Turun Kirjamessuilla 4.–6.10.2024 nähdään jälleen laaja kattaus virolaista kirjallisuutta!
Paikalla on Viron eturivin kirjailijoita, mm. Sven Mikser ja Tauno Vahter. Klassikkokirjailija Karl Ristikivestä keskustelevat Sirpa Kähkönen ja Janne Saarikivi, suomalaisista Virossa Ville Hytönen ja Heidi Iivari.
Viro-osaston ja -ohjelman ovat tuottaneet Suomen Viro-yhdistysten liitto, Viron Helsingin suurlähetystö ja Viron kustantamoiden liitto yhteistyössä suomalaisten kustantamoiden kanssa. Viron maaosastolla A32 on myös Varsinais-Suomen Viro-keskus.
Viro-keskustelut messuilla:
PERJANTAI 4.10.
klo 16.00–16.22 Kuisti
Raikas ja yllättävä virolainen kirjallisuus
Sven Mikser: Vareda (suom. Petteri Aarnos, Enostone)
Tauno Vahter: Madis Jeffersonin 11 pakoretkeä (suom. Hannu Oittinen, Enostone)
Kirjailijoita haastattelee Virossa asuva runoilija Heidi Iivari.
***
klo 17.00–17.22 Kuisti
Mikä suomalaisia naapurimaassamme Virossa viehättää?
Kirjailijoita Ville Hytöstä (Toisten virolaisten valtakunta, Sammakko) ja Heidi Iivaria (Meidän suvun miehet. Meie suguvõsa mehed, Enostone) haastattelee toimittaja Kaja Kunnas.
LAUANTAI 5.10.
klo 13.30–13.52 Puisto
Karl Ristikivi: Rooman-päiväkirja (suom. Jouko Vanhanen, Enostone)
Karl Ristikivi (1912–1977) oli virolainen kirjailija, joka pakeni vuonna 1943 sotaa ja miehitystä ensin Suomeen ja pian sen jälkeen Ruotsiin, jossa hän asui loppuelämänsä. Ristikiven laajaan tuotantoon kuuluu romaaneja, runoutta ja lastenkirjoja.
Rooman-päiväkirja päättää Ristikiven historiallisten romaanien sarjan, se ilmestyi Ruotsissa vuonna 1976. Ristikivi on kirjoittanut kirjan vuonna 1718 Tuiveren kartanossa Virossa syntyneen Johann Friedrich Kaspar von Revingenin päiväkirjaksi: Tagebuch der Träume, unelmien tai unikuvien päiväkirja.
Messuilla kirjasta ja Karl Ristikivestä keskustelevat kirjailija Sirpa Kähkönen, kielitieteilijä Janne Saarikivi ja kustantaja Kalle Niinikangas.
4.–6. oktoobrini toimub Turu messikeskuses Turu raamatumess, mille peateemadeks on sel aastal Mängu ilu!, soome keeles Pelin henki! Kolmepäevase messi jooksul toimub mitmeid erinevaid vestluspaneele, milles kohtuvad Eesti ja Soome kirjanikud, tõlkijad ning kirjastajad. Messi täisprogramm ja lisateave: www.kirjamessut.fi
Reede, 4. oktoober
16-16:22 Kuisti-lava Värske ja üllatav Eesti kirjandus
Värske ja üllatava Eesti kirjanduse teemadel vestlevad Sven Mikser (”Vareda”, tlk. Petteri Aarnos, Enostone) ja Tauno Vahter (“Madis Jeffersoni 11 põgenemisretke”, tlk. Hannu Oittinen, Enostone). Kirjanikke intervjueerib Eestis elav luuletaja Heidi Iivari.
***
17-17:22 Kuisti-lava Mis on see, mis paelub soomlasi oma naaberriigi Eesti juures?
Kirjanikke Ville Hytöneni (”Teiste eestlaste kuningriik”, Sammakko) ja Heidi Iivarit (”Meie suguvõsa mehed”, Enostone) intervjueerib ajakirjanik Kaja Kunnas.
Laupäev, 5. oktoober
13:30-13:52 Puisto-lava Karl Ristikivi ”Rooma päevik” (tlk. Jouko Vanhanen, Enostone)
Karl Ristikivi (1912–1977) oli eesti kirjanik, kes põgenes 1943. aastal sõja ja okupatsiooni eest esmalt Soome ja varsti pärast seda Rootsi, kus ta elas elu lõpuni. Ristikivi ulatuslik looming hõlmab romaane, luulet ja lasteraamatuid.
“Rooma päevik”, mis ilmus Rootsis 1976. aastal, lõpetab Ristikivi ajalooliste romaanide sarja. Müstifikatsiooni järgi on tegu aastal 1718 Tuivere mõisas sündinud Johann Friedrich Kaspar von Revingeni “Tagebuch der Träume” (“Unistuste päeviku” või “Unenägude päeviku”) ühe köitega.
Raamatust ja Karl Ristikivi loomingust vestlevad soome kirjanik Sirpa Kähkönen, keeleteadlane Janne Saarikivi ja kirjastaja Kalle Niinikangas.
Mudlumin kirja Tätini Ellen (Enostone 2023, suom. Heidi Iivari) on tarkka kuvaus Neuvosto-Virosta sekä erään suvun naisista. Toimittaja, kirjailija Kulle Raig peilaa kirjaa omiin kokemuksiinsa.
