Avainsana: suositus

SVYL-verkkopuodin Kirjasyksy-kampanjassa saadaan suosituksia puodin tarjonnasta. Anu Kippasto suosittelee lukemaan Mart Kivastikin vastikään suomeksi julkaistun Taivaan portaat -teoksen.

Anu Kippasto on on Viron Helsingin-suurlähetystön kulttuurineuvos ja toiminut SVYL:n aktiivisena yhteistyökumppanina mm. Turun kirjamessujen ja nyt uuden Uksest ja aknast -festivaalin tiimoilta.

Mart Kivastik – Taivaan portaat

Atrain & Nord 2020, 279 s.
suom. Anna Kyrö

Teksti: Anu Kippasto

”Hän ajoi hitaasti kotiin päin, mitä enemmän hän asiaa pohti, sitä selvemmäksi se tuli! Joku haluaa käydä Teneriffalla ja Kreikassa, jotkut menevät maalle, hän ei, sillä ihmiset ovat erilaisia. Hän viettää lomansa lapsuutensa Tartossa Päeva-kadulla, siellä on lämmintä, aurinkoista ja Uriah Heep, mitkään kultahiekkarannat eivät vedä sille vertoja.“ (Mart Kivastik: Taivaan portaat, Atrain&Nord 2020, suom. Anna Kyrö)

Tarttoon ja vuoteen 1975 lukija pääsee Mart Kivastikin romaanissa Taivaan portaat. Siinä päähenkilö Uu saa kuulla ystävältään Georgilta salaisuuden siitä, kuinka pääsee käymään menneisyydessä ja kuinka sieltä voi palata takaisin nykyhetkeen, tämän päivän Tarttoon ja sen arkielämään.

Tarttolaisena Martin ja Uun ikätoverina en tarvinnut Georgin kikkaa päästäkseni menneisyyteen – riitti, että luin Taivaan portaat -kirjan. Pääsin lapsuuteeni, kylläkin toiselle puolelle Tarttoa ja lentopallotreeneihin, uinti sen sijaan oli veljeni harrastus. Se musiikkikin, josta pidin, oli erilaista, kuin mitä romaanin henkilöt kuuntelevat. Kirjan nimi Taivaan portaat viittaa nimittäin Led Zeppelinin kappaleeseen Stairway to Heaven. Kaikista erineväisyyksistä huolimatta tulivat Martin kuvailuista mieleeni Tarton puutalojen ja -liiterien, urheiluhallien pukuhuoneiden sekä jopa lapsuuteni kesien tuoksut ja värit.

Suomalainen lukija saa hyvin totuudenmukaisen kuvan nuorten ja lasten elämästä Neuvosto-Virossa. Lukiessa ei kannata unohtaa, että oloista ja ajoista huolimatta lapsuus on aina jollain tavalla kultainen.

Mart Kivastik kertoo romaanissaan ajankuvan kautta elämän olennaisista asioista: ajasta, vanhenemisesta ja lapsuuden unelmista, ystävyydestä, ystävien muuttumisesta ja katoamisesta sekä tietenkin rakkaudesta.

Mart Kivastik on tarttolainen kirjailija. Suomeksi häneltä on julkaistu aikaisemmin vain yksi, Katariina Suurpalon suomentama novelli antologiassa Nippernaati 2 (Eesti Instituut 2016). Taivaan portaat on suomentanut Anna Kyrö ja kustantanut Atrain&Nord.

Tutustu Kivastikin teokseen SVYL-verkkopuodin sivuilla.

Katso myös Mart Kivastikin ja Heidi Iivarin Uksest ja aknast -festivaalin keskustelu.

SVYL-verkkopuodin Kirjasyksy-kampanjassa saadaan suosituksia puodin tarjonnasta. Reijo Roos suosittelee lukemaan Indrek Koffin teoksen Oi suomi on (2018, Keropää, suom. Mika Keränen).

