian maiden nykykirjallisuutta. Teemoiksi nousevat muun muassa naiskuva ja feminismi, mutta myös menneisyydestä kumpuavat muistot. Keskustelua johtaa toimittaja Anna Laine. Keskustelemassa Nippernaati 5:n kääntäjät Annamari Typpö, Annika Suna ja Sini Katainen. Yhteistyössä Rozentals-seura ja Donelaitis-seura

klo 11.10–11.30 Fiore
Kansainvälisesti tunnetuin virolainen runoilija ja ajattelija Jaan Kaplinski poistui keskuudestamme kesällä. Juuri ilmestynyt runovalikoima Ilta tuo takaisin kaiken kattaa hänen mittavan uransa kuusi vuosikymmentä. Runot ovat suomentaneet Anja Salokannel ja Pauli Tapio. Yhteistyössä Parkko Kustannus

klo 12.30–12.55 Kuisti
Kuinka välittää kokemukset lapsuudesta Neuvostoliitossa suomalaislukijoille?
Kirjailija Heli Laaksonen haastattelee kääntäjiä Mirja Hovilaa ja Anja Salokannelta. Latvialaisen Vizma Belševican Bille-trilogia ja virolaisen Leelo Tungalin Toveri lapsi kuvaavat molemmat toisen maailmansodan aikaan sijoittuvaa lapsuutta. Miltä historian murroskausi näyttää lapsen näkökulmasta? Yhteistyössä Arktinen Banaani, Paperiporo ja Rozentals-seura

klo 13.05–13.30 Kuisti
Miksi Saarenmaa ja Viro sopivat suomalaisten kirjojen tapahtumapaikoiksi ja mikä Viron lähihistoriassa kiehtoo suomalaista kirjailijaa ja lukijaa? Paula Havasteen suosittu neliosainen Saarenmaa-sarja sai tänä vuonna päätöksensä ja Sampo Terhon esikoisromaani sijoittuu niin ikään Saarenmaalle. Haastattelee Virossa asuva kirjailija Ville Hytönen, joka on myös sijoittanut teoksiaan uuteen kotimaahansa. Yhteistyössä WSOY ja Gummerus

Messujen aukioloajat:

  • Perjantaina klo 10-18
  • Lauantaina klo 10-18
  • Sunnuntaina klo 10-17

Turun Messukeskus, Messukentänkatu 9-13, 20201 Turku

Kirjamessujen koko ohjelma, mahdolliset muutokset sekä turvallisuusohjeet löytyvät osoitteesta www.kirjamessut.fi

Lippuja messuille voi ostaa tästä

Julkaistu

Lääne Kalur – yli 40 vuotta kalastuskolhoosia

Neuvostoliiton miehittäessä Viron vuonna 1945 maaomaisuus kansallistettiin ja maatalous kollektivisoitiin. Uudistus koski myös kalastuselinkeinoa. Vapaan kalastuksen aika oli ohi.

Mikael Korhonen

Neuvostoliiton miehityksen myötä Viron rannikot julistettiin raja- ja sotilasalueiksi, joita valvottiin tarkasti. Kalastuselinkeino keskitettiin kalastuskolhooseihin, joihin kalastajien oli liityttävä kyetäkseen harjoittamaan ammattiaan ja varmistaakseen toimeentulon perheilleen.

Aluksi liittyminen kolhooseihin oli vähäistä, mutta uusien kommunististen vallanpitäjien painostuksesta – varsinkin sen jälkeen, kun 20 000 virolaista oli kyyditetty Neuvostoliittoon maaliskuussa 1949 – virolaiset taipuivat väistämättömän edessä. Läänemaan kalastajien täytyi myös sopeutua uuteen neuvostojärjestelmään. He luovuttivat kaikki yksityisesti omistamansa kalastusalukset ja kalastusvälineensä kolhoosin omistukseen ja yhteiseen käyttöön, kuten myös kaikki työeläimet, maataloustyökalut ja maatalousrakennukset.

Nopeassa tahdissa perustettiin Läänemaalla keväällä ja kesällä 1949 yksitoista uutta kolhoosia: Haapsalu Kalur, Partisan, Uus Elu, Virstu Kalur, Sangar, Kajak, Vormsi Kalur, Põhjarannik, Molodaja Gvardija, Viiking ja Kiideva Kalur. Kolhoosit nimettiin yleensä kommunistisen puolueen johtohahmojen mukaan tai kuten Läänemaalla ideologisin iskusanoin.

Nopea pakkokollektivisointi synnytti aluksi monia pieniä tuotantoyksiköitä. Mutta pian huomattiin, etteivät ne olleet riittävän tehokkaita ja elinkelpoisia, ja kolhooseja ryhdyttiin yhdistämään isommiksi yksiköiksi. Sama kehitys oli myös Läänemaalla, ja erinäisten yhdistämisvaiheiden jälkeen muodostettiin lopuksi vuonna 1975 yksi koko maakunnan kattava kalastuskolhoosi, Lääne Kalur.