Kulle Raig
Mudlumin kirja Tätini Ellen luo suurenmoisen, laajuudessaan hyvin tarkan kuvan Neuvosto-Virosta, sen asukkaiden arjesta ja ajatuksista, selviytymiskeinoista ja ihmissuhteista. Mukaan pääsee myös siirtymä uuteen Viroon eli aikaan, jolloin – sarkastisesti ilmaistuna – ”kalliin elämän makuun pääsi halvalla – Snickersin suklaapatukalla”. Kirjan keskiössä on kuitenkin kolme naista ja kolme tiiviisti toisiinsa liittyvää yleisinhimillistä tarinaa.
Asialla on mieltä ja merkitystä vasta sitten, kun siihen on jokin yhteys, tietää kirjailija. Lukiessani minut valtasikin uskomaton tuttuuden tunne, ahaa-elämyksiä riitti pitkin matkaa. Henkilöt ja paikat heräsivät eloon ja olivat kirkkaina läsnä. Se teki kirjasta minulle erityisen samastuttavan. Eikä vain minulle – tarinan yleistävä voima on suuri: kuvauksesta tunnistavat itsensä monen sukupolven virolaiset naiset.
Äidiltäni kuulin jo varhain kolmesta nätistä ja fiksusta Mudan tytöstä. Vanhin, Ellen, kävi Muhulla samaa Piirin koulua kuin veljeni, vain luokkaa alempana. Yhdessä aloittivat koulutien keskimmäinen Evi ja nuorin eli kirjan äiti Meida. Kimpassa, ihan niin kuin siskoni ja minä vuoden ikäerosta huolimatta. Myös koulu oli sama.
Nostalgiamatkallani tulivatkin ensimmäiseksi eteen tutut paikat. Muhun saari, sukuni kotipaikka, lapsuuden ja teini-iän kesien lomaparatiisi. Siellä, Sepämäen hautausmaalla, lepäävät esivanhempani. Tallinnassa nimiä vilahtaa lisää: Mulla-kadun koulu, Karl Marxin puistotie, Ehte-, Õle- ja Koidu-kadut. Pysäkit, kioskit ja kaupat. Mukana on koko lähiseutuni! Mainituksi tulee bussi numero 40, ankea, talvella jääkylmä, kesällä tukahduttavan kuuma, aina pakahtumaisillaan täynnä väkeä ja harvoin kulkeva. Minibussit, kutsikad, olivat sentään käteviä käytössä! Pikkukaupunki Paide tuli tutuksi avioliiton kautta. Joten tiedän kyllä, millaista on matkustaa pienten lasten kanssa Tallinnan ja Paiden väliä.
Palataan henkilöihin. En puhu tädistä, puhun Ellenistä, joka oli kirjoittajalle kokonainen maailma, minulle innostava esikuva. Miksi päätin lukea Tartossa suomalais-ugrilaisia kieliä? Siksi, että Ellen luki, vaikka poikkilahjakkaana olikin aloittanut taidekoulussa. Yhteisellä junamatkalla Muhulta Tallinnaan muistan hänen äänekkäästi päntänneen liivin kielen sanoja tulevaa tenttiä varten. Suomen kielen hän omaksui tasolla, joka mahdollisti suvereenit reportaasit milloin mistäkin sekä radion että TV:n puolella. Tämä aikana, jolloin luonnollinen yhteys lahden yli oli poikki. Kuuntelen tarkalla korvalla arkistonauhaa. Melkein täydellistä! Tunnen ammattikateutta, mutta myös ihailua.
Asuin Ellenin kanssa samassa hotellihuoneessa käydessäni ensimmäistä kertaa Suomessa vuonna 1965. Kolmas huoneessa oli venäläisrouva, joka ilmoitti, että kun ”täällä ei ole mitään ostettavaa, palautan Tallinnassa matkarahoiksi annetut 9 markkaa”. Ellen pyöritteli edellisvuoden tulkkipalveluista kiitoksena Kekkoselta saamaansa kultaista rannerengastaan ja ilmoitti tyynesti lähtevänsä juuri nyt Kekkosille kylään. Ei olisi saanut, mutta hän uskalsi. Se teki vaikutuksen.
Ellenillä oli tyylitajua. Se käy hyvin ilmi myös kirjasta. Vuonna 1967 virolaisen kulttuurin päivillä otetussa kuvassa hän on Chanel-jakussaan tyylikäs kuin mikä. Hyvin šikk ja mukk. Outfit viimeisen päälle! Natsaa suupielessä roikuttavaa Elleniä en tunne ja on sydäntä särkevää kuvitella hänet loppuaikojen ränsistyneeseen taloon, jossa ei ole vettä eikä sähköä, on vain rikkinäinen hella ja viimeisiään vetelevät sähköjohdot.
Myös kuvaus Ellenin sairaudesta, paikoin raadollinen, saa surulliseksi. Mietin, että hänen harhansa saattoivat osittain kummuta oikeasta elämästä – ihmiset pelkäsivät tuohon aikaan puhelinten kuuntelua ja muuta vainoamista. Voi olla, että suurennuslasi olikin hänen päällään, kun kerran oli päästetty ulkomaille opettajantehtäviin, epäilemättä tiheän seulan läpi.
Toukokuussa 1967 Suomessa järjestettyjen Viron kulttuuripäivien suojelijana oli presidentti Kekkonen. Kuvassa Neuvosto-Viron ulkoministeri Arnold Green ojentaa presidentti Kekkoselle lahjan. Vasemmalta balettitanssija Tiiu Randviir, oopperalaulaja Georg Ots, tulkki Ellen Noot, ulkoministeri Green ja kirjailija Ralf Parve. Kuva: A. Rätsep / Viron kansallisarkiston elokuva-arkisto.
Jossain vaiheessa kirjan fokus siirtyy äitiin, Meidaan. Kaunis tyttö ja vaaleatukkainen poika Tarton yliopiston perinteisellä treffipaikalla aulassa kellon alla: tämä on viimeisin muistikuvani hänestä. Opiskelimme samaan aikaan samaa ainetta – viron kieltä ja kirjallisuutta. Elämä heittelee. Mudlum kuvaa hienosti äitinsä elinkaarta kohti vanhenemista ja leppymistä, kun ankaruus alkaa taantua. Miten tunnistettavaa! Niin meidän käy: aina samat ruoat, ja hapukoor, joka on ehdoton juttu! Kirjoittaja uumoilee itsekin tulevansa sellaiseksi, silloin joskus. Jos voisin, kertoisin Meidalle, että minullekin on kaupattu hirmukallista Lux- pölynimuria ja että lepopäivän ratoksi löytyy myös yhteinen korttipeli. Ruvetaan vain lätkimään bismarckia!
Ja sitten on se loputon raadanta, joka henkilöityy äidissä. Protestanttisen työmoraalin ajama sisäinen pakko imee hänestä kaikki mehut eikä mikään riitä. On loputonta työtä ja ainaista murehtimista. Marjat on saatava poimituksi, hillot purkkiin, heinä tehdyksi, halot halki, poikki ja pinoon. Vaikka henki menisi. Boheemi siskokin upottaa sormensa multaan, kun selkä on seinää vasten – pitäähän puutarhan olla kunnossa. Mieleeni muistuvat omat lapsuuteni kesät Muhulla: oli pakko osallistua heinäntekoon ja pyörittää tahkoa isoisän käskystä – viikatteen oli oltava terävä.
Niin tuttua, niin tuttua! Ehkä Mudlum kirjoittaakin minun äidistäni! Tai minusta ja siskostani!
Koko ”tiimin” käsityöharrastus on kirjassa näkyvästi esillä. Matkaa tekevä ja samalla sukkaa kutova emäntä oli lapsuudessani tuttu näky Muhulla. Ylisukupolviset taidot saavat jatkoa: radio- ja tv-persoona Ellen osoittautuu käsistään käteväksi boheemin ja käsityöläisen yhdistelmäksi. Kirjailija itsekin tykkää huristella tädin vanhalla ompelukoneella. Kierrätyksessä ja uusiokäytössä ollaan paljon nykyaikaa edellä. Työn tuloksia kuvaillaan yhtä rönsyilevästi kuin villiintyneen puutarhan kasveja. Käsitöiden tekeminen on elämäntapa – osin tarpeen sanelema, osin taidetta ja osin myös viihdettä. Melkein yks yhteen sen kanssa, mitä perheessämme tapahtui! Singer-koneen tikitys kaikuu vieläkin korvissani.
Tärkeä rooli on erilaisilla tavaroilla. Rapistuneen talon jokainen sopukka on niitä täynnä, jokaisella oma tarinansa. Tavarakerrostumien esineet kuvataan viimeistä yksityiskohtaa myöten. Ellen on tuonut Suomesta monenkirjavia lankoja, maljakoita, muovipusseja, munakuppeja, paperisia lautasliinoja, joulukoristeita ja myös sellaisia tavaroita, joista meillä ei ollut tietoakaan. Suomen vaikutus näkyy hyvin kodinsisustuksessa, tilpehöörin lisäksi on hankittu suomalaiset kaapit, ja epäilen, että myös keittiön teräksinen lavuaari. Kukapa meistä ei olisi halunnut värikästä ja kivaa, ehkä vähän kiiltävääkin tavaraa neuvostoelämämme harmauteen? Olkoon 12-värinen kuulakärkikynä tässä symbolina – se ei ollut vain lasten, vaan myös aikuisten himoitsema 1960-luvun alussa. Sisustin minäkin Ehte-kadun kotiani: revin alas kauhean kukkatapetin ja laitoin tilalle punaisen, suomalaisen, tiskin alta sattumalta saadun.
Kirjailija ei piilota mitään, vaan näyttää kaiken. Kerronta on viimeisen päälle rehellistä, ketään ei säästetä. Siskosten, Ellenin ja äidin, raivokas yhteenotto kääntyy todelliseksi henkien taisteluksi. Se on paras riidankuvaus, mitä olen koskaan lukenut. Ehkä siksi, että siinä mennään todella syvälle sielun syövereihin. Se myös kuvaa molempien täydellistä omistautumista milloin millekin: riidalle, elämänsä ainoalle miehelle, sairastavalle siskolle, työlle… Kirjoittajan suhde omaan äitiinsä on tavanomaisen mutkikas, mutta toivoa ei saa heittää, vaikka ”rakkauden huomaaminen on pirun vaikeaa”.
Tätini Ellen on hyvin henkilökohtainen, hyvin avomielinen kirja, joidenkin mielestä piinallisen tarkka yksityiskohtien kuvauksessa. Ehkä, mutta se on myös tinkimättömän rehellinen ja aito eikä muistuta lainkaan monia muodikkaita avautumisia, joista usein jää epämääräisen tahmea olo. Päinvastoin. Se on kunnianosoitus sekä äidille että Ellenille, kaikille selviytyjille. Se on oikeaa elämää sujuvasti kuvaavaa tekstiä, jota ryydittää sinne tänne tiputeltu asiaan kuuluva sarkasmi. Olen kiitollinen Tätini Ellenistä ja siitä, että se tarjosi minulle mahdollisuuden kokea menneisyys tosiolevaksi. Sitähän déjà-vu tarkoittaa.