Reijo Roos on Tallinnassa elävä runoilija, jonka koostama viron- ja suomenkielinen runokokoelma Sinisild/Sinisilta julkaistiin syksyllä 2020 (Ilmapress, toim. Mari-Liis Roos). Teos kertoo tunnettujen virolaiskirjailijoiden Suomi-kokemuksista ja -muistoista. Sinisild/Sinisilta on todennäköisesti maailman ensimmäinen Talsinkissa ilmestynyt teos.

Indrek Koff – Oi suomi on. eräänlainen selviytymistarina

Keropää 2018, 72 s., suom. Mika Keränen

Teksti: Reijo Roos

Oi suomi on perustuu Indrek Koffin vironkieliseen teokseen Eestluse elujõust (Härra Tee ja proua Kohvi 2011), jonka Mika Keränen on omien sanojensa mukaan ”Suomen oloihin koulinut“. Kirja (tai tekijöiden mukaan pikemminkin ”läpyskä, jonka tekemistä ei ole kukaan tukenut sitten yhtään millään“) kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta, käyttäen jokapäiväisiä ja arkikielisiä sanoja, fraaseja ja lauseita.

Luin teoksen ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten, kun se oli juuri ilmestynyt. Läpyskä painui heti mieleeni eräänlaisena suomalaisuuden eepoksena, vaikka siitä ei löydäkään ikivanhoja runomittoja tai epärealistisija kansansatuja. Oi suomi on kuvaa niin tavallista ja arkista Suomea, kuin tavallinen ja arkinen Suomi suinkin olla voi.

Uskon, että kirjan lyhyisiin ja iskeviin lauseisiin voi jokainen suomalainen enemmän tai vähemmän samaistua. Tämän rohkean, rehellisen teoksen repliikit on ikään kuin kaduilta poimittuja, sieltä, mihin jokainen suomalainen on jättänyt omia lauseitaan leijumaan ja löytäjäänsä odottamaan. Oi suomi on on juuri näiden varovasti poimittujen jokapäiväisten lauseiden hienolaatuinen kokoelma.

Kirja on täynnä uudelleen kokemisen iloa ja surullisuutta, koska jokainen ilmaisu voi olla vaikka oman, vihatun naapurin lausuma. Ja kun joku päivä voi kaikki mennä niin pieleen, kuin suinkin voi, niin päivän lopussa voi karkeanharmaasta arkipäivästä neutraaliin todellisuuteen palauttaa vaikkapa kahvilatyöntekijän miltei huomaamaton kysymys: ”Kahvia vai teetä?”

Indrek Koff, virolainen kääntäjä ja kirjailija, on kääntänyt lukemattomia teoksia ranskasta ja portugalista viron kieleen ja kirjoittaa myös muun muassa lastenkirjoja. Jo mainittu teos Eestluse elujõust sai Viron kulttuurirahaston kirjallisuuden vuosipalkinnon vuonna 2010.

Syntyjään suomalainen Mika Keränen on jo melkein 30 vuotta Virossa asunut kirjailija. Mika on tunnettu suosituista lastenkirjoistaan, joiden tapahtumat sijoittuvat Tarton Supilinnaan. Kirjoista on myös tehty Supilinna salaselts -niminen elokuva.

Tutustu Oi suomi on -teokseen ja osta se tästä!

Verkkopuodissa on myynnissä myös alkuperäisteos Eestluse elujõust -teos! Tutustu tästä!

SVYL-verkkopuodin Kirjasyksy-kampanjassa saadaan suosituksia puodin tarjonnasta. Anja Salokannel suosittelee lukemaan Eeva Parkin Viimeisellä rajalla -teoksen.

Anja Salokannel on toiminut kustannustoimittajana, kääntänyt useita merkittäviä virolaisteoksia ja kirjoittanut omaa tuotantoa. Salokannel sai L. Onervan palkinnon esikoisrunokokoelmastaan Metsän jälki (1982). Viime vuonna ilmestyi Salokanteleen odotettu käännös Toveri Lapsi (2019, Arktinen Banaani) Leelo Tungalin klassikkoteoksesta Seltsimees Laps. Verkkopuodista löytyy myös Monika Siimetsin samanniminen elokuva.

