Avainsana: käännöskokoelma

Julkaistu tehnyt

Luontoretkelle virolaiseen kirjallisuuteen

Viro-instituutti julkaisi tänä syksynä jo kuudennen Nippernaati-antologian. Teemana on luonto ja eläimet, ja antologiassa on tällä kertaa myös pari pientä uudistusta.

Anniina Ljokkoi

Suomalaisessa kirjallisuudessa puhutaan kaihoisasti Impivaaran metsistä, haetaan suojaa puiden siimeksestä ja kiivetään korkealle vaaralle katsomaan kokonaiskuvaa. Virolaisessa kirjallisuudessa vapauden avaruus siintää suomaisemassa. Pinnan alle painuneet pitkospuut suojelevat salaista reittiä suosaarelle tai parhaille marjapaikoille, ja onnen täyttymys on uiminen suolammessa.

Näihin luontokuviin ja tunnelmiin virolaisen kirjallisuuden suomentajat ovat paneutuneet uusimman Nippernaati-antologian äärellä. Kyseessä on jo kuudes Viro-instituutin julkaisema virolaisen nykykirjallisuuden suomenkielinen antologia.

Viidennessä Nippernaatissa esiteltiin myös latvialaista ja liettualaista kirjallisuutta. Uusimmassa, kuudennessa kokoelmassa on vanhaan tapaan kymmenen virolaista kirjailijaa suomentajineen. Tekstilajeista mukana on niin runoa, lyhytproosaa kuin romaanikatkelmiakin.

Virolaiset havainnoivat luontoa

Kuudennen Nippernaatin teemaksi valikoitui luonto, sillä virolaisten luontosuhde on ollut viime aikoina pinnalla suomalaisessakin mediassa. Suomalaisilla ja virolaisilla on luontosuhteissaan paljon yhteistä, mutta kirjallisuutta lukiessa nousee esiin myös kiinnostavia eroja.

Suomentajille yksi ero konkretisoitui sanojen mets ja raba käännöksissä. Suomalaiselle metsä on yleissana, joka pitää sisällään hyvinkin monimuotoista luontomaastoa ja toimintaa metsäretkistä aina luonnon antimien hyödyntämiseen. Virolaiset puolestaan käyttävät sanaa raba eli suo hyvin laajasti eri ilmauksissa luonnosta puhuessaan. Toisaalta virolaiset ovat myös hyvin tietoisia eri maastotyypeistä, ja niin eläin- kuin kasvilajien laaja tuntemus välittyy nuortenkin kirjailijoiden teksteistä.

Kuudenteen Nippernaatiin suomennetut tekstit ilmentävät kaikki tavalla tai toisella virolaisten luontosuhdetta. Kansallisromantiikan ja jokapäiväisen luonnossa selviämisen ajoilta on tultu tälle vuosituhannelle, jolla luontoa havainnoidaan usein sopivan matkan päästä kaupunkilaisen silmin.

Nykykirjailijoille luonto ja ympäristö eivät myöskään ole enää vain paikallisia, välittömän havainnon kohteita, vaan globaaleja ilmiöitä ja todella monimutkaisia järjestelmiä. Nykyihmisen jalanjälki ulottuu aina Bangladeshiin ja Kongoon saakka, kuten Maarja Pärtna kirjoittaa runossaan.

Villissä luonnossa on maagisia elementtejä

Yksi virolaisten luontosuhteen vaikuttavimpia kuvaajia on kirjailija Valdur Mikita, jonka teoksissa korostuu erityisesti metsien ja villin luonnon merkitys. Virolaisen maalaismaiseman on puolestaan ikuistanut romaaneihinsa vanha klassikko A. H. Tammsaare. Mikitan ja Tammsaaren tekstejä on suomennettu jo kokonaisina teoksina.

Nippernaatiin valittiin katkelma Andrus Kasemaan romaanista Leskede kadunud maailm (Leskien kadonnut maailma). Teoksessa muistellaan ja hyvästellään vanhaa kyläyhteisöä haikein mielin ja samalla humoristisesti. Katkelma sisältää muun muassa lukemattoman määrän menneiden vuosikymmenten esineistöä aina maanviljelysvälineistä mummojen alusvaatteisiