Koska Latvian ja Viron historiat ovat kulkeneet samanlaisia polkuja, on naapuri tarpeeksi tuttu, että sille voi jopa nauraa – kaikella rakkaudella tietenkin.
Jenni Kallionsivu (teksti ja kuva)
Latvialaisen vitsin mukaan kolme virolaista meni kalaan aamulla kello viisi. Kymmeneltä ensimmäinen sanoi ”Ei nappaa”. Kolmelta seuraava totesi ”Ei tosiaankaan nappaa”. Iltakymmeneltä kolmas huomautti ”Ei tietenkään nappaa, kun te hölisette siinä koko ajan.” Kuulostaako tutulta? Samalla kaavalla ruotsalaiset ovat kehitelleet useita suomalaisvitsejä, ja epäilemättä samanlaisia vitsejä kerrotaan myös muualla maailmassa. Latvialaiset ottavat ilon irti vitsaillessaan virolaisten hitaudesta. Suomalaisesta näkökulmasta tämä on tietysti hyvin hämmentävää, onhan Suomenlahden eteläpuolen meno meidän silmissämme niin dynaamista, ettei pohjoisen asukki aina meinaa pysyä edes mukana.
Virolaisten ja latvialaisten keskinäiset suhteet näyttävät ylipäätään näin suomalaisen silmään ihailun, puoliksi unohdetuista riidoista juontavan kaunan mutta pohjimmiltaan lempeän hyväntahtoisuuden täyttämiltä. Siis hiukan kuin sisarussuhteelta. ”Mitä kiinnostavaa siellä Latviassa nyt oikein voi olla?”, kyselevät virolaiset tuttavani. Samaan aikaan Latvian ystävyysseura on tervetullut yhteistyökumppani moniin Viron ystävien tapahtumiin, eikä virolaisilta juuri kuule varsinaisia ilkeitä sanoja Latviasta – pientä naljailua kyllä senkin edestä.
Monet Rozentāls-seuran jäsenet ovat vanhoja Viro-harrastajia, joita on ajan mittaan ruvennut kiinnostamaan, mitä Viron etelärajan takana oikein on. Näin on käynyt itsellenikin, ja erilaisten käänteiden jälkeen päädyin kirjoittamaan kirjan nimeltä Firma maksaa: Löytöretki Latviaan. Nimi on suomalaislatvialaisten tilaisuuksien klassikkovitsi, sillä se tarkoittaa täsmälleen samaa molemmilla kielillä. Latviaksi se tosin kirjoitetaan firma maksā (jos et vielä tiennyt, mitä kirjainten päällä olevat viivat latvialaisissa sanoissa tarkoittavat, nyt tiedät: viiva pidentää allaan olevan vokaalin).
Latviaan ei käytännössä edes pääse maanteitse kulkematta Viron kautta, joten latvialaisten ja virolaisten suhtautuminen toisiinsa on näinkin konkreettista suomalaismatkailijan nokan edessä. Sitä paitsi on mukavaa, kun virolaiset nauravat muillekin kuin meille suomalaisille. Latvialaisten ja virolaisten suhde on siis kiinnostava molempien maiden kulttuurin harrastajalle, syystä, jos toisestakin.
Matka saldējumsien maahan
Niin mitä sieltä Viron etelärajan takaa löytyykään – no tietenkin saldējumsia eli jäätelöä! Virolaisista sanassa on jotain hillittömän hauskaa, mikä ei kuitenkaan tunnu suomalaiselle kuulijalle selviävän. Olen yrittänyt kysellä virolaisilta, mikä saldējumsissa oikein naurattaa, mutta ilmeisesti lystin lähde ei ole sanallistettavissa. Saldējums on hauska sana, koska se on hauska sana, ja vielä hauskempaa on, jos siihen lisää ylimääräisen p-kirjaimen: saldejumps!
Ymmärtääkseni latvialaisvirolaisia suhteita ja jäätelön roolia niissä, päätin matkustaa kesäkuussa järjestettäville Riian jäätelöfestivaaleille. Vērmanen puistossa Riian keskustassa suuret ja pienet saldējumsit (sanalla voi virolaisten mielestä viitata myös latvialaisiin henkilöihin) nauttivat kylmiä herkkuja, torvisoittokunta musisoi ja aurinko paistoi. Jäätelöfestivaali ei, yllättävää kyllä, ollutkaan suunnattu virolaisturistien houkuttelemiseksi, vaan vaikutti paikallisten herkkukekkereiltä. Jos joku Riian matkailuinfosta sattuu lukemaan tämän jutun, kehotan vakavasti harkitsemaan kohderyhmän laajentamista seuraavana vuonna!
Hyväähän latvialainen jäätelö tietysti on. Maasta löytyy useita jäätelön valmistajia. Eräs suurimmista on Rūjiena, jonka makuvalikoimaan kuuluvat muun muassa karpalo ja rupjmaizes kārtojums eli paikallinen ruisleivästä tehty jälkiruoka. Aikoinaan Rūjiena on ollut Baltian suurin meijeri: ehkäpä latvialaisen jäätelön tunnettuuden juuret löytyvät täältä? Ainakin monen virolaisen lapsuusmuistoissa syödään latvialaista jäätelöä, ja rakastettu virolainen kirjailija Leelo Tungalon julkaissut myös lastenrunokokoelman nimeltä Lätikeelne jäätis eli latviankielinen jäätelö.
Aikaansaavat virolaiset
Koska latvialaisvirolaisten suhteiden kiemurat eivät selvinneetkään jäätelöä syömällä, päätin kilauttaa kaverille ja keskustella aiheesta latvialaisen Viro-asiantuntijan, kääntäjä Guntars Godiņšin kanssa. Hän on kääntänyt muun muassa Kalevipoeg-kansalliseepoksen latviaksi ja työskennellyt yli kymmenen vuotta Latvian suurlähetystössä Tallinnassa. Saldējumsiksi nimittely on toki hänellekin tuttua, ja lähetystössä työskennellessään hän järjesti myös Latvia-aiheisen seminaarin, jonka otsikko oli Kas te teate ainult saldējumsit? eli Tunnetteko vain saldējumsin? Tavoitteena oli näyttää, että Latviassa on yhden hauskan sanan lisäksi muutakin mielenkiintoista.
Godiņš muistutti siitä, miten Etelä-Virossa sanotaan sateen sattuessa jumal on lätlane eli jumala on latvialainen. Toisaalta myös iga saunatee viib Riiga eli jokainen saunatie vie Riikaan. Baltian suurimmassa kaupungissa on iät ja ajat käyty tekemässä monenlaista bisnestä ja muuta puuhaa, ja monista virolaiskaupungeista löytyy etelään johtava Riia tänav eli Riiankatu. Suhteet latvialaisiin näkyvät kansanperinteessä varsinkin Viron eteläosissa.
Vuosien mittaan olen huomannut, että Viroon suhtaudutaan Latviassa usein hieman ihailevasti. Godiņšin mukaan virolaiset saavat asioita aikaan: kun virolainen sanoo ”teeme nii”, hän todellakin tekee niin. Raha-asiansakin virolaiset ovat hoitaneet mallikkaasti, he ymmärtävät digitalisaation päälle ja panostavat koulutukseen. Jos virolaisten hitaudelle vähän naureskellaankin, se johtuu vain hienoisesta kateudesta.
Vitsejä kerrotaan nimenomaan virolaisista, sillä vitsien kehittyminen vaatii tuttuutta. Liettualaisista ei kuulemma samassa määrin vitsailla, sillä heidän ajattelutapansa on jo erilaisempi: jo katolisen uskonnon jättämä perintö erottaa, samoin menneisyys suurvaltana sekä Puolan vaikutus liettualaiseen kulttuuriin. Latvian ja Viron historiat ovat kulkeneet enemmän samanlaisia polkuja, ja tämän vuoksi virolaisille voi nauraa ja samalla miettiä, olisiko heiltä jotain opittavaa.
Porsastelu menköön virolaisten piikkiin
Virolaisista kerrotaan siis Latviassa paljonkin vitsejä, mutta suomalaiset eivät naurata. Syyt löytynevät taas historiasta – olihan Suomi neuvostomiehityksen aikana käytännössä valtavan paljon kauempana kuin Viro. Eivätkä kansojen aiemmatkaan kohtalot ole olleet niin samanlaisia kuin latvialaisilla ja virolaisilla keskenään. Suomalaisille Latvia tuntuu myös olevan henkisesti paljon kauempana kuin maantiede antaisi olettaa.
Suomalainen on Riian ulkopuolisessa Latviassa sen verran harvinainen otus, ettei meitä useinkaan eroteta virolaisista. Asioidessani suomalaisseurueen kanssa jelgavalaisessa ruokakaupassa, meiltä kysyttiin juttutuokion lopuksi, miten sanotaan kiitos viroksi. Vastasin, että ”aitäh”, mutta me olemme kyllä Suomesta, ja meillä sanotaan kiitos. Latvialaiseen korvaan suomi kun kuulostaa hyvinkin samanlaiselta kuin viro. Kielten eroista puhuttaessa voi vaikkapa kertoa, että suomessa sanat ovat pidempiä ja puhe ehkä jopa hitaampaa kuin virolaisilla. (Tai ainakin näin kannattaa toimia, jos on käyttäytynyt jotakuinkin ihmisiksi. Muissa tapauksissa antaa mahdollisten porsastelujen mennä virolaisten piikkiin!)
Itse olen ainakin toistaiseksi tunnustanut olevani Suomesta, enkä siis ole päässyt kokemaan, millaista kohtelua Latviassa virolaisena saisi. Kansanperinne kertoo kylläkin opettavaisen tarinan latvialaisen kohtalosta virolaisessa baarissa. Tämä oli mennyt väittämään virolaisia hitaiksi, ja saanut seuraavana päivänä turpiinsa.
Virossa latvialaisille naureskelu kiteytyy yhteen ruumiinosaan. Se kerrotaan jopa latvialaisten autojen rekisterikilvissä. Niissä nimittäin lukee LV, mikä on tietysti lyhenne sanasta lisavarvas eli lisävarvas. Latvialaisillahan on virolaisten mukaan kuusi varvasta: kohtuullisen normaalista ulkokuorestaan huolimatta naapureissa on oltava jotain outoa.
Kaikesta huolimatta naapuri on rakas niin hidastelijoille kuin lisävarpaiden kantajillekin. Onneksi virolaiset eivät myöskään tiedä, että latvialaiset nauravat heille. Sen saavat tietää vasta heidän lapsenlapsensa.
Kirjoittaja on Rozentāls-seuran toiminnanjohtaja ja Firma maksaa -kirjan kirjoittaja. Artikkeli on ilmestynyt viro.nyt 3-2023 lehdessä.