Työntekijät

Puolet kolhoosin työntekijöistä työskenteli perustuotannossa, kalastuksessa ja kalanjalostuksessa, kun taas toinen puoli oli sijoitettu tukitöihin, lähinnä hallintoon, korjaamoihin, rakennustöihin ja maatalouteen. Vuonna 1985 Lääne Kalurin henkilökunta oli suurimmillaan 2 114 työntekijää. Lääne Kalur oli suuri kalastuskolhoosi myös muihin vastaaviin virolaisyrityksiin verrattuna. Suurin kalastusalan työnantaja oli kuitenkin kalastuskolhoosi S. M. Kirov Tallinnassa 20 500 työntekijällään.

Kalastus avomerellä ja rannikolla oli vaativaa, fyysisesti raskasta ja pääasiassa miesten työtä. He työskentelivät vuorokausien mittaisissa vuoroissa kalastusmatkojen pituudesta riippuen. Lepopäivät olivat meren ja sään armoilla. Tehtaiden kalanjalostus oli taas naisten työtä. He suolasivat, savustivat, pakastivat, säilöivät ja purkittivat kaloja. Työpäivät olivat aluksi pitkiä, periaatteessa 8-tuntisia, mutta samalla ympärivuorokautista vuorotyötä.

Ammattitaitoisen työvoiman rekrytointi loi pohjan kolhoosin menestykselliselle toiminnalle, mutta joustavan sukupolvenvaihdoksen turvaaminen oli jatkuva haaste vanhempien työntekijöiden eläköityessä. 1980-luvulla keskusteltiin mm. siitä, miten vaikeaa nuoria oli houkutella alalle. Nuoret pitivät kalastusta raskaana työnä, työpäiviä pitkinä, ja jopa työvaatteet tuntuivat heistä raskailta. Kaikkialle läpitunkeva ja vaatteisiin tarttuva kalanhaju koettiin luotaantyöntäväksi. Nuoret eivät tyytyneet enää vain paikallisiin työpaikkoihin, vaan tähtäsivät kauemmas. Etenkin Tallinna houkutteli.

Tuotantotavoitteet

Neuvostoliitossa harjoitettiin valtiojohtoista suunnitelmataloutta. Vuosittaiset toimintasuunnitelmat ja -tilastot kertovat työstä ja tuotannosta, mutta tietoihin täytyy suhtautua tietyllä varauksella. Kolhoosin johtohenkilöt saattoivat kaunistella sekä tuotantotavoitteita että tuloksia, jotta ne vastaisivat ja mieluiten ylittäisivät kolhooseille etukäteen määrätyt suunnitelmat, normit, jotka kommunistinen puolue oli asettanut. Työtä ja tuotantoa ohjasivat pyrkimys yhä parempiin tuloksiin sekä puolueen ideologinen propaganda, jonka tavoitteena oli todistaa sosialistisen yhteiskuntajärjestelmän ylivertaisuus.

Lääne Kalurilla oli 1980-luvulla 153 kalastusalusta, joista neljä oli niin sanottuja tehdasaluksia ja 13 suurempia troolareita, jotka kalastivat valtamerillä. Vuosittainen kalansaalis oli 8 000–10 000 tonnia. Lähivesillä kalastettiin lähinnä silakkaa mutta myös kilohailia, turskaa ja kampelaa sekä haukea, kuhaa ja ahventa, kun taas Atlantilta tuotiin erityisesti silliä ja seitä mutta myös makrillia ja turskaa.

Kalastusmatka Atlantille kesti yleensä kuusi kuukautta, syyskuusta helmikuuhun. Laivat seilasivat Itämeren, Skagerakin ja Kattegatin läpi ja edelleen Pohjanmeren kautta Atlantille. Kalastus tapahtui Islannin, Färsaarten ja Skotlannin vesillä. Kalat troolattiin merestä ja suolattiin heti tynnyreihin. Takaisin palattiin joko Tallinnan tai Pärnun kautta valtamerialusten kotisatamaan Virtsuun.

Osa kalansaaliista myytiin tuoreena, mutta suurin osa purkitettiin tai savustettiin kalanjalostustehtaissa, joko maalla tai aluksella. Alus otti vastaan troolarien saaliit jo merellä ja valmisti niistä heti öljyyn tai tomaattikastikkeeseen säilöttyjä kalatuotteita. Vuoden 1985 tuotantotilaston mukaan Lääne Kalur valmisti 25 miljoona säilykepurkkia ja 862 tonnia savustettua kalaa. Tuotteita myytiin eri puolille Neuvostoliittoa, mutta niitä vietiin myös Puolaan ja Romaniaan sekä Kuubaan, Nicaraguaan, Angolaan, Sambiaan ja Tansaniaan asti.

Kalasäilyke. KUVA: Haapsalu ja Läänemaa Muuseumid SA.
Kalasäilyke. KUVA: Haapsalu ja Läänemaa Muuseumid SA.

Kolhoosielämää työssä ja vapaa-ajalla

Työ kolhoosissa oli yleensä hyvin houkuttelevaa, sillä palkat olivat hyvät. Mutta oli muitakin etuja. Kolhoosi rakensi ja ylläpiti asuntoja, kauppoja ja päiväkoteja ympäri Läänemaata, tarjosi elokuvien ja urheilutilojen kaltaisia kulttuuripalveluja sekä terveys- ja sairaanhoitopalveluja. 1980-luvun lopulla Lääne Kalurilla oli kaksi päiväkotia, kolme kulttuuriklubia ja kaksi urheilukenttää. Työntekijöillä oli käytössään myös oma lomakylä, jossa perheet saivat viettää lomiaan. Lapsille järjestettiin kesäleirejä.