Tiedottajana ja kustannustoimittajana työskennellyt Misku Välimäki sukeltaa suppeahkossa esikoisromaanissaan Viron neuvostohistoriaan ja päätyy kirjan kuvitteellisessa loppuratkaisussa kommentoimaan suomettumista vähän kuin mutkan kautta.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat kesäiseen Viroon neuvostoaikana 1979 ja Helsinkiin samana vuonna. Todettakoon heti kärkeen, että kirjan nimen vihje historiassa oikeasti tunnetusta viimeisestä metsäveljestä, vuonna 1978 hukkuneesta tai hukutetusta August Sabbesta, ei ole teoksen aihe, vaan kyseessä on fiktiivinen ja varsin suorasukainen tarina, joka asettuu lähinnä poikakirjan raameihin.
Kirjailija käyttää toki tarinansa siteenä metsäveljien elämäntyyliä ja heille tapahtuneita seikkoja.
Viron historiansa lukeneet juonikuvio panee silti melkoisten uskottavuusongelmien eteen. Päähenkilöteini Andrein äiti toimii maaseudulla opettajana vailla puoluepapereita, samalla hän on kahden metsäveljen eli miehensä ja veljensä varustaja ja poikansa yksinhuoltaja. Jollain ihme konstilla metsäveliveljespari on onnistunut pysyttelemään hengissä kylien liepeillä parinkymmenen vuoden ajan, jo 1950-luvulta lähtien. Alkutilanne suorastaan lupaa ongelmia jatkossa, ja niitähän kertyy kosolti.
Alkupuolen dramaattisen huipennuksen jälkeen Andrei päätyy oudosti ja rättiväsyneenä Tallinnaan, jossa monien vaiheiden jälkeen, kuinka ollakaan, järjestyy kyyti Suomeen. Eri maiden rajavartijat eivät tietenkään huomaa mitään kuin vasta jälkeenpäin. Fiktiota toki tämäkin: se mikä ei ollut mahdollista vuonna 1979 todellisuudessa, on mahdollista teinisatujen maailmassa.
Tiukasti historiasta ponnistava lukija löytää muitakin kömmähdyksiä. Vaikea esimerkiksi uskoa, että metsäveljet olisivat vuonna 1979 varanneet retkelle mukaan ”saksalaisia” savukkeita, tuskin edes itäsaksalaisia. Tällaisiin yksityiskohtiin takertuminen ei silti tee kirjalle täyttä oikeutta, sillä vaikka juonessa huristellaan mutkia suoriksi, lukijalle tuodaan sentään näkyviin metsäveljien sinnikkyys ja päämäärä. Perustuihan heidän toimintansa lopulta Viron itsenäisyyden menetykseen 1944 ja pyrkimyksiin sen palauttamiseksi.
Sieltä täältä kuulemieni kommenttien perusteella etelänaapurin neuvostomiehitys ja sen lieveilmiöt eivät ole nykysuomalaisille enää lainkaan itsestään selviä asioita. Hyvä, jos Misku Välimäen teos auttaa muistuttamaan mieleen edes sen, ettei kukaan kaipaa tuota kautta takaisin.
Kirjan draamallinen jännite saa melodraaman ja vahvan huumorin sävyä, kun kirjassa nimeltä mainitut Supon päällikkö Seppo Tiitinen ja presidentti Urho Kekkonen ratkaisevat virolaisen teinipojan kohtaloa. Arvostelun kärki kohdistuu samalla lahden tälle rannalle aikaan, jonka demokraattisuudesta suomalaisten ei edelleenkään kannata pitää liikaa meteliä.
Me suomalaiset lukijat pääsemme nauttimaan virolaisesta kirjallisuudesta myös siksi, että löytyy joukko rohkeita kustantajia. viro.nyt sai haastateltavakseen heistä kaksi, Enostone Kustannuksen Kalle Niinikankaan ja Kustannusliike Parkon Tommi Parkon. Kallen ja Tommin keskustelu on kokonaisuudessaan kuunneltavissa SVYL:n Soundcloud-kanavalla soundcloud.com/svyl-svyl.
Kirsi Bongwirnso
Virolaista kirjallisuutta suomennetaan tänä päivänä kiitettävän paljon ja monipuolisesti. Valtaosa sen kustantajista on pienehköjä kustantamoita, kuten Kalle Niinikankaan Enostone Kustannus ja Tommi Parkon Kustannusliike Parkko.
Kustannustoiminta ei ole kovin riskitön ala – kuten Kalle Niinikangas siteeraa, ”on kustantaminen sivistynyt tapa hävitä rahaa.” Tommi Parkko puolestaan korostaa, että jos ei ajattele pelkästään taloutta, niin kustantaminen kannattaa monin tavoin. Hänestä käännösrunouden kustantaminen on pikemminkin missio: jos haluaa käännösrunoutta, pitää sitä itse julkaista.
”Kaiken arvoa ei voi mitata rahan määrällä”, toteaa myös Kalle.
Kuinka päädytään kustantajaksi?
Kuinka kukaan ryhtyy kustantajaksi kaikki toiminnan riskit huomioiden? Millaisista taustoista kustantajaksi päädytään?
