Tänään 30.1.2023 vietetään historian ensimmäistä virolaisen kirjallisuuden päivää! Päivä on myös Viron kansalliskirjailija A. H. Tammsaaren 145. syntymäpäivä, paljon on syytä siis juhlaan.
Meistä jokainen voi juhlistaa tätä päivää lukemalla virolaista kirjallisuutta ja vinkkaamalla kirjasuosituksia ystävillekin. SVYL-Verkkopuoti tarjoaa tänään tehdyistä kirjatilauksista 15 % alennuksen päivän kunniaksi!
Eläköön, virolainen kirjallisuus!
Suomen Viro-yhdistysten liitto ja SVYL-Verkkopuoti ovat Helsingin Matkamessuilla Messukeskuksessa to–su 19.–22.1.
Tule SVYL:n osastolle 7ky37 kuulemaan Viro-uutisia, tekemään kirjaostoksia ja tapaamaan tuttuja!
Matkamessujen virolaiset vieraat löydät kootusti täältä ja Viron lava-ohjelman täältä.
Matkamessut ovat avoinna:
Lisätietoa messuista löytyy täältä
Matkamessujen takia SVYL-Verkkopuodin tuotteet lähtevät seuraavan kerran matkaan ma 23.1. Pahoittelemme tilannetta ja kiitämme kärsivälllisyydestä!
Kun teet tilauksen viimeistään torstaina 15. joulukuuta, saat tuotteet ennen joulua.
Viro tulee taas Helsingin kirjamessuille 27.–30.10.! Viro, myös SVYL-Verkkopuoti, löytyy osastolta 6a70 (Viron Kustannusyhdistys). Osaston lisäksi messuilla on monipuolinen ohjelma Viro-kirjallisuutta!
Katso messujen Viro-ohjelma täältä
Täältä näet Helsingin kirjamessujen koko ohjelman
Helsingin kirjamessuista johtuen SVYL-Verkkopuodin tilaukset käsitellään seuraavan kerran 31.10. Pahoittelemme viivettä!
Viro tulee taas Turun kirjamessuille 30.9.–2.10.! Viron maaosasto löytyy tutulta paikalta A44 messujen A-hallista. Osaston lisäksi messuilla on monipuolinen ohjelma Viro-kirjallisuutta!
Katso messujen Viro-ohjelma täältä
Täältä näet Turun kirjamessujen koko ohjelman
Turun kirjamessuista johtuen SVYL-Verkkopuodin tilaukset käsitellään seuraavan kerran 4.10. Pahoittelemme viivettä!
Valgassa asuva, kaiken nähnyt juristi J. K. Tamminen tuntee olevansa vironsuomalainen.
Ville Hytönen
“Kun kysyn narvalaisilta tutuiltani, käyvätkö he usein Valgassa, he sanovat, etteivät he halua niin surkeaan paikkaan mennä käymään”, kirjailija ja lakimies J. K. Tamminen naurahtaa.
Olen tullut tapaamaan Tammista tämän toiseen kotikaupunkiin aivan Latvian rajalle.
Talo on piilossa pienellä mökkialueella kaukana keskustasta. Tamminen esittelee remonttitöitään innokkaasti. Tuohon tulee terassi, tuohon sauna. Keskellä pihaa seisoo kulmikkuutensa ansiosta legendaariseksi muodostunut Citroën H -pakettiauto eli Kamina.
Valga tunnetaan nimenomaan Latvian rajasta, mutta viime aikoina myös kaupunginhallinnon korruptio on noussut mediassa esiin.
”Surkeeta nähdä tää köyhyys, että ei ole mitään perspektiiviä”, Tamminen kuvaa. “Lähes kaikessa on annettu periksi. Jos ei EU-rahaa olis, tää olis ihan onnetonta.”
Tamminen kertoo vievänsä remonttijätteensäkin Tallinnaan, koska Valgan kaatopaikka ei ota korttimaksuja vastaan. Hän vihjaa, että käteisellä maksettu jätemaksu ei päätyisi välttämättä jätteenkäsittelyyn.
”Tämä on rajakaupunki, eiks nii?”, hän jatkaa vironsuomalaisella poljennolla. “Rajakaupungeissa on aina enemmän rikollisuutta.”