Avioituessaan työntekijä sai 100 ruplaa ja muita lahjoja, esim. maton, pesukoneen tai huonekaluja uuteen kotiin. Vastanaineet saivat myös matalakorkoista, edullista lainaa. Lapsiperheet saivat rahallista tukea lapsiluvun mukaan. Kolmen tai useamman lapsen äidit saivat kaksi ylimääräistä vapaapäivää kuukaudessa. Lääne Kalur maksoi myös eläkkeitä vanhuksille ja sotaveteraaneille.

Työ kalastuskolhoosissa oli kokonaisvaltaista. Se loi yhteenkuuluvuuden tunteen myös työajan ulkopuolella. Urheileminen oli erityisen suosittua. Työntekijät harrastivat monenlaisia lajeja. Pelattiin lentopalloa ja pöytätennistä, purjehdittiin, työnnettiin kuulaa, nostettiin painoja, hiihdettiin, yleisurheiltiin ja harrastettiin ammuntaa. Shakki, tammi ja korona kiinnostivat sekä vanhoja että nuoria.

Kulttuuritoimintakin oli vilkasta. Kolhoosi rakensi Haapsaluun vuonna 1964 oman, klubitaloksi kutsutun kulttuuritalon. Siellä järjestettiin konsertteja, teatteriesityksiä ja tansseja. Vuonna 1971 kulttuuriklubi alkoi järjestää vaativampia musiikki- ja lauluesityksiä, niin kutsuttuja kabareita. Ajan myötä kabareen suosio ja maine kasvoi ja katsojia tuli kaikkialta Virosta. Yleisö kerääntyi katettujen pöytien ääreen ja nautti kolhoosinaisten valmistamista herkuista, kahvista, teestä ja alkoholijuomista. Tarjoiluhenkilökunta tuli omasta takaa, orkesteri soitti ja tanssi jatkui pitkälle yöhön.

Lääne Kalurissa harjoitettiin kalastuksen ja kalanjalostuksen lisäksi maanviljelyä ja karjanhoitoa. KUVA: Mikael Korhonen.
Lääne Kalurissa harjoitettiin kalastuksen ja kalanjalostuksen lisäksi maanviljelyä ja karjanhoitoa. KUVA: Mikael Korhonen.

Viimeiset ajat – Lääne Kalurin loppu

Viron tasavalta palautettiin 20. elokuuta 1991 ja maa siirtyi vapaaseen markkinatalouteen. Yksi suurimmista haasteista oli itsenäisen talouden rakentaminen Neuvostoliiton markkinoille keskittyneen suunnitelmatalouden raunioista. Viro ajoi lävitse mm. yksityistämisohjelman, jonka kautta 80 prosenttia valtion omistamista pienyrityksistä myytiin.

Yksityistäminen koski myös Lääne Kaluria, joka jaettiin kahteen pienempään osakeyhtiöön. Haapsalussa toiminta järjestettiin uuteen, West-nimiseen yhtiöön. Se jatkoi edeltäjänsä harjoittamaa kalastusta ja kalanjalostusteollisuutta. Kun talous taantui 1990-luvulla ja kalan vienti Venäjälle väheni, joutui Haapsalun kalatehdas lopulta lopettamaan toimintansa 2000-luvun puolivälissä ja sanomaan irti loput sata työntekijäänsä. Tämän jälkeen maa-alue myytiin kiinteistösijoitusyhtiölle, joka suunnitteli rakentavansa alueelle asuntoja. 2000-luvun lopun taloudellisesti vaikeina aikoina suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet. Osa tehdasrakennuksista purettiin. Jäljelle jäi tänä päivänä hiljalleen rapistuvia ja hajoavia taloraunioita, jotka muistuttavat menneistä kalatalouden suuruuden ajoista.

FT Mikael Korhonen on eläkkeellä oleva historioitsija sekä arkistonjohtaja, joka on viettänyt paljon aikaa Haapsalussa. Artikkeli perustuu hänen julkaisemaansa teokseen Haapsalu. Lääne Kalurista graffiteihin (2020). Kirjaa voi tilata SVYL-Verkkopuodista: https://verkkopuoti.svyl.fi/tuote/mikael-korhonen-haapsalu-laane-kalurist-graffititeni-laane-kalurista-graffiteihin/

Julkaistu

Tunnustetun tiedetoimittajan löytöretki Viron luontoon ja sukellus maan historiaan ja kulttuuriin

Kari Valovirta

Indrek Rohtmets:
Viron luonto tutuksi
AtlasArt 2020, 223 s.
Suom. Aura Koivisto

Alkuteos kuuluu Varrak-kustantamon vuonna 2010 aloittamaan 101 Eesti -sarjaan. Siinä oman alansa asiantuntijat esittelevät suppein katsauksin 101 Viron asiaa, tapahtumaa tai ilmiötä. Kirja ei pyri siis olemaan varsinainen retkiopas eikä luontotyyppejä ja niiden kasvi- ja eläinlajeja systemaattisesti käsittelevä teos. Lyhyissä, kuvineen aukean mittaisissa kuvauksissa tulevat keskeiset asiat ja teemat tästä huolimatta hyvin selvitetyiksi. Pääpaino on niissä kohteissa, jotka ovat tekijälle merkityksellisiä tai joissa on erityisen suuria luontoarvoja. Näistä tekijä kertoo usein henkilökohtaisin muisteluksin.