Eeva Park: Viimeisellä rajalla

Into Kustannus 2019, 280 s.
suom. Sanna Immanen

Teksti: Anja Salokannel

Runoilijana Suomessakin tunnetun Eeva Parkin  ensimmäinen suomeksi käännetty (suom. Sanna Immanen) romaani Viimeisellä rajalla kertoo yhden sukupolven tunnoista ennen ja jälkeen Viron itsenäistymisen.

Ihmiskauppaan kytkeytyvä trillerimäinen juoni pitää otteessaan loppuun saakka ja näyttää Tallinnasta paikkoja, joihin ei tavallinen turisti osu. Park on suvereeni kertoja, jonka elämysvoimainen kieli kuvaa yhtä hyvin luonnonkauniit maisemat kuin syrjäiset kaupunkiloukot. Tuoksut, maut, värit tulevat eläviksi, mutta painopiste on kuitenkin ihmisissä ja heidän keskinäisissä suhteissaan, joissa ahneus ja petos ovat yleismaailmallisesti tunnistettavia piirteitä.

Eeva Parkin romaani sijoittuu Viroon, mutta se voisi tapahtua missä tahansa Euroopassa. Se on osa maailmankirjallisuutta. Ihmettelen, että romaanista ei tietääkseni ole toistaiseksi tekeillä elokuvaa, niin dramaattisia ja visuaalisesti houkuttelevia käänteitä se sisältää.

Eeva Parkin runoja on ilmestynyt juuri suomeksi antologiassa Sinisild/Sinisilta. Hänen muistelmansa lapsuudestaan ja erityisesti äidistään Minni Nurmesta, Minu kuninglikud kaelkirjakud, sai Virossa kirjallisuuden vuosipalkinnon 2019.  Myös sitä suosittelen lämpimästi virontaitoisille.

Eeva Parkin Viimeisellä rajalla -teos löytyy SVYL-verkkopuodin sivuilta. Samalla voi tutustua muihin Eeva Parkin runoja sisältäviin teoksiin tai hänen toimittamaansa runokoelmaan.

SVYL-verkkopuodin Kirjasyksy-kampanjassa saadaan suosituksia puodin tarjonnasta. Kirjailija Antto Terras perehtyi Aleks Lepajõen tarinaan teoksessa Aleks Lepajõe: Pako länteen. Tillanderin jalokiviryöstäjien tarina.

Antto Terras on suorapuheisuudestaan tunnettu virolaissyntyinen suomalaiskirjailija, jonka viimeisen teos Viro (Sensuroimaton) (2020, Into-kustannus) on jokin matkapäiväkirjan ja erehtymättömällä etsivävainulla varustetun tutkijan kokemusraportin välimuoto – rehellinen, oivaltava ja uutta tietoa pursuava. Tutustu muihin Terraksen suomalaisuutta ja virolaisuutta oivaltavasti tarkasteleviin teoksiin täältä.

Aleks Lepajõe: PAKO LÄNTEEN. Tillanderin jalokiviryöstäjän tarina.

Docendo 2019, 368 s., suom. Sanna Immanen

Teksti: Antto Terras

Jos olet aina miettinyt, että missäköhän ne Tillanderilta ryöstetyt timantit mahtavat olla, kannattaa etsiä tietoa jostakin muualta kuin Aleks Lepajõen oudosti elämänmakuisesta matkapäiväkirjasta Pako länteen. Aleksin sydänverellään muotoilema teos johdattaakin lukijan paljon suurempien arvoitusten pariin. Perusasetelmaltaan tarinahan on suuremmalle osalle jo tuttu: nälkäinen nuorimies karkaa Neuvostoliitosta ja uskoo ajautuneensa länteen, vaikka Suomi ja Ruotsi eivät ihan kaikilta osin kapitalistisen yhteiskunnan kriteereitä täytä. Kirjassaan Aleks keskittyy tarkkailemaan yhteiskuntiamme, vertailemaan ja pettymään. Hänelle oli ikään kuin luvattu pääsy Onnelaan, jossa omalla yrittämisellä ja voimalla voi saavuttaa paljon. Totuus ei sittenkään ollut unelmien kaltainen, eikä autuaaksi päässyt edes jalokiviä ja rahaa ryöstämällä.