”Olen tehnyt runouteen liittyviä asioita 1990-luvun alusta saakka ja olin perustamassa runoyhdistys Nihil Interitiä. Siinä yhteydessä aloimme sitten julkaista kirjoja, joista ensimmäinen muuten oli Jaan Kaplinskin Rukous, mantra, runo (suom. Katja Meriluoto) vuonna 1996. Siitä sitten oma kustantajantaival lähti liikkeelle”, kertoo Tommi Parkko.
Tommilla oli tuon jälkeen kymmenisen vuotta taukoa kustantamisesta, kunnes hän perusti vuonna 2018 Kustannusliike Parkon.
Enostone Kustannuksen ja Kalle Niinikankaan kustannusyhteistyön juuret yltävät 1990-luvulle, sillä Kalle oli tuolloin yksi Enostonen ensimmäisistä kirjailijoista ja osallistui myös muun muassa kustantamon myyntityöhön erilaisilla messuilla. Kalle kävi myös samoihin aikoihin Turussa ammattikorkeakoulussa kustannustyön kurssin, mutta oli kuitenkin sen jälkeen vielä pitkään sosiaalialalla töissä.
Vuonna 2015 Kallelle tarjottiin mahdollisuutta ottaa Enostone Kustannus haltuunsa. Vielä muutaman vuoden hän teki kustannustyön ohessa sosiaalialan töitä, kunnes vuonna 2018 hänestä tuli koko päiväinen kustantaja.
”Ensimmäinen julkaisemani kirja oli Ville Hytösen Väike mereröövli raamat (kuvittanut Mira Mallius, virontanut Kadri Jaanits) – tulin siis kustantajana markkinoille vironkielisellä kirjalla!”, nauraa Kalle.
Kääntäjät virolaisen kirjallisuuden lähettiläinä
”Kun aloitin kustantajana, kuvailin toimintaani jotenkin niin, että kustannan itäeurooppalaista käännösrunoutta Virosta Italiaan. En tiedä, onko tuo muuten pitänyt niin paikkaansa, mutta Virosta ja Italiasta on tullut useita kirjoja”, Tommi Parkko toteaa.
Kalle Niinikangas listasi kustantajanuransa alussa myös Enostone Kustannuksessa yrittäjänä olevan vaimonsa kanssa heidän vahvuuksiaan. Yksi oli molempien tausta sosiaalialalla, mikä ehkä näkyy joidenkin lastenkirjojen julkaisemisessa. Ja koska Kallen oma Viro-kiinnostus juontaa juurensa 1980-luvulle, oli virolaisen kirjallisuuden julkaiseminen jo tuolla alkuaikojen listalla.
Kalle tuntee virosta suomentavia kääntäjiä niiltä ajoilta, jolloin oli Enostonen mukana kirjamessuilla. Kun hän sitten aloitti kustantajana, alkoi hän saada myös heiltä ehdotuksia julkaistavista teoksista.
Vuoden 2021 Turun kirjamessuilla keskusteltiin kaksikielisestä runoudesta ja Enostonen kirjoista. Kuvassa Kalle Niinikangas (oik.) sekä runoilijat Heidi Iivari ja Ville Hytönen. Kuva: Katariina Suurpalo
Viro tuli myös Tommi Parkon elämään kääntäjän kautta, sillä hänen ystävänsä Katja Meriluoto opiskeli 1990-luvulla yliopistossa viroa ja kiinnostui myös runoudesta. Katjan kautta muun muassa Jaan Kaplinski tuli Tommille tutuksi.
”Kaplinskin kaukana sisämaassa sijaitseva Tartto tuntui aika eksoottiselta, olinhan käynyt Tallinnassakin tuolloin vain kerran”, Tommi muistelee.
Sekä Enostone Kustannukselle että Kustannusliike Parkolle kääntäjät ovat se ensisijainen taho, joka virolaista kirjallisuutta ehdottaa julkaistavaksi.
”Minusta kääntäjä on oman kielialueensa asiantuntija. Julkaisen runoutta niin monesta maasta, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta seurata koko sitä kenttää. Kyllä kääntäjä on siinä se välittäjä”, toteaa Tommi.
”Kääntäjät osaavat myös hienosti avata teosta lukijoille. Muun muassa Enostonelle kaksi teosta viime vuonna kääntänyt Heidi Iivari mietti todella tarkkaan alaviitteitä jne. kääntämiinsä teoksiin”, jatkaa Kalle.
Vaikka kummankin kustantamon juuret ovat runoudessa ja Kustannusliike Parkko keskittyy edelleen käännösrunouteen, on Enostone laajentanut valikoimaansa sittemmin hyvin monipuolisesti kirjallisuuskentälle. Vuosi 2023 oli sille varsinainen Viron huippuvuosi, ilmestyihän silloin viisi käännöskirjaa – Mudlumin Tätini Ellen (suom. Heidi Iivari), Tiit Aleksejevin Puutarha vailla muureja (suom. Hannu Oittinen) ja Mustia raapaisuja valkealla lumella. Liivinmaalainen tarina (suom. Jouko Vanhanen), Paavo Matsinin Leninin valssi (suom. Heidi Iivari) sekä Asko Künnapin Minun valtakuntani (suom. Hannu Oittinen) – ja yksi suomalaisten kirjoittama Viro-kirja.