Monet suomalaisille tuntemattomat kohteet

Teos vie kierrokselle ympäri Viron. Esiteltyjä kohteita on laajoista rannikkoalueista, metsistä ja soista lähteisiin, siirtolohkareisiin ja yksittäiseen tammeen saakka. Tiedeväkeä ja aktiivisia luontoharrastajia lukuun ottamatta useat niistä ovat tuntemattomia suomalaisille Viron reissaajille. Tutuimmasta päästä lienevät Saarenmaan Kaalin kraatterit ja Panga eli Mustjalan törmä sekä Koillis-Viron Ontikan törmä ja Valasten putous.

Kohteiden kuvausta taustoittavat esittelyt Viron kiviperustasta ja maan kohoamisilmiöstä. Vaikka tehostuva maankäyttö on myös Virossa laittanut luonnon yhä ahtaammalle, se on edelleen hyvin runsas niin yksilömääriltään kuin lajeiltaan. Meikäläistä kulkijaa kiinnostavat ja ihastuttavat erityisesti suomalaisista luontotyypeistä poikkeavat kohteet. Tällaisia ovat esimerkiksi kalkkipohjaiset alvarit, ennallistetut lehtoniityt, jokivarsien kivipaljastumat ja hohkaisten karstimaiden katoavat vedet. Mikäli syventyy aiheisiin enemmälti, niin taatusti puoleensavetäviä ovat graptoliittifossiilit, haisukonna ja kartiokalkkikämmekkä.

KUVA: Visit Estonia / Arne Ader.

Ei pelkkä luontokirja

Kirja ei pitäydy ainoastaan luontoon. Kohteisiin sisältyy aimo annos Viron historian tärkeitä tapahtumia, kulttuuria ja merkkihenkilöitä. Niiden kuvauksissa annetaan puheenvuoro lukuisille maan tieteessä tai taiteessa ansioituneille. Luonto on myös ehtymätön kansantarinoiden, legendojen ja uskomusten lähde. Niinpä kohteisiin liittyy jälkiä Kalevin pojan sankaritöistä, maan ja veden taruolentoja, paholaisten tekosia ja outoja sattumuksia.

Esittelykierroksen päätteeksi Indrek Rohtmets palaa kotipihalleen. Hän korostaa oman pihan merkitystä jokaiselle. Tutustuminen siellä eläviin kasveihin ja eläimiin lisää kiinnostusta luontoon, joka tulee läheiseksi. Silloin ymmärtää paremmin luonnon arvon ja sen suojelun merkityksen.

Suomalaisen laitoksen kustantaja on tehnyt hyvää ja perusteellista työtä muokatessaan teoksen lukijan käyttöön. Kuvitus on runsas ja kohteista on esitetty koordinaatit. Erityiskiitoksen ansaitsevat Viron luontoa hyvin tuntevat, suomennoksen tehnyt kirjailija ja toimittaja Aura Koivisto ja sen tarkistanut biologi ja tietokirjailija Juha Valste. Omissa saatesanoissaan Aura Koivisto kertoo Viron luonnon erityispiirteistä ja liittää niiden oheen retkeilykäytön kannalta oleellisia nettisivuja. Hänen tekstiin lisäämänsä runsaat selitykset ja huomautukset ovat hyödyllisiä ja tarpeen niille, joille asiat eivät ole tuttuja.

Kirja tuottaa mainioita yllykkeitä lähteä Viroon niin siellä ennen käyneille kuin vasta sinne aikoville. Koronapandemian johdosta se ei ole tätä kirjoitettaessa oikein mahdollista, mutta paremmat ajat tulevat vielä. Niitä odotellessa voi palata Virossa aikaisemmin koettuun ja Viron luonto tutuksi -teoksen avulla virittäytyä uusien retkien suunnitteluun.

Viron luonto tutuksi -kirjaa voi ostaa SVYL-Verkkopuodista (verkkopuoti.svyl.fi) hintaan 30 € + postimaksu. Tutustu kirjaan tästä!

Julkaistu

Eva Bellenille korona-aika on ollut sekä syy että mahdollisuus kirjoittaa – Lastenkirja Nõia 13 tarkastelee nykymaailmaa humoristisella otteella

Kun yleisötapahtumista jouduttiin koronan takia luopumaan, keksi Mikkelin Eesti Keskuksen toiminnanjohtaja Eva Bellen keinon, jolla tarjota lapsille tekemistä ajasta ja paikasta riippumatta. Bellenin runo- ja värityskirja Nõia 13. Nõiapere lood on suunniteltu koko perheen yhteiseksi ajanvietteeksi.

”Korona-aika on tietenkin ollut sekä syy että mahdollisuus kirjan ilmestymiselle. Nyt kun tapahtumia ja lasten kerhoja ei ole voinut järjestää paikan päällä, kirjan kanssa voi paitsi oppia ja lukea viroa, myös tehdä käsillään – missä vain! Ajatus on, että jokainen perheenjäsen voi värittämällä tehdä kirjasta oman näköisensä. Kirjassa on myös tyhjiä sivuja lasten omia kuvituskuvia varten. Toivon, että tällä tavalla hauskan tekemisen kautta lapsilla heräisi kiinnostus lukemiseen”, Bellen sanoo.

Teoksessaan Bellen katselee nykyajan elämänmenoa noitamaailman läpi lempeällä huumorilla. Siksi se soveltuu pienten lisäksi myös aikuisille, jotka varmasti lukevat tarinaa erilaisesta näkökulmasta ja vaikuttuvat siitä hieman eri tavalla.

Noitien suurperheessä asuu kahdeksan tyttöä ja kaksi poikaa sekä vanhemmat.
Noitien suurperheessä asuu kahdeksan tyttöä ja kaksi poikaa sekä vanhemmat.

Nõia 13 kertoo noitaperheestä, jossa on äiti ja isä, kymmenen lasta sekä mummu ja vaari. Perhe asuu arkkitehti-isän suunnittelemassa talossa, johon isällä on myös patentti.

”Äiti ennustaa kristallipallosta tulevaisuutta ja keinoja, millä tavalla tulisi rahaa. Perheen kahdeksalla tyttärellä ja kahdella pojalla on kaikilla omat kiinnostuksenkohteensa. Mummu ja vaari ovat eläkkeellä ja tekevät kaikenlaista kivaa. Mummu esimerkiksi meditoi ja vaari juttelee eläinten kanssa”, Bellen kuvailee kirjansa hahmoja.

Bellen kirjoittaa tarinansa runomuotoon. Hän on kirjoittanut runoja aikaisemminkin. Viime vuonna hänen runokokoelmansa Anhedoonia julkaistiin Eesti 100 luuleraamatut -sarjassa, joka on harrastajille tarkoitettu julkaisusarja. Jatkoa Bellenin tuotannolle lienee luvassa, sillä hän kertoo, että uusia ideoita ja runoja on jo kertynyt pöytälaatikkoon.

Nõia 13 on kirjoitettu runomuotoon. Nelisäkeisissä säkeistöissä on loppusoinnut.
Nõia 13 on kirjoitettu runomuotoon. Nelisäkeisissä säkeistöissä on loppusoinnut.

Kirjan kuvittaja Günter Peedu löytyi läheltä. Hän on Mikkelin Eesti keskuksen puheenjohtaja.

”Hän on ollut mukana tapahtumissamme ja piirtänyt esimerkiksi juhlapäiviin liittyviä kuvia, joita lapset ovat saaneet värittää. Siksi hän oli luonteva valinta kirjan kuvittajaksi”, Bellen sanoo.

Äiti Esmeralda kiitää yläilmoissa turboluudallaan.
Äiti Esmeralda kiitää yläilmoissa turboluudallaan.

Kymmenen vuotta Mikkelin Eesti Keskuksen johtajana

Kuusitoista vuotta sitten Eva Bellen muutti Mikkeliin. Alussa Bellen vierasti hiljaista kaupunkia, kontrasti tapahtumien täyteiseen elämänmenoon Tartossa oli suuri. Sittemmin hän on tottunut uuden kotikaupunkinsa rauhallisuuteen ja nauttii siitä.

Bellen on toiminnanjohtaja Mikkelin Eesti keskuksessa, joka perustajia hän on itse. Toiminta sai alkunsa klubitoimintana vuonna 2011 monikulttuurisuuskeskus Mimosan tiloissa.

”Mikkelissä oli paljon virolaisia, jotka olivat kiinnostuneita yhdessä tekemisestä. Alkuaikoina me vietimme yhdessä virolaisia juhlapäiviä, ohjelmaa oli koko perheelle kerran kuukaudessa. Yhdessä oleminen oli tärkeää myös viron kielen puhumisen kannalta”, kertoilee Bellen.

Eva Bellen on Nõia 13 -lastenkirjan kirjoittaja ja Mikkelin Eesti Keskuksen toiminnanjohtaja.
Eva Bellen on Nõia 13 -lastenkirjan kirjoittaja ja Mikkelin Eesti Keskuksen toiminnanjohtaja.

Nykyisen toimintamuotonsa yhdistyksenä Mikkelin Eesti keskus sai 2019. Tärkein syy MEKin toiminnalle on Bellenin mielestä tutustuttaa suomalaiset virolaiseen kulttuuriin.

”Tapahtumissamme vierailee paljon suomalaisia. Suomalaiset yleisesti ottaen ovatkin mielestäni kiinnostuneita Virosta paljon. Aina tulee myös uusia ihmisiä. Tapahtumien kautta saamme myös uusia jäseniä. Meillä käy Kuopiostakin asti eräs perhe. Se että he ajavat talvella pitkän matkan pimeässä vain saadakseen ottaa osaa tapahtumiimme, on meille suuri kohteliasuus”, Bellen juttelee.

Yksi Bellenin haave on saada järjestää Viro-viikot kaupungin erilaisten yhteistyötahojen kanssa. MEKillä on jo hyviä kokemuksia muun muassa Mikkelin teatterin kanssa toimimisesta. Bellen näkee paljon erilaisia mahdollisuuksia.

”Aina ei tarvitse ajatella isosti. Sen sijaan, että toisimme Virosta jonkun kuuluisan artistin esiintymään, itselleni olisi tärkeää saada esille ihan paikallisiakin ihmisiä. Joukossamme täällä on paljon lahjakkaita virolaisia muusikoita ja taiteilijoita. Haluaisin, että heillä olisi mahdollisuus näyttää osaamistaan tällaisissa tapahtumissa”, hän sanoo.