Pako länteen on herkullinen yhdistelmä veijaritarinaa ja sosiaalipornoa. Aleks karkasi Neuvostoliitosta, koska siellä oli nuivaa asua, ja samalla käy selväksi, ettei levottomalle sielulle ole mikään yhteiskunta tarpeeksi jännittävä. Nuorukaisen tarkat ja ulkopuolisella silmällä tehdyt havainnot hyvinvointi-illuusiostamme ovat teoksen parasta antia. Tämän ennakkoluuloisen taistelijan touhuilu määritteli myös pitkiksi ajoiksi sen, millaisina ihmisinä entisistä neuvostomaista saapuvia pidettiin ns. lännessä. Aleks ei ollut ehkä paras versio ”uudesta virolaisesta”, mutta yksi ensimmäisistä hän oli ilman muuta.

Reaalielämästä ammentavassa rikoskirjallisuudessa sorrutaan usein tekojen mystifiointiin ja pahojen jalustalle nostamiseen. Pako länteen jättää tämän virheen viisaasti tekemättä, ja kertoo karun tarinansa jopa ilman omantunnontuskia. Aleksin lähtökohdat olivat toki ankeat, mutta niin ne olivat miljoonilla muillakin. Suurin osa jätti kuitenkin kriminaaliksi ryhtymättä. Mutta onneksi Seikkailija-Aleksille kävi lopulta hyvin – hän loikkasi takaisin kotimaahansa, rikastui rehellisesti ja on nykyisin monien ihannoima kokemusasiantuntija.

SVYL-verkkopuodin Kirjasyksy-kampanjassa saadaan suosituksia puodin tarjonnasta. Tapio Mäkeläinen suosittelee lukemaan Indrek Harglan Melchior-sarjaa.

Tapio Mäkeläinen on talsinkilainen tietokirjailija, matkaopas ja Tuglas-seuran kulttuurisihteeri. Tapio on ollut tekemässä yli 20 tietokirjaa kolmessa eri maassa ja hänen Tapion matkassa -matkaopassarjansa 13. osa Tallinnan esikaupunkialueet ilmestyi elokuussa 2020.

Indrek Harglan Melchior Wakenstede-dekkarit

Melchior-sarjan teokset suomentanut Jouko Vanhanen. Into Kustannus.

Teksti: Tapio Mäkeläinen

Salanimen Indrek Hargla taakse piiloutuva kirjailija on syntynyt Tartossa vuonna 1970. Juristin koulutuksen saanut ja mm. diplomaattina ja Viron ulkoministeriön virkamiehenä työskennellyt Indrek Hargla on Viron viime vuosien menestynein kirjailija.

Scifi-kirjailijana aloittanut ja menestynytkin Hargla nousi koko Viron kansan suosikiksi vuonna 2008, jolloin ensimmäinen Apteekkari Melchior –sarjan romaani ilmestyi. Sarjaan kuuluu tällä hetkellä kaksi novellia ja seitsemän romaania, joista jo seitsemäskin on ilmestymässä suomeksi Jouko Vanhasen kääntämänä. Melchior-dekkareiden välissä Hargla on kirjoittanut myös neljä TV-sarjaa, joista kahdesta tuli suurmenestyksiä sekä televisiossa että kirjoina. Kaiken kaikkiaan Indrek Hargla on julkaissut jo lähes 30 romaania tai novellikokoelmaa ja hänen teoksiaan on suomen lisäksi käännetty myös monille muillekin kielille.