Vaikuttava ja vaikutteita antava virolainen kirjallisuus
Onko sitten virolaisessa kirjallisuudessa joitain erityispiirteitä, jotain aivan omaa, vaikkapa suomalaiseen kirjallisuuteen verrattuna?
”Suomessa on aika yksiviivainen runouden kehittymisen linja. Runous oli hyvin perinteistä aina 1940-luvun lopulle saakka, kunnes sen jälkeen tuli modernismi imagistisessa muodossa. Virossa kenttä on hiukan erilainen, muun muassa surrealismi tuli jo 1920–1930-luvuilla mukaan”, kertoo Tommi.
Yhteiskuntajärjestelmä vaikutti muun muassa modernismiin, joka runoilija Hasso Krullin mukaan 1960-luvulla oli Virossa sitä, että muodolla ei ollut mitään väliä, vaan vain sillä, mitä rivien välissä sanotaan.
”Tämä loi tiettyä jännitettä runouteen. Vaikkapa Kaplinskin runoudessa huomaa, kuinka vuosien saatossa tietty kireys väistyy ja tilalle tulee eräänlaista leikillisyyttä ja vähän filosofisempaa tyyliä”, Tommi jatkaa.
”Enostone Kustannus ei olekaan julkaissut neuvostoaikana kirjoitettua runoutta, ja Karl Ristikiven 1950-luvulla kirjoittama modernistinen klassikko Sielujen yö (Enostone 2022, suom. Jouko Vanhanen) julkaistiin alun perin Ruotsissa. Siitä sanotaankin, että se on yksi kolmesta tärkeimmästä virolaisesta kirjasta, mutta ainoa niistä, jota kukaan ei ole lukenut. Se oli vain KGB:n kaapissa Tallinnassa neuvostoajan loppuun asti”, toteaa Kalle.
Yksi, missä Suomen ja Viron erilainen lähihistoria myös näkyy, on kuvitus. Kalle Niinikankaalla on paljon kokemusta lastenkirjojen julkaisemisesta, ja hänen mukaansa erilainen kuvitustyyli on selkeä. Virolaisessa kuvituksessa on enemmän tilaa, enemmän valkoista, minkä suomalaiset lukijat ovat ottaneet hyvin vastaan.
Sekä Tommi Parkon että Kalle Niinikankaan mielestä Virossa kulttuuria todella arvostetaan ja tuetaan. Tommi nostaa esille myös Viron vahvat kirjallisuusjulkaisut, joiden kautta teokset nousevat laajemmin esille kuin Suomessa.
Virolaisen kirjallisuuden lukijat – keitä he ovat?
Kalle Niinikankaan mukaan virolaisella kirjallisuudella on aivan omat lukijansa, Viron-ystävät, jotka näkyvät erityisen hyvin silloin, kun kirjallisuustilaisuutta on järjestämässä jokin suomalainen Viro-organisaatio. Muuten virolaista kirjallisuutta lukevat ehkä ne muutoinkin laajasti kirjallisuudesta kiinnostuneet, jotka osaavat etsiä kiinnostavaa luettavaa pienemmiltäkin kustantamoilta.
Tommi Parkko toteaa, että Kustannusliike Parkon Viro-kirjoissa näkyy, että eri kirjailijan tuotantoa lukevat erilaiset lukijat.
”Kaplinskin ostajakunta on aika erilainen kuin Elo Viidingin ostajakunta. Ikä ja sukupuoli näkyvät heti. Viidingin kirjassa on selkeitä feministisiä painotuksia, mikä puhuttelee selvästi naislukijaa”, Tommi sanoo.
Hänenkin mukaansa Viro on aivan erityistapaus siinä, että sillä on Suomessa sellaisia virolaisesta kulttuurista kiinnostuneiden organisaatioita, joissa juuri kirjallisuus on vahvasti esillä. Sekin tuo virolaisen kirjallisuuden lukijoita.
Virolainen kirjallisuus ei puhuttele vain suomalaisia lukijoita, vaan myös suomalaisia kirjailijoita. Tommi Parkko sanookin, että on kuullut, kuinka virolainen runous on antanut jopa sen lopullisen sysäyksen alkaa itsekin runoilijaksi.
Virolaista kirjallisuutta näkyvämmäksi
Kuinka sitten saisi virolaista kirjallisuutta yhä laajemman lukijakunnan tietoisuuteen? Vaikka kustantamoilla on tässä suuri rooli, niin Kalle Niinikangas nostaa esille myös kirjakaupat. Suomessa on pienen kustantamon hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta, saada teoksiaan suuriin kirjakauppoihin, kun taas Virossa kaupat ottavat kaikki tarjotut kirjat tiskeillensä.
Suomessa pienen kustantamon onkin tärkeää osallistua messuille ja muihin myyntitapahtumiin. Tommi Parkko toteaa, että messuilla tulee henkilökohtainen suhde lukijoihin, kun tutustuu ihmisiin. Siinä muodostuukin asiakassuhteita ja tuttavuuksia aivan eri tavalla.
Suurien kustantamoiden toiminta perustuu tuottaviin, suurilla volyymeillä myytäviin kirjoihin. Se tarkoittaa usein suuria kielialueita. Virolaisen kirjallisuuden on vaikea haastaa vaikkapa englanninkielistä kirjallisuutta, mutta onneksi julkaisuaukkoa paikkaavat pienemmät kustantamot.
Loppuun sitten se meitä virolaisen kirjallisuuden lukijoita erityisesti kiinnostava kysymys: mitä Viro-kirjoja Kustannusliike Parkolta ja Enostone Kustannukselta on lähitulevaisuudessa ilmestymässä?