Millainen perinne tästä voisi tulla?

”Jos nyt aluksi edes kerran vuodessa niin sekin olisi hienoa!”

Kirjoittaja: Tua Sysimiilu

Kuvat: Eva Bellen

Julkaistu

Jouko Vanhaselle Viron kulttuurirahaston kirjallisuuden palkinto parhaasta virolaisen teoksen käännöksestä

Viron äidinkielen päivänä sunnuntaina 14.3. jaettiin Viron kulttuurirahaston kirjallisuuden vuosipalkinnot. Parhaan virolaisen kirjallisuuden käännöksen palkinto myönnettiin Jouko Vanhaselle Jaan Krossin romaanin Taivaankivi sekä runokokoelman Maailman löytäminen suomentamisesta. Paljon onnea!

Vanhanen on tunnettu Jaan Krossin kääntäjä ja on myös tehnyt kaikki Indrek Harglan Melchior-kirjasarjan käännökset suomeksi. Verkkopuodin hakua käyttämällä saamme nähdä, että Jouko Vanhanen on monipuolinen ja virosta aktiivisesti käännöksiä tehnyt suomentaja. Tässä muutamia Vanhasen kääntämiä teoksia ja kirjasarjoja puodista.

Jaan Krossin upeat teokset

Vanhasen sai Viron kulttuurirahaston palkinnon nimenomaisesti Jaan Krossin teosten käännöksistä Taivaankivi (2020, Tuglas-seura) ja Maailman löytäminen (2020, Tallinna-kustannus). Vanhaselle annettiin myöskin kirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 2004 hänen ja kääntäjä Kaisu Lahikaisen yhteistyöstä Krossin avainteos Uppiniskaisuuden kronikka suomennoksessa. Verkkopuodista löytyy vielä Krossin muistelmateos Rakkaat kanssavaeltajat II (2010, WSOY) ja novellikokoelma Kleion silmien alla (2012, Moreeni).

Apteekkari Melchior -kirjasarja

Indrek Harglan Apteekkari Melchior -sarja sijoittuu 1400-luvun Tallinnaan. Vielä rakenteilla olevan kaupungin siluettia hallitsee Toompean linnoitus. Saksalainen ritarikunta on juuri karkottanut ryöstelevät vitaaliveljet Itämereltä, ja kasvavassa kaupungissa vilisee kauppiaita, sotilaita, kirkonrakentajia, dominikaanimunkkeja ja maallikkoveljiä, raatimiehiä ja maankiertäjiä. Näin kuvaillaan ensimmäisen Apteekkari Melchior -kirjasarjan teoksen alkuvaiheita. Sarjasta on ilmestynyt suomeksi Vanhasen kääntämänä seitsemän teosta, joista uusin on Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi (2021, Into, suom. Jouko Vanhanen).

Tutustu Melchioreihin tästä!

Muita käännöksiä

Verkkopuodista löytyy Vanhasen kääntämänä lisäksi mm. Ilmar Taskan kehuttu Pobeda 1964 (2017, WSOY), Voldemar Veedamin ja Carl B. Wallin hurja pakomatka Purjehdus vapauteen. Virolaisten uskomaton merimatka yli Atlantin (2017, Arktinen Banaani), Eero Epnerin Kondrad Mägi -teos (2018, OÜ Sperare), joka julkaistiin suomeksi taiteilijan 140-vuotisjuhlavuotena sekä ruokakirjat Jauhamalla paras. Pienistä pyöryköistä muhkeisiin murekkeisiin (2014, Moreeni) ja Herkkuja perunasta (2014, Moreeni).

Julkaistu

Hyvää naistenpäivää!

Verkkopuodin tarjonnasta löytyy paljon upeita teoksia, joita on ilo nostaa naistenpäivän kunniaksi.

Minu -kirjasarja on esitellyt paikkoja Virosta virolaisten näkökulmasta. Toimittaja, tutkija ja poliitikko Barbi Pilvre on kirjoittanut vironkielisen teoksen Minu Vormsi. Väinemere Twin Peaks (2020, Petrone Print) Vormsin kesäkodissa viihtyvä Pilvre raottaa mystisen Vormsin saaren elämää. Teos on vironkielinen ja mikä mainion tapa perehtyä kieleen opintojen ohella.

Kätlin ja Hanneleele Kaldmaan yhteisteos avaa nimensä mukaisesti kahta rakkaustarinaa: Kätlinin ja äitinsä sekä Kätlinin ja tyttärensä Hanneleelen. Teoksessa liikutaan siis kahdessa tasossa ja ajassa. Hyvin erilaiset tarinat avaavat ajan muutosta, mutta myös kahden täysin erilaisen suhteen dynamiikkaa. Kaksi rakkaustarinaa (2020, Aviador) on Outi Hytösen taidokas suomennos, teos on saatavilla myös viroksi.

Yksi rakastetuimmista virolaisteoksista on Leelo Tungalin Seltsimees Laps, joka kuvaa Neuvosto-Viroa 1950-luvulla. Yllättäen äidittä jäävä pieni Leelo tulkitsee maailmaa lapsen logiikalla, ympärillään vuoroin maaseutumaisema ja Tallinna. Toveri Lapsi -teoksen (2019, Arktinen Banaani) on suomentanut Anja Salokannel ja siitä ohjannut menestyselokuvan Monika Siimets.

Eeva Park on monipuolinen virolainen kirjailija, jonka teos Viimeisellä rajalla (2019, Into kustannus, suom. Sanna Immanen) on voimakas kuvaus nuoren naisen elämästä juuri itsenäistyneessä Virossa 90-luvun alussa. Psyologisen trillerin omaisen teoksen teemoja ovat ihmiskauppa, Neuvostoaika ja nyky-Viro. Verkkopuodista löytyy myös Parkin toimittaman suomalais-virolaisen runokokoelman 8+8 toinen osa.

Palkitun lastenkirjailija Kairi Lookin teokset Lentokentän lutikat (2018, Aviador) ja Piia pikkuleipä muuttaa (2019, Aviador) ovat riemukkaita tarinoita, joista myös aikuiset nauttivat. Teokset on kääntänyt suomeksi Katariina Suurpalo. Verkkopuodin tarjonnasta löytyy myös vironkielinen Lennujaama lutikad ei anna alla (2014, Tänapäev).

Viron kielen oppijoille on tarjolla verkkopuodissa mittava kattaus virolaisia oppikirjoja ja muita oppimista tukevia teoksia. Helsingissä asuva ja viron kielen kursseja pitävä arvostettu ja rakastettu opettaja Klarika Sander on tehnyt viron kielen alkeisoppikirjan, Kohtume Eestis!, joka on aikuisille tarkoitettu kommunikatiivinen viron kielen alkeisoppikirja. Kirjassa on tekstit niin suomeksi, englanniksi kuin venäjäksikin.

Aino Kallas on sekä Suomessa että Virossa rakastettu ja arvostettu kirjailija, joka on otettu omaksi kummassakin maassa. Silja Vuorikurun kirjoittama Aino Kallas – Maailman sydämessä (2017, SKS) on ensimmäinen elämäkerta Suomesssa syntyneestä maailmankansalaisesta. Teos löytyy myös Sirje Oleskin vironkielisenä käännöksenä (2018).

Omia kokemuksiaan Viron eri aikakausilta ovat kuvanneet omaelämäkerrallisissa teoksissaan muun muassa Imbi Paju ja Marjo Näkki. Pajun klassikkoteos Torjutut muistot (uusintapainos 2020, Like, suom. Kaisu Lahikainen) kuvaa kansakunnan traumaa Pajun äidin ja tämän kaksoissisaren vankileirillä vietettyjen vuosien kautta. Näkin teos Hepoa Tallinnaan. Kaksi vuotta kirjeenvaihtajana (2010, Gummerus) kuvaa STT:n kirjeenvaihtajan elämää tiedonvälityksen kulisseissa. Teosta on kuvattu riemukkaaksi ja se avaa sekä Baltian maiden tilannetta että Näkin omaa seikkailua ulkomailla.

Toki tässä vain pilkahdus verkkopuodin tarjontaan. Mm. Kai Aareleidin, Paula Havasteen ja muiden upeiden kirjoittajien teokset löydät Verkkopuodista!

Julkaistu

Anu Kippasto suosittelee tutustumaan Mart Kivastikin Tarttoon

SVYL-verkkopuodin Kirjasyksy-kampanjassa saadaan suosituksia puodin tarjonnasta. Anu Kippasto suosittelee lukemaan Mart Kivastikin vastikään suomeksi julkaistun Taivaan portaat -teoksen.

Anu Kippasto on on Viron Helsingin-suurlähetystön kulttuurineuvos ja toiminut SVYL:n aktiivisena yhteistyökumppanina mm. Turun kirjamessujen ja nyt uuden Uksest ja aknast -festivaalin tiimoilta.

Mart Kivastik – Taivaan portaat

Atrain & Nord 2020, 279 s.
suom. Anna Kyrö

Teksti: Anu Kippasto

”Hän ajoi hitaasti kotiin päin, mitä enemmän hän asiaa pohti, sitä selvemmäksi se tuli! Joku haluaa käydä Teneriffalla ja Kreikassa, jotkut menevät maalle, hän ei, sillä ihmiset ovat erilaisia. Hän viettää lomansa lapsuutensa Tartossa Päeva-kadulla, siellä on lämmintä, aurinkoista ja Uriah Heep, mitkään kultahiekkarannat eivät vedä sille vertoja.“ (Mart Kivastik: Taivaan portaat, Atrain&Nord 2020, suom. Anna Kyrö)

Tarttoon ja vuoteen 1975 lukija pääsee Mart Kivastikin romaanissa Taivaan portaat. Siinä päähenkilö Uu saa kuulla ystävältään Georgilta salaisuuden siitä, kuinka pääsee käymään menneisyydessä ja kuinka sieltä voi palata takaisin nykyhetkeen, tämän päivän Tarttoon ja sen arkielämään.