Tänä vuonna Harglan Melchior-romaanien perusteella alettiin Virossa tehdä kolmen elokuvan sarjaa. Elmo Nügasen ohjaaman ensimmäisen elokuvan pitäisi valmistua syksyllä 2021.

Kirjailija on itse kuvannut kirjojensa tapahtumapaikkaa ja aikaa näin: ”1400-luku oli tärkeä ajanjakso Tallinnan historiassa. Kaupunkia alettiin rakentaa silloin. Se vaurastui ja kehittyi nopeasti. Ennen kaikkea Tallinna oli kauppiaiden kaupunki. 1400-luku oli kaupungissa vakaata aikaa, mutta seuraava vuosisata olikin sitten jo sotaa ja hävitystä. – – – Keskiaikainen Tallinna on täydellinen paikka rikosmysteereille. Siellä tehtiin politiikkaa ja siellä liikkui suuri raha. Ilmassa oli kilpailua, vaaraa ja salaisuuksia. Tallinna kukoisti silloin. Sillä oli tiiviit yhteydet läntiseen Eurooppaan, siellä vieraili paljon ulkomaisia kauppiaita ja killat toimivat aktiivisesti.”

Jo teini-ikäisestä asti olen ollut suuri dekkareiden ystävä ja esimerkiksi Agatha Christien dekkareita luen ja niiden pohjalta tehtyjä TV-elokuvia katson vieläkin yhä uudelleen ja uudelleen. Ensimmäiset virolaisdekkarit, joista innostuin olivat Juhan Pajun Haapsaluun sijoittuvat kirjat. Mutta vasta Indrek Harglan Melchior-romaanien kohdalla kolahti todella kunnolla.

Itse olen analysoinut innostumistani ja ihastumistani ko. romaaneihin niin, että niissä yhdistyy hienolla tavalla kolme itselleni läheistä ja tärkeää asiaa: nykyinen kotikaupunkini Tallinna, menneisyys ja historia (ehkä minusta olisi todellakin pitänyt tulla historioitsija, kuten lukion historianopettajani aina arveli) sekä hyvät dekkarit, joissa rikoksia ratkaisee hieman erikoinen, mutta todella älykäs salapoliisi.

Odotan jo innolla sekä kahdeksannen Melchior-romaanin ilmestymistä että ensimmäisen elokuvan valmistumista.

Indrek Harglan Melchior-sarjan teokset löydät tästä!

Tutustu Tapio Mäkeläisen tuotantoon tästä!

SVYL-verkkopuodin Kirjasyksy-kampanjassa annetaan suosituksia puodin tarjonnasta. Mart Meri suosittelee lukemaan Eero Haapasen tuoreen teoksen Pako yli Suomenlahden – Ihmissalakuljetus Virosta Suomeen 1940-1944.

Mart Meri on Viro-instituutin Suomen toimiston johtaja. Meri on toiminut lisäksi mm. Viro-instituutin johtajana, Viron äidinkielen seuran tutkimussihteerinä, Keel ja Kirjandus -aikakausjulkaisun päätoimittajana sekä kansanedustajana Viron parlamentissa.

Eero Haapanen: Pako yli Suomenlahden – Ihmissalakuljetus Virosta Suomeen 1940–1944

Suomen Kirjallisuuden Seura, 2020, 284 s.

Teksti: Mart Meri, käännös Kirsi Bongwirnso

Jännittävä kirja!

Suomen-poikien tarinat tunnemmekin melko hyvin, mutta Eero Haapanen luo laajemman katsauksen vuosien 1940–1944 Suomeen pakenemiseen. Suomen-poikia oli noin 3 300, mutta yhteensä pakolaisia oli kuutisen tuhatta.