Tommi Parkko aloittaa:
”Katja Meriluoto on suomentamassa Kristiina Ehiniä. Se on ollut jo pidemmän ajan hanke useamman tekijän toimesta. Olemme myös miettineet, että Juhan Viidingiltä olisi aika saada uutta suomennosta, mutta hänen tuotannossaan riimit ovat kyllä hiukan ongelma. Nämä kaksi ovat nyt meidän Viro-suunnitelmiamme.”
Enostone Kustannukselta ei ole ilmestymässä virolaista runoutta, mutta paljon muuta kylläkin:
”Tänä vuonna tulee Kätlin Kaldmaan Lydia, kaunis kuvakirja, joka kertoo Lydia Koidulasta. Sitä kääntää Outi Hytönen. Jouko Vanhanen kääntää parhaillaan Karl Ristikiven Rooma päevikiä eli Rooman päiväkirjaa, se ilmestyy varmasti syksyllä. Hannu Oittisella on työn alla Tauno Vahterin humoristinen teos, joka kertoo kaverista, joka yrittää palata Neuvostoliitosta, mutta päätyy aina Neuvostoliittoon. Ja muitakin suunnitelmia on, niistä kuulette sitten aikanaan!” kertoo Kalle.
Tallinnalainen Elo Viiding (s. 1974) on virolaisen nykyrunouden tärkeimpiä tekijöitä. Kulttuurisukuun kuuluva Viiding julkaisi esikoiskokoelmansa jo 16-vuotiaana. Kolmessa ensimmäisessä teoksessaan hän käytti pseudonyymiä Elo Vee, mutta luopui tästä myöhemmin.
Tähän mennessä Viidingiltä on ilmestynyt kolmetoista runokokoelmaa, joista viimeisin on vuonna 2021 ilmestynyt Assisi luulet. Viiding on terävä yhteiskunnallinen ajattelija, joka ei päästä lukijaansa vähällä. Ironisen otteen lisäksi hänen runoissaan on riemastuttavaa kepeyttä ja leikillisyyttä, johon feministisen ja yhteiskunnallisen kritiikin pureva kärki on usein puettu.
Elo Viidingin varhaisemmasta runotuotannosta on ilmestynyt suomeksi valikoima Paljastuksia (Kustannusliike Nihil Interit 2000, suom. Katja Meriluoto). Syksyllä 2023 ilmestynyt Tuhannelle äänelle (Kustannusliike Parkko, suom. Katja Meriluoto) esittelee Viidingin tähänastista tuotantoa laajasti ja on kiinnostava katsaus siihen, miten tekijän runous on kolmen vuosikymmenen kuluessa kehittynyt.
Elo Viiding esiintyy seuraavilla paikkakunnilla:
15.2. klo 18 Vaasan pääkirjasto (Kirjastonkatu 13)
16.2. klo 18 Turun pääkirjasto (Linnankatu 2)
17.2. klo 11.15 Elävän Kirjallisuuden Festivaali, Työväenmuseo Werstas (Väinö Linnan aukio 8, Tampere)
19.2. klo 17 Savonlinnan pääkirjasto Joeli (Asemantie 5)
20.2. klo 16 Mikkelin pääkirjaston Kulttuurikahvila (Raatihuoneenkatu 6)
21.2. klo 18 Akaan pääkirjasto (Köyvärintie 1)
22.2. klo 18 Töölön kirjasto (Topeliuksenkatu 6, Helsinki)
23.2. klo 16.30 Keravan kaupunginkirjaston Pentinkulma-sali (Paasikivenkatu 12)
Elo Viidingiä haastattelee runoilija, kustantaja Tommi Parkko.
Yhteistyössä Akaan seudun Suomi–Viro-seura, Elävän Kirjallisuuden Festivaali, Keravan Viro-seura, Kustannusliike Parkko, Mikkeli Eesti Keskus, Savonlinnan Viro-yhdistys, Suomen Viro-yhdistysten liitto, Vaasa–Pärnu-seura, Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku sekä paikalliset kirjastot.
SVYL-Verkkopuoti lähtee tällä viikolla Helsingin Matkamessuille, josta sen löytää 19.–21.1.2024 Suomen Viro-yhdistysten liiton osastolta 7 ky 10.
Messuista johtuen Verkkopuodin toimituksissa on tällä viikolla viivästyksiä, pahoittelemme tilannetta ja kiitämme kärsivällisyydestä! Tervetuloa messuille juttelemaan Virosta ja tutustumaan matkaoppaisiin!
Käytämme evästeitä
Verkkopuodissa käytetään evästeitä toiminnallisuuden ja käyttökokemuksen ylläpitoon, kuten rekisteröityneen käyttäjän tunnistamiseen ja suositusten tekoon aiempien käyntikertojesi sekä kiinnostustesi pohjalta. Valitsemalla "Hyväksy" suostut KAIKKIEN keräämiemme evästeiden käyttöön. Lue lisää
SVYL-Verkkopuodissa käytetään evästeitä parantamaan käyttökokemustasi, kun selaat verkkopuodin sivuja, tutustut tuotteisiimme ja hallitset tilaustietojasi. Välttämättömiksi luokitellut evästeet tallentuvat itse käyttämäsi laitteen selaimen asetuksiin ja ne ovat välttämättömiä SVYL-Verkkopuodin perustoimintojen ylläpidon kannalta.