J. K. Tamminen tietää mistä puhuu. Hän on Virossa opiskellut kriminalisti ja lakimies, joka on nuorempana toiminut myös lain harmaalla vyöhykkeellä ja laitapuolellakin. Tamminen on ollut salakuljettaja ja velanperijä, hän on pitänyt bordellia ja myynyt pimeää viinaa. Aloitettuaan lakiopinnot 1990-luvun Tallinnassa hän kuitenkin jätti rikollismaailman taakseen – mutta vain tekijänä. Nyt hän kirjoittaa rikoksista ja toimii lakimiehenä.
Istumme Tammisen kotiin rakennetussa baarihuoneessa ja juomme kahvia. Kissa pyrkii sisään.
”Tämä metsä tunnetaan kodittomien kissojen metsänä”, Tamminen sanoo nostaessaan kissan syliinsä. “Valgalaiset hylkäävät kissansa tänne ja siksi niitä on metsä täynnä”, kirjailija kertoo ja silittää metsästä pelastamiaan kissoja, jalkapuolta Donaldia ja silmäpuolta Kriimua.
Entinen rikollinen on kasvissyöjä ja eläintenystävä, jonka kanssa on vaivatonta keskustella tofun saatavuudesta. Hän on persoona, joka kaihtaa yksinkertaistuksia.
Kirjailija-lakimiehen elämä on ollut varsin värikäs. Rikollisen uransa lisäksi hän on ollut 1980-luvulla menestyvä audiovälinekauppias, opiskellut itsensä niin teologian maisteriksi, rikostutkijaksi, tiedottajaksi kuin oikeustieteen maisteriksi. Kirjoittamisen opintoja on monesta opistosta ja yliopistosta. Bisnestä on tehty niin Venäjällä, Minskissä kuin Bakussakin.
Tapasin J. K. Tammisen aiemman kerran miltei 20 vuotta sitten opettaessani Turun Kakskerran Paasikiviopistolla kustannustoimittamista. Tamminen paitsi opiskeli kustannusalaa, hän kirjoitti myös Alibiin rikosjuttuja ja käsikirjoitti TV4:n Rikosraporttia yhdessä Mats Dumellin kanssa. Muistan aktiivisen keski-ikäisen miehen, joka innostui herkästi uusista asioista. Sellainen hän on ollut omien sanojensa mukaan aina.
Pakilaan kommunistiäidin ja sosialidemokraatti-isän perheeseen syntynyt poika ei alkujaan pärjännyt koulussa lainkaan. Muistelmiensa mukaan hänellä oli Maunulan yhteiskoulun kautta aikojen huonoin todistus. Luokalle jäämisen hän vältti isänsä kuolemasta johtuvan säälin takia.
Pilvi paloi ja viinaa kului, mutta nuori Juhani löysi itsestään yllättäen menestyjän.
”Olen aina osannut puhua ja myydä”, Tamminen sanoo ja tarjoaa lisää kahvia.
Voin todeta hänen väitteensä paikkansa pitävyyden. Tarjouksen tekemisessä Tamminen on suvereeni.
Nuorukaisena hän vuokrasi Malmin vanhalta ostarilta itselleen 25 neliön liiketilan ja alkoi myydä kaiuttimia ja soittimia. Tammisesta tuli nopeasti Suomen suurimpia audiolaitteiden myyjiä, vaikka kilpailijat olivat Veikon Koneen ja Mustan pörssin kaltaisia jättiläisiä. Rahaa tuli paljon ja Tamminen laajensi mediamaailmaan ostamalla osuuksia audiolaitteita ja autoja arvioivista ilmaisjakelulehdistä. Lopulta vauhti oli liiankin luja.
”Ostin nopeita autoja suoraan autokaupan ikkunasta, useamman lättähattujunan pihalleni, tilasin panssarivaunuja entisestä Neuvostoliitosta, mutta niitä ei koskaan saatu Suomeen saakka”, Tamminen muistelee hulluja vuosiaan.
Tamminen lihoi alle 80-kiloisesta miltei kaksinkertaiseksi. Tuli avioero. Yritykset alkoivat kärsiä laman aikana kadonneiden asiakkaiden myötä.
“Mä en ala syyttämään lamaa omista epäonnistumisistani”, monta elämää nähnyt kirjailija sanoo. ”Omaa syytäni se pääasiassa oli.”
Lopulta hän päätyi rahattomana, kodittomana ja perheettömänä kaverinsa varastohalliin yrittämään itsemurhaa.
Sellainen oli Juhani Tammisen ensimmäinen elämä, mutta hän selvisi siitä hengissä. Tamminen kuntoutui, opiskeli teologiksi ja lähti rikolliselle uralle, seikkaili ympäri entistä Neuvostoliittoa salakuljetuksen ja turvapalveluiden merkeissä ja muutti lopulta asumaan Viroon. Kuittikauppaa, yritysten saattohoitoa, salakuljetusta.
Kysyn Tammiselta, mitä hän ajattelee 90-luvulla Viroon muuttaneista suomalaisista. Käytän tarkoituksella sanaa venkula, sillä ensimmäinen vironsuomalaisten sukupolvi on tunnettu epämääräisistä liiketoimistaan.
”Meistä 90-luvulla muuttaneista moni lähti myös nopeasti”, Tamminen mainitsee. “Puheita oli enemmän kuin tekoja.”
Tammisen mielestä hänen suomalaissukupolvensa Virossa toteutti varsinaista kulttuuri-imperialismia. Käytettiin sumeilematta hyväkseen vielä kehittymätöntä pientä maata ja sitä, ettei Suomen verottaja, poliisi tai mikään muukaan viranomainen löytänyt ihmistä Virosta.
Haastattelun aikana useampi Tammisen nykyinen asiakas soittaa hänelle. Yksi soittajista on suomalaista rikosjournalismia seuraavalle varsin tuttu nimi. Lakimies Tamminen tuntuukin olevan varsin hyvin kontaktoitunut. Hän tuntee rikolliset ja poliisit, tunteepa vielä rikolliset poliisitkin.
Tammisen kolmas elämä alkoi 90-luvun puolessa välissä, kun hän lähti opiskelemaan rikostutkintaa Tallinnaan.
”Tekivät kaikenlaista kiusaa”, Tamminen kertoo viitaten opiskeluihinsa. “Luokka oli täynnä poliiseja ja mulla oli ylimenokaudella vielä bordelleja ja semmoista – – Ja tehtiinhän me Suomen suurin viinaryöstökin.”
Tamminen kuitenkin ymmärsi jättää rikokset. Hän kirjoitti Eesti Ekspressiin ja televisiolle ja valmistui kriminalistiksi.
”Poliisiksi en kuitenkaan ruvennut”, hän ilmoittaa vakavana.
Pian hän valmistui myös lakimieheksi. Nyt hän kirjoittaa väitöskirjaa johtamisesta.
Opiskeluvuosien jälkeen alkoi elämä, jota Tamminen elää parhaillaan.
”Mun tähtäin on olla ammattikirjailija”, hän tunnustaa, ja varsin lähellä hän sitä onkin.
Autofiktiivisillä rikoskirjoilla aloittanut Tamminen on tehnyt myös dekkaritrilogian sekä käsitellyt 1990-luvun lamaa. Uusin teos on Itämeren suurinta laivaturmaa käsittelevä Estonian salaisuudet (Minerva 2021), joka julkaistaan myös viroksi.
Estonian salaisuudet on varsin pieteetillä tehty, ja kaikki matkustajalautan vuonna 1994 tapahtuneeseen turmaan liittyvä on käyty läpi. Tasapuolisuuden nimissä Tamminen käy kirjassa läpi kaikki mahdolliset teoriat, kuten ruotsalaisen sukellusveneen mahdollisen kolaroinnin laivan kanssa.
Mikä sitten on Tammisen oma käsitys suuronnettomuudesta?
“Se on vahva kuvaus nuoresta yhteiskunnasta, kahdesta aggressiivisemmasta yhteiskunnasta – – siitä, kun ihmiset yrittävät saada viisikymmentä menetettyä vuotta takaisin, eiks niin – – kun matkustajalaivasta tulee kauppapaikka, käyntikortti”, hän vastaa monipolvisesti. “Sellaisessa tilanteessa sattuu ja tapahtuu.”
Tamminen implikoi, että syyllinen oli neuvostoliittolaisen käskytysjohtamisen oppinut kapteeni. Hän ajoi täydellä nopeudella päin aallokkoa, eikä miehistöllä ollut mahdollisuutta esittää muita vaihtoehtoja.
Estonian tapaus kuvastaa uuden valtion pakonomaista, lähes faustista eteenpäin menoa, vaikka kaikki on ikään kuin alussa, varmistamatonta ja turvallisuuttakaan ei vielä pystytty takaamaan. Se kuulostaa Tammisen nuoruuden omalta amok-juoksulta. Mitä hän pitää itse identiteettinään?
“Mun identiteettihän on 110-prosenttisesti vironsuomalainen”, Tamminen sanoo. “Ikinä en muuta Suomeen takaisin. Ei mulla ole Suomea vastaan mitään tietenkään, mutta kiitän taivaan Isää, että muutin sieltä pois.”
Artikkeli on ilmestynyt viro.nyt-lehden numerossa 1-2022.
Kirjan Estonian salaisuudet voi ostaa täältä.
Etenkin lastenkirjoissa kuvat ovat oleellinen osa tarinaa. Kuvittaja Ulla Saar kertoi työstään ja lastenkirjallisuudesta yleensäkin.
Kirsi Bongwirnso
Kuvittaja Ulla Saar opiskeli Tallinnan teknillisessä korkeakoulussa arkkitehdiksi ja tekikin arkkitehdin töitä yli 20 vuotta, kunnes kirja-ala alkoi vallata tilaa ja vei lopulta keväällä 2020 kokonaan mukanaan.
”En ole päivääkään katunut päätöstäni siirtyä kirjojen maailmaan!”, sanoo Saar.
Kuvittaminen tempaisi Saaren alun perin mukaansa, kun hän opiskeli pakkaussuunnittelua Helsingin taideteollisessa korkeakoulussa. Opiskeluun kuuluneen elävän mallin piirustuksen kautta muutkin huomasivat Saaren naivistisen tyylin ja totesivat, että tyyli sopisi lastenkirjoihin.
Saaren ensimmäinen varsinainen kuvitustyö oli hänen ystävänsä Kätlin Vainolan lastenkirja Lift (Pegasus 2013), joka valittiin vuonna 2015 yhdeksi Viron kauneimmista kirjoista. Se avasi Saarelle hyvät työmahdollisuudet kuvittajana.
Saar pitää työstään lastenkirjojen kuvittajana paljon. Syynä on osittain se, että sitä kautta tulee varmoja tuloja. Aikuisten kirjoissa kun on vähemmän kuvia ja niitä tilataankin vähemmän.
”Tiedän, että asenteeni on pragmaattinen, mutta valitettavasti myytti pelkällä ilmalla ja rakkaudella elämisestä ei pidä paikkaansa”, Saar toteaa.
Ulla Saar kertoo, että kuvittajan ja kirjailijan yhteistyö on hyvin erilaista ja riippuu paljon kirjailijasta:
”On kirjailijoita, joilla on todella vankka näkemys siitä, miltä kirjan hahmot näyttävät, ja on kirjailijoita, jotka antavat kuvittajalle täysin vapaat kädet. Yleensä teksti on valmis ennen kuin kuvitusta aletaan tehdä, mutta olen myös tehnyt kirjoja, joiden kuvat syntyvät prosessin edetessä. Pidän molemmista tavoista.”
Eniten Saar pitää kuvakirjoista, sillä ne antavat tilaa leikkiä ja kokeilla. Samoin absurdi teksti on mieluisa, se kun saa ajatukset heittämään kuperkeikkaa.
Ulla Saar on kuvittanut myös suomalaisten kirjailijoiden kirjoja, muun muassa Ville Hytösen lastenkirjan Tötterman (Enostone 2021). Saaren mukaan työskentely suomalaisen tai virolaisen kirjailijan kanssa ei eroa toisistaan, vaan eron kuvitustyöhön tuo kieli. Suomi on kielenä Saarelle tuttu ja hän lukee paljon suomalaista kaunokirjallisuutta, mutta syvempien virtausten kanssa pitää silti olla tarkkana.
”Suomen kieli on hyvin leikkisää ja omaperäistä, paikoitellen myös mahdotonta kääntää. Töttermanin kohdalla minulle tuotti vaikeuksia se, kuinka kuvittaisin perunalaatikon. Se kun ei ole visuaalisesti se kaikkein viehättävin asia eikä sellaista ruokaa ole Virossa lainkaan”, Saar kertoo.
Kun lastenkirjoja käännetään muille kielille, näyttelee kuvitus erityisen suurta roolia, sillä juuri kuvien ansiosta kirjojen oikeudet saadaan usein myytyä toiseen maahan. Poikkeuksen tähän muodostavat jo tunnetut kirjailijat. Joskus on niin, että tarina miellyttää, mutta kuvat eivät toimi paikallisessa kontekstissa. Saar kertoo, että esimerkiksi Andrus Kivirähkin kirjojen kohdalla on lähes sääntö, että tältä ostetaan teksti ja kuvat tekee paikallinen kuvittaja.
Kuvakirjojen kohdalla tämä tietysti on mahdotonta, sillä ulkonäkö muodostaa yli puolet kirjan kokonaisuudesta. Saaren mukaan ei ole kuitenkaan tavatonta, että kannen kuvitus tehdään uusiksi. Kirjahan valitaan usein hyllystä juuri kannen perusteella, sen pitää siis puhutella paikallista yleisöä.
Koska Virossa ei opeteta kuvittamista korkeakoulutasolla (Viron taideakatemiassa on vain avoimen yliopiston kuvittamisen kurssi), on valtaosa virolaisista kuvittajista itseoppineita.
”Meidän kuvittajistamme suurin osa on jonkin toisen alan ihmisiä, jotka ovat alkaneet sivutyönään kuvittaa. Olenhan minäkin kasvanut arkkitehtuurin ja muotoilun parista kuvittajaksi”, toteaa Saar ja jatkaa:
”Itseoppineisuus on sekä meidän vahvuutemme että heikkoutemme. Vahvuus, sillä meillä on pieneksi valtioksi niin paljon erilaisia kuvittajia, ja heikkous, koska kuvittajilta puuttuu tekninen osaaminen: mistä kirja koostuu, millaisia ovat painotiedostot ja niin edelleen. Yleisesti ottaen virolaisten lastenkirjojen kuvitus on hyvin taiteellista ja perusteellista, mutta myös perinteistä. Trendeihin lähdetään hiukan varovaisemmin mukaan.”
Ulla Saar on paitsi kuvittaja, niin myös Viron lastenkirjallisuuden keskuksen kansainvälisten suhteiden johtaja. Mitä Viron lastenkirjallisuuden keskus oikein tekee?
”Lastenkirjallisuuden keskus tekee pitkäjänteistä työtä kirjojen ja lukemisen (sekä lukeneisuuden) promoamiseksi. Koulutamme opettajia, esittelemme uusia kirjoja, viemme lastenkirjailijoita ja kuvittajia maakuntiin esiintymään, järjestämme luovia kilpailuita sekä pidämme lapsille luovan kirjoittamisen ja taidepiirejä. Viikonloppuisin on talossamme lukukoiria, joille heikommin lukevat lapset voivat lukea ääneen”, Saar kertoo.
Lastenkirjallisuuden keskus myös kerää ja tallentaa Virossa ilmestynyttä lastenkirjallisuutta sekä tietoa virolaisista lastenkirjailijoista ja kuvittajista tietokantaan, joka palvelee kaikkia tietoa etsiviä. Saaren mukaan kaikki yllä mainittu on on vain murto-osa keskuksen toiminnasta, sillä tavoite on olla mukana kaikessa, mikä koskee virolaista lastenkirjallisuutta.
Suomessa ollaan huolissaan lasten lukemisesta. Saar ei pidä Viron tilannetta niin kovin huonona, sillä vaikka kirjat ovatkin Virossa kalliita, menee lastenkirjoilla hyvin: Virossa ilmestyy joka vuosi lähes 800 lastenkirjaa, joista 120–150 on alkuperäisteoksia.
”Ajattelen, että kaikki alkaa kotoa. Kun lapsi kasvaa kodissa, jossa hänelle luetaan iltasatuja ja hän näkee myöhemmin, kuinka vanhemmat ja isosisarukset lukevat kirjoja, antaa se hyvän sysäyksen myös itse lukea. Lapset ovat kovia matkimaan, niin he oppivatkin”, toteaa Saar.
Saar pitää myös koulujen ja päiväkotien roolia suurena lasten lukemiskasvatuksessa. On tärkeää, että opettajat suosivat lukemista ja esittelevät uusia ja kiinnostavia kirjoja sekä paneutuvat lasten lukeneisuuteen. Myös kirjaston pitää Saaren mielestä olla paikka, jonne lapsi haluaa mennä ja jossa hän tuntee olonsa tervetulleeksi, että hänet huomataan ja häneen panostetaan. Lukemisen tulisi olla koko yhteiskunnassa suosittua, ei mitään pakkopullaa.
Lopuksi kysytään kuvittajalta, kuka onkaan hänen suosikkikuvittajansa?
”Minulla on monta suosikkia, mutta voisin mainita Virosta Piret Raudin ja Jaan Rõõmusin sekä Viron ulkopuolelta Isabelle Arsenaultin (Kanada), Elīna Brasliņan (Latvia), Aušra Kiudulaitėn (Liettua) ja Wout Schildermansin (Belgia)”, kertoo Saar.
Artikkeli ilmestyi viro.nyt-lehden numerossa 1-2022.
Ulla Saaren itsensä kuvittamiin kirjoihin voi tutustua myös täällä SVYL-Verkkopuodissa, josta löytyvät Indrek Koffin kirja Nätisti (suom. Hannu Oittinen, Enostone 2021) ja Kairi Lookin kirja Piia Pikkuleipä muuttaa (suom. Katariina Suurpalo, Aviador 2019).
Suomen Viro-yhdistysten liiton 30-vuotisjuhlat jatkuvat vielä! Juhlinta saa upean huipennuksen, kun SVYL julkaisee Viro-äänikirjasarjan ensimmäisen osan!
SVYL:n äänikirjat ovat kuuntelijoilleen ilmaisia, lahja kaikille Viron ystäville ja Virosta kiinnostuneille. Äänikirjojen tuottaminen on kulttuuriteko. Näin saamme äänikirjoiksi sellaisia Viro-kirjoja, jotka muuten jäisivät kuulematta.
Kirjoissa luodaan katsaus 30 vuoden taakse: Miltä Viro näytti tuolloin, mitkä olivat itsenäistymiseen johtaneet vaiheet ja kuinka itsenäistyminen Suomessa nähtiin? Luvassa on puhdasta faktaa ja hiukan vallattomampaakin aiheen käsittelyä.
Viro-äänikirjasarjassa ovat ilmestyneet:
Kulle Raig: Pitkä matka lähelle. Naapuriksi vapaa Viro (Kirjastus K&K 2011)
Mihkel Mutt: Missio Viro (Kivijalka 1997, suom. Jouko Vanhanen)
Mihkel Tiks (toim.): Viro. Matkaopas (Huma 1991, suom. Virossa opiskelevat suomalaisopiskelijat)
Äänikirjasarjaa ovat tukeneet Suomen Suvun Säätiö, Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku ja Helsinki-Tallinna-seura.
Viro-äänikirjasarjan avausteos on SVYL:n kunniajäsenen Kulle Raigin Pitkä matka lähelle. Naapuriksi vapaa Viro (Kirjastus K&K 2011, 316 s.). Kirja kertoo, kuinka Suomi ja Viro löysivät taas toisensa, miltä näytti Viron uudelleenitsenäistyminen Suomen horisontista katsottuna, ja miten Viro asettui taloksi vanhaan lähetystöönsä Itäiselle puistotielle.
Kirjailija Kulle Raig toimi vuosina 1975–1989 Viron radion suomenkielisten uutisten toimittajana. Muutettuaan Suomeen vuonna 1990 hän jatkoi työtään YLEn kulttuuritoimituksessa. Helmikuusta lokakuuhun 1991 Raig johti Helsinkiin perustettua Viron kulttuuripistettä. Viron itsenäistyttyä uudelleen Raig toimi Viron suurlähetystössä, ensin konsulina ja sen jälkeen lehdistö- ja kulttuurineuvoksena. Vuosina 1995–1999 hän johti Helsingissä Viron ensimmäistä maan ulkopuolelle perustettua kulttuuri-instituuttia ja toimi sen jälkeen vuoteen 2006 Suomen Viro-yhdistysten liiton pääsihteerinä.
”Kirjani otsikko kertoo siitä, mistä on kysymys. Olihan se pitkä matka – Viron perilletulo Suomenlahden pohjoisrannikolle kesti puoli vuosisataa, vaikka välimatkaa onkin vaivaiset 90 kilometriä. Kirjassani kerron, ketkä olivat pitkästä aikaa ensimmäiset etelän – ja myös pohjoisen – tien kulkijat tai kulkijoita.
Milloin suomalaisilla alkoi taas olla Eino Leinoa lainatakseni ’korva maassa’ sille, mitä Virossa todella tapahtuu? Oliko alkusysäyksenä yliopiston juhlasalissa pidetty virolaisen runouden ilta Tuulen lapset syksyllä 1982 vai ehkä Seppo Heikinheimon kaksi laajaa artikkelia Helsingin Sanomissa samana syksynä?
Seikkaperäisesti kerron siitä, mistä Viron uusi tuleminen alkoi eli mitä tapahtui elokuun loppuviikolla 1991 Helsingissä, kun Viro oli päättänyt irtaantua imperiumista nimeltään Neuvostoliitto. Suomi saattoi silloin kuin aitiopaikalta seurata valtion syntyvän uudestaan Suomenlahden etelärannalle. Voisiko tällainen mahdollisuus olla eräänlainen vastalahja Suomelle siitä avusta, jota saimme maamme uudelleenrakentamisessa? Kirja päättyy Viron paluuseen suomalaiseen kotiinsa – entiseen lähetystötaloon Itäiselle puistotielle. Pitkä matka lähelle oli päättynyt, ympyrä sulkeutunut.”
Kulle Raig
Äänikirjan Pitkä matka lähelle. Naapuriksi vapaa Viro voit kuunnella täällä.
Mihkel Muttin Missio Viro on satiirinen kuvaus siitä, miten Virolle hankittiin itsenäisyys maailman mahtavilta. Sitä varten jouduttiin polkaisemaan tyhjästä valtiollinen koneisto, jota 50 vuoteen ei ollut olemassa. Vaadittiin näkemystä, rohkeutta ja ennakkoluulotonta ajattelua. Tarvittiin myös mies, jolla oli riittävästi kansainvälistä kokemusta ja yhteyksiä.
Tässä lämpimän ironisessa veijariromaanissa tuo mies on Rudolfo, joka tanssii Viron poliittiselle maailmankartalle. Rudolfon esikuvaa Lennart Merta ei enää nykyään luonnehdita poliitikoksi, vaan laajaa kansainvälistä arvostusta nauttivaksi valtiomieheksi.
”Olimme Lennart Meren kanssa kirjailijakollegat ja muutenkin hyvissä väleissä. Kun hänestä tuli vuonna 1990 Viron ulkoministeri, kutsui hän minut ulkoministeriön tiedotusosaston päälliköksi. Kestin siellä vajaan vuoden, joka kylläkin oli Virolle merkittävää aikaa. Halusin noiden kokemuksieni ja näkemäni perusteella taltioida, millaiselta Viron itsenäistyminen näytti paikan päällä, myös käytävillä, ja kuinka se näyttäytyi muulle maailmalle”, muistelee Mihkel Mutt ja jatkaa:
”Lukijat ottivat Missio Viron (Rahvusvaheline mees, ETF 1994) todella hyvin vastaan. Lennartin kanssa meillä ei ollut kirjasta koskaan myöhemmin puhetta, mutta ystävälliset suhteemme jatkuivat. Aikanaan paikalla olleet tietävät kertoa, että aluksi Lennart oli suuttunut kamalasti, kabinetista oli kuulunut karjahdus ja paiskattujen silmälasien kilahdus. Mutta mitä pidemmälle hän luki, sitä rauhallisemmaksi hän muuttui. Viisaana ihmisenä hän ymmärsi, että kirja ei taltioi vain palasta Viron historiaa, vaan myös mytologisoi hänen henkilöhahmoaan. Kaikki toki tunnistivat prototyypin.”
Mihkel Mutt on paitsi kirjailija, myös esseisti, kriitikko ja toimittaja. Hän on ollut muun muassa kulttuurilehtien Sirp ja Looming päätoimittaja sekä työskennellyt Eesti Ekspress -, Eesti Aeg – ja Hommikuleht-lehdissä. Politiikassa Mutt on ollut Haapsalun kaupunginvaltuustossa sekä lyhyen ajan Isamaaliit-puolueessa. Hänet on palkittu lukuisista teoksistaan, viimeisimpänä vuonna 2020 Viron kirjallisuuden vuosipalkinnolla kirjastaan Maailmas peegelduv veetilk. Arutlusi Eestist, kultuurist, ajaloost (Ilmamaa 2020), joka on kokoelma Muttin Viron yhteiskunnallista ja kulttuurista muutosta käsittelevien esseiden parhaimmistoa.
Äänikirjan Missio Viro voit kuunnella täällä.
Viro. Matkaopas on ensimmäinen Viron itsenäisyyden palauttamisen jälkeen julkaistu matkaopas. Se esittelee Viron maakunnat ja suurimmat kaupungit. Vuodelta 1991 oleva tieto on monin paikoin kovin vanhentunutta, mutta kuulija voi suhtautua kuulemaansa lämmöllä ja huumorilla. Kirja on aikamatka 30 vuoden taakse ja kertoo Virosta mitä suurimalla ylpeydellä!
Näin Viro. Matkaoppaan äänikirjaksi lukenut kirjailija Antto Terras kertoo teoksesta:
”Viro. Matkaopas löytyi aivan sattumoisin, kirjaston poistohyllyn pölyttyneimmästä kulmauksesta. Teoksen taustoja tutkiessani tulin ymmärtämään, että kysymyksessä on paljon enemmän kuin pelkkä matkaopas. Teos johdattaa lukijansa Viron uudelleenitsenäistymistä ympäröiville vuosille, toiveikkuuden ja happamuuden aikakaudelle. Oppaan maakuntakappaleita sommiteltiin vuosina 1989 ja 1990. Esipuhe taas valmistui sopivasti maan itsenäistymisen aikoihin.
Viron huimasta kehityksestä saa tämän teoksen avulla hyvinkin selvän kokonaiskuvan. Niukkuuden aikakaudella kasattu, vauraille suomalaisille osoitettu opas ponnistelee kaikin voimin maalatakseen maakuvasta edes jokseenkin houkuttelevan. Nykyistä Viroa ei edes tunnista samaksi maaksi, josta iloisten suomalaisopiskelijoiden kääntämä ja tosikkomaisten virolaistoimittajien kirjoittama Viro. Matkaopas kertoo.
Aika on ajanut ohi myös oppaan historiantulkinnoista ja aatteellisista lausumista. Viro. Matkaopas on hieman kotikutoinen, kielellisesti kökkö ja jyrkkä, mutta silti tunnistettavan virolainen reissukirja. Tahdoin ehdottomasti lukea tämän äänikirjaksi juuri itse – onhan minunkin ymmärrykseni maailmasta ja synnyinmaastani Virosta muodostunut oppaan luomisen kanssa samoina vuosina. Nautinnollista kuuntelukokemusta!”
Äänikirjan Viro. Matkaopas voit kuunnella täällä.
Tervetuloa Viron osastolle 6a78 tutustumaan uusiin virolaisiin kirjoihin, ostamaan tuoreita suomennoksia ja tapaamaan tuttuja!
Messuilla on myös mielenkiintoisia Viro-kirjallisuuskeskusteluja:
Torstaina 28.10. klo 19.00 Suomenlinna-sali
JAAN KAPLINSKIn 590-sivuisen runovalikoiman ILTA TUO TAKAISIN KAIKEN kääntäjien Anja Salokantelen ja Pauli Tapion kanssa keskustelevat Kaplinskin elämää ja tuotantoa pitkään ystävänä ja kääntäjänä seurannut Juhani Salokannel ja virolaisen nykylyyrikan asiantuntija Mart Velsker.
Lauantaina 30.10. klo 16.00 Punavuori-lava
INDREK HARGLAn kanssa keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuvista APTEEKKARI MELCHIOR JA PILATUKSEN EVANKELIUMI -kirjan tapahtumista keskustelee Virpi Hämeen-Anttila, jonka dekkareiden tapahtumapaikka on 1920-luvun Helsinki. Kirjan kääntäjä on Jouko Vanhanen.
Viro-osasto 6a78 on messuhallin pääportaiden lähellä naulakkoa vastapäätä.
Viro-ohjelman ovat järjestäneet yhteistyössä Viron kustannusyhdistys ja Viron kirjallisuuden keskus, yhteistyökumppaneina Tuglas-seura, Suomen Viro-yhdistysten liitto ja Viron suurlähetystö. Ohjelmaa ovat tukeneet Viron kulttuuriministeriö ja Viron kulttuurirahasto.
Viro-osastolla uusia Viro-kirjoja myy SVYL-Verkkopuoti.
Suomalaisia ja ruotsalaisiakin kirjailijoita Viro on alkanut kiinnostaa, ja Viro on esillä myös seuraavissa keskusteluissa:
28.10.2021 klo 14.30–15.00
Hakaniemi-lava
Eveliina Talvitie, Kävin vaan uimassa, sisko
28.10.2021 klo 15.30–16.00
Suomenlinna-sali
Paula Havaste, Saarelaislaulu ja Sampo Terho, Olev Roosin kyyneleet
29.10.2021 klo 15.30–16.00
Vallisaari-lava
Aki Ollikainen & Siim Liivik, Fuck You Liivik
30.10.2021 klo 17.30–18.00
Töölönlahti-lava
Denise Rudberg, Vaarallinen yhteys
30.10.2021 klo 18.30–19.00
Hakaniemi-lava
Sata vuotta kirjailijoiden kansainvälistä sananvapaustyötä – PEN International 100 v.
Venske Regula (Saksa), Sönmez Burhan (Turkki), Kaldmaa Kätlin (Viro)
31.10.2021 klo 10.30–11.00
Punavuori-lava
J. K. Tamminen, Estonian salaisuudet
31.10.2021 klo 12.30–13.00
Punavuori-lava
Antto Terras, Tallinnan tappajat 2&3 – Viron veriset vuodet