Eero Haapanen on käynyt läpi suuren määrän arkistomateriaaleja (niistä merkittävimpinä ValPon kuulustelupöytäkirjoja) sekä julkaistuja että julkaisemattomia muistelmia. Elävä materiaali välittää hyvin tuon ajan traagisuuden ja ne riskit, joita otettiin sekä petettäessä että tehdessä yhteistyötä Suomen viranomaisten ja Viron poliisin kanssa. Salakuljetuksesta vastasivat entiset pirtukuninkaat, esimerkiksi julma Vaarmanien suku Viinistulta, mutta myös venemestari Aksbergit Aksin saarelta sekä monet muut. Verkosto oli laaja ja logistiikka loppuunsa hiottua, hinta vaihteli tilanteen mukaan.

Helsingin itäpuolella sijaitsevilla saarilla – Eestiluoto, Trutlandet, Pirttisaari jne. – oli virolais-ruotsalaista seka-asutusta, ja saarten legendaariset suvut olivat salakuljetussysteemin piirissä. Erityisen salaa toimittiin Viron rannikolla, sillä Suomen viranomaiset suosivat ja auttoivat pakolaisia omien valtuuksien rajoissa, tosin katsoivat usein salakuljettajien rikoksia läpi sormien.

Tutustu teokseen ja tilaa Pako yli Suomenlahden SVYL-Verkkopuodista.

SVYL-verkkopuodin Kirjasyksy-kampanjassa annetaan suosituksia puodin tarjonnasta. Anne Ala-Honkola suosittelee lukemaan Kai Aareleidin Korttitalo -teoksen (suom. Outi Hytönen).

Ala-Honkola on filosofian maisteri ja kirjastonhoitaja, joka työskennellessään Töölön kirjaston johtajana 2006-2020 järjesti yhteistyössä eri yhteistyötahojen kanssa runsaasti Viron kirjallisuutta esitteleviä tapahtumia ja muita Viro-aiheisia tapahtumia.

Kai Aareleid: Korttitalo

Schildts & Söderströms 2018, 350 s.
suom. Outi Hytönen

Teksti: Anne Ala-Honkola

Kai Aareleidin Linnade põletamine ilmestyi Outi Hyvösen sujuvana suomennnoksena v. 2018. Kirja on koskettava neuvostoajan alun ja erään perheen hajoamisen kuvaus taustalla minun silmissäni sumuinen Tartto.

Perheen ainoa lapsi Tiina joutuu kantamaan vastuuta ja tasapainottelemaan vanhempiensa välissä, kun taustalla kummittelee vanhempien salaisuudet ja menneisyys. Tiinan elämä on aineellisesti hyvää isän työn takia, mutta henkisesti hän on yksin. Tiina ei saa tukea vanhemmiltaan, sillä isä on peliriippuvainen ja äiti keskittyy omaan elämäänsä enemmän kuin lapseensa.

Kirja luottaa lukijaansa eikä selitä liikaa, teksti puhuu puolestaan.  Hienosti kirjailija tuo lukijan eteen perheen hajoamisen, Tarton kaupungin ja 2. maailmansotaa seuranneen yhteiskunnan murroksen. Minulla oli ilo nähdä Linnade põletamine myös näytelmänä tammikuussa Draamateaterissa Tallinnassa.

Lukukokemusteni perusteella olen huomannut useiden virolaisten kirjailijoiden olevan erityisen taitavia ja herkkiä lapsen näkökulman kuvaajia, esim. Viivi Luikin Seitsemäs rauhan kevät (Seitsmes rahukevad, suom. Eva Lille), Leelo Tungalin Toveri lapsi (Seltsimees laps, suom. Anja Salokannel) ja Ilmar Taskan Pobeda 1946 (Pobeda 1946, suom. Jouko Vanhanen). Suosittelen myös näitä kirjoja!