Käytämme myös kolmannen osapuolen evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, miten SVYL-Verkkopuotia käytetään ja kuinka moni SVYL-Verkkopuodissa vierailee. Nämä evästeet tallennetaan käyttämäsi laitteen selaimeen vain, jos hyväksyt niiden tallentamisen. Voit myös kieltää näiden evästeiden käytön. Evästeiden käytön kieltäminen voi heikentää käyttökokemustasi SVYL-Verkkopuodissa.
Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, joita ilman SVYL-Verkkopuoti ei voi toimia kunnolla. Näillä evästeillä varmistetaan perustoiminnot ja verkkokaupan turvallisuus anonyymisti.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-advertisement
1 year
Tämän evästeen on asettanut GDPR Cookie Consent -työkalu, jota käytetään SVYL-Verkkopuodissa. Työkalun avulla tallennetaan valintasi evästeluokasta "Mainonta".
cookielawinfo-checkbox-analytics
1 year
Tämän evästeen on asettanut GDPR Cookie Consent -työkalu, jota käytetään SVYL-Verkkopuodissa. Työkalun avulla tallennetaan valintasi evästeluokasta "Analytiikka".
cookielawinfo-checkbox-necessary
1 year
Tämän evästeen on asettanut GDPR Cookie Consent -työkalu, jota käytetään SVYL-Verkkopuodissa. Työkalun avulla tallennetaan valintasi evästeluokasta "Välttämättömät".
cookielawinfo-checkbox-others
1 year
Tämän evästeen on asettanut GDPR Cookie Consent -työkalu, jota käytetään SVYL-Verkkopuodissa. Työkalun avulla tallennetaan valintasi evästeluokasta "Muut".
cookielawinfo-checkbox-suorituskyky
1 year
Tämän evästeen on asettanut GDPR Cookie Consent -työkalu, jota käytetään SVYL-Verkkopuodissa. Työkalun avulla tallennetaan valintasi evästeluokasta "Suorituskyky".
cookielawinfo-checkbox-toiminnalliset
1 year
Tämän evästeen on asettanut GDPR Cookie Consent -työkalu, jota käytetään SVYL-Verkkopuodissa. Työkalun avulla tallennetaan valintasi evästeluokasta "Toiminnalliset".
Toiminnallisia evästeitä käytetään ylläpitämään tiettyjä toimintoja SVYL-Verkkopuodissa, kuten mahdollistamaan Ajankohtaiset-sivun uutisten jakaminen sosiaalisen median alustoilla, keräämään palautetta ja muuhun vastaavaan.
Suorituskykyevästeet auttavat SVYL-Verkkopuodin ylläpitäjiä ymmärtämään ja analysoimaan palvelun käyttöön liittyviä tärkeitä käyttötietoja, joiden avulla pyritään tarjoamaan parempia käyttökokemuksia SVYL-Verkkopuodin käyttäjille.
SVYL-Verkkopuoti tallentaa mieltymyksiäsi ja katsomiesi tuotteiden tietoja, jotta se voi tehdä sinulle suosituksia. Tietoja ei käytetä ulkopuolisten mainosten kohdentamiseen, eikä tietojasi lähetetä ulkopuolisille mainostajille.
Muut luokittelemattomat evästeet ovat sellaisia, joita vielä selvitetään eikä ole luokiteltu vielä mihinkään muuhun kategoriaan.
Cookie
Duration
Description
_ir
Tämän evästeen on asettanut Pinterest. Emme tunne tarkalleen sen merkitystä, mutta Verkkopuodissa on mahdollisuus jakaa Verkkopuodin uutisia Pinterestiin, ja eväste liittyy ehkä siihen.
Analytiikkaevästeitä käytetään, jotta ymmärtäisimme paremmin, kuinka käyttäjät käyttäytyvät SVYL-Verkkopuodissa. Näillä evästeillä pystymme seuraamaan, kuinka paljon SVYL-Verkkopuodissa on kävijöitä päivän aikana.
Cookie
Duration
Description
tk_ai
5 years
Tämän evästeen on asettanut WordPress, jolla SVYL-Verkkopuoti on toteutettu. Eväste kerää ylläpitäjille tietoa siitä, kuinka Verkkopuotia käytetään. Tiedoista koostetaan tilastotietoa, jonka pohjalta käyttökokemusta voidaan parantaa.
tk_lr
1 year
Tämän evästeen on asettanut JetPack-työkalu, jota käytetään SVYL-Verkkopuodissa. Työkalun avulla mm. parannetaan SVYL-Verkkopuodin turvallisuutta ja kerätään tietoa käyttäjämääristä.
tk_or
5 years
Tämän evästeen on asettanut JetPack-työkalu, jota käytetään SVYL-Verkkopuodissa. Työkalun avulla mm. parannetaan SVYL-Verkkopuodin turvallisuutta ja kerätään tietoa käyttäjämääristä.
tk_qs
30 minutes
Tämän evästeen on asettanut WordPress, jolla SVYL-Verkkopuoti on toteutettu. Eväste kerää ylläpitäjille tietoa siitä, kuinka Verkkopuotia käytetään. Tiedoista koostetaan tilastotietoa, jonka pohjalta käyttökokemusta voidaan parantaa.
tk_r3d
3 days
Tämän evästeen on asettanut JetPack-työkalu, jota käytetään SVYL-Verkkopuodissa. Työkalun avulla mm. parannetaan SVYL-Verkkopuodin turvallisuutta ja kerätään tietoa käyttäjämääristä.