Tarttolaisena Martin ja Uun ikätoverina en tarvinnut Georgin kikkaa päästäkseni menneisyyteen – riitti, että luin Taivaan portaat -kirjan. Pääsin lapsuuteeni, kylläkin toiselle puolelle Tarttoa ja lentopallotreeneihin, uinti sen sijaan oli veljeni harrastus. Se musiikkikin, josta pidin, oli erilaista, kuin mitä romaanin henkilöt kuuntelevat. Kirjan nimi Taivaan portaat viittaa nimittäin Led Zeppelinin kappaleeseen Stairway to Heaven. Kaikista erineväisyyksistä huolimatta tulivat Martin kuvailuista mieleeni Tarton puutalojen ja -liiterien, urheiluhallien pukuhuoneiden sekä jopa lapsuuteni kesien tuoksut ja värit.

Suomalainen lukija saa hyvin totuudenmukaisen kuvan nuorten ja lasten elämästä Neuvosto-Virossa. Lukiessa ei kannata unohtaa, että oloista ja ajoista huolimatta lapsuus on aina jollain tavalla kultainen.

Mart Kivastik kertoo romaanissaan ajankuvan kautta elämän olennaisista asioista: ajasta, vanhenemisesta ja lapsuuden unelmista, ystävyydestä, ystävien muuttumisesta ja katoamisesta sekä tietenkin rakkaudesta.

Mart Kivastik on tarttolainen kirjailija. Suomeksi häneltä on julkaistu aikaisemmin vain yksi, Katariina Suurpalon suomentama novelli antologiassa Nippernaati 2 (Eesti Instituut 2016). Taivaan portaat on suomentanut Anna Kyrö ja kustantanut Atrain&Nord.


Tutustu Kivastikin teokseen SVYL-verkkopuodin sivuilla.

Katso myös Mart Kivastikin ja Heidi Iivarin Uksest ja aknast -festivaalin keskustelu.

Julkaistu

Reijo Roosin kirjavinkki on Indrek Koffin Eestluse elujõust -teoksen suomennos Oi suomi on

SVYL-verkkopuodin Kirjasyksy-kampanjassa saadaan suosituksia puodin tarjonnasta. Reijo Roos suosittelee lukemaan Indrek Koffin teoksen Oi suomi on (2018, Keropää, suom. Mika Keränen).

Reijo Roos on Tallinnassa elävä runoilija, jonka koostama viron- ja suomenkielinen runokokoelma Sinisild/Sinisilta julkaistiin syksyllä 2020 (Ilmapress, toim. Mari-Liis Roos). Teos kertoo tunnettujen virolaiskirjailijoiden Suomi-kokemuksista ja -muistoista. Sinisild/Sinisilta on todennäköisesti maailman ensimmäinen Talsinkissa ilmestynyt teos.

Indrek Koff – Oi suomi on. eräänlainen selviytymistarina

Keropää 2018, 72 s., suom. Mika Keränen

Teksti: Reijo Roos

Oi suomi on perustuu Indrek Koffin vironkieliseen teokseen Eestluse elujõust (Härra Tee ja proua Kohvi 2011), jonka Mika Keränen on omien sanojensa mukaan ”Suomen oloihin koulinut“. Kirja (tai tekijöiden mukaan pikemminkin ”läpyskä, jonka tekemistä ei ole kukaan tukenut sitten yhtään millään“) kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta, käyttäen jokapäiväisiä ja arkikielisiä sanoja, fraaseja ja lauseita.

Luin teoksen ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten, kun se oli juuri ilmestynyt. Läpyskä painui heti mieleeni eräänlaisena suomalaisuuden eepoksena, vaikka siitä ei löydäkään ikivanhoja runomittoja tai epärealistisija kansansatuja. Oi suomi on kuvaa niin tavallista ja arkista Suomea, kuin tavallinen ja arkinen Suomi suinkin olla voi.

Uskon, että kirjan lyhyisiin ja iskeviin lauseisiin voi jokainen suomalainen enemmän tai vähemmän samaistua. Tämän rohkean, rehellisen teoksen repliikit on ikään kuin kaduilta poimittuja, sieltä, mihin jokainen suomalainen on jättänyt omia lauseitaan leijumaan ja löytäjäänsä odottamaan. Oi suomi on on juuri näiden varovasti poimittujen jokapäiväisten lauseiden hienolaatuinen kokoelma.

Kirja on täynnä uudelleen kokemisen iloa ja surullisuutta, koska jokainen ilmaisu voi olla vaikka oman, vihatun naapurin lausuma. Ja kun joku päivä voi kaikki mennä niin pieleen, kuin suinkin voi, niin päivän lopussa voi karkeanharmaasta arkipäivästä neutraaliin todellisuuteen palauttaa vaikkapa kahvilatyöntekijän miltei huomaamaton kysymys: ”Kahvia vai teetä?”

Indrek Koff, virolainen kääntäjä ja kirjailija, on kääntänyt lukemattomia teoksia ranskasta ja portugalista viron kieleen ja kirjoittaa myös muun muassa lastenkirjoja. Jo mainittu teos Eestluse elujõust sai Viron kulttuurirahaston kirjallisuuden vuosipalkinnon vuonna 2010.

Syntyjään suomalainen Mika Keränen on jo melkein 30 vuotta Virossa asunut kirjailija. Mika on tunnettu suosituista lastenkirjoistaan, joiden tapahtumat sijoittuvat Tarton Supilinnaan. Kirjoista on myös tehty Supilinna salaselts -niminen elokuva.


Tutustu Oi suomi on -teokseen ja osta se tästä!

Verkkopuodissa on myynnissä myös alkuperäisteos Eestluse elujõust -teos! Tutustu tästä!