Tutustu Kai Aareleidin teoksiin Verkkopuodissa tästä.
Puodista löytyy lisäksi Leelo Tungalin Toveri Lapsi niin Viroksi kuin Anja Salokanteleen suomennoksena ja Ilmar Taskan Pobeda. Viivi Luikin Seitsemäs rauhan kevät -teoksen voi lainata esimerkiksi Baltia-kirjastolta Eesti Majasta.

SVYL-verkkopuodin Kirjasyksy-kampanjassa annetaan suosituksia puodin tarjonnasta. Grete Ahtola suosittaa lukemaan Valter Langin teoksen uutuuskäännöstä (suom. Hannu Oittinen) Homo Fennicus – Itämerensuomalaisten etnohistoria (2020).

Grete Ahtola on SVYL:n hallituksen puheenjohtaja ja Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku ry:n jäsen. Grete tunnetaan Viro-piireissä työstään Suomen Viro-yhdistysten liitolla ja kahdeksan vuoden pestistään Viro-instituutin Suomen toimiston johtajana. Tällä hetkellä Ahtola työskentelee Helsingin insinöörit ry:llä tuottajana.

Greten teksti on luettavissa kokonaisuudessaan seuraavassa viro.nyt -lehdessä, joka julkaistaan 13.11.

Valter Lang: Homo Fennicus – Itämerensuomalaisten etnohistoria

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS 2020, 405 s.
Suom. Hannu Oittinen

Teksti: Grete Ahtola

”Keitä me olemme, mistä tulemme? — Tiedot taustastamme ovat niin keskeisiä, että niihin tulisi perehtyä jo peruskoulussa.” Näin alkaa virolaisen arkeologian professorin Valter Langin teos Homo Fennicus, joka on herättänyt suurta kiinnostusta sekä Viron että Suomen kielentutkijoiden, historioitsijoiden, geneetikkojen, mutta myös ihan tavallisten historiasta kiinnostuneiden ihmisten keskuudessa.

Selvää on se, ettei suomalaisten, virolaisten ja muiden itämerensuomalaisten kansojen siirtyminen Itämeren rannoille tapahtunut yhdessä yössä. Muuttomatkalle lähdettiin eri alueilta, eri aikaan ja eri matkatavaroin. Jotkut toivat mukanaan kielensä, jotkut saviastiansa, jotkut geeninsä. Kirjassa näitä muuttoaaltoja on tutkija Lang tarkastellut nimenomaan arkeologiseen materiaaliin perustuvan aineiston avulla (unohtamatta toki kieli- ja geenitiedettä): ”Viro ja Suomi ja niiden naapurimaat ovat täynnä arkeologisia löytöjä —, joita voi ja tuleekin käyttää sen todistamiseksi, että ihmisasutus on ollut pysyvää ja jatkuvaa jääkauden lopusta lähtien.”  (s. 66).

Langin tutkimus keskittyy enimmäkseen olemassa olevien käsitysten esittelemiseen ja analysoimiseen. Ja siinä vasta hommaa riittää! Kouluajoistani muistan, että teoria, mistä ja milloin me tänne Viron ja Suomen rannikoille olemme saapuneet, oli melko selkeä ja yksikertainen – suomalais-ugrilaiset esi-isiemme lähtivät liikkeelle Uralilta ja Volgan mutkasta ja vaelsivat tänne noin 5000 vuotta sitten. Sitten myöhemmin, vuosituhannen vaihteessa yliopistossa uralilaisten kielten professori Ago Künnap esitti teorian, että jos jostakin suomalais-ugrilaisten kantakotia halutaan etsiä, niin se on Etelä-Ukrainasta.

Vasta vuosituhannen vaihteessa, uusien geneettisten, arkeologisten ja kielitieteellisten tutkimushavaintojen perusteella kävi ilmi, että vaellus on todennäköisesti tapahtunut paljon myöhemmin.

Tilaa Langin teos SVYL-Verkkopuodista!
Aristoteleen kantapää -ohjelman jutun ja Langin haastattelun voi kuunnella Yle Areenasta (kuunneltavissa toistaiseksi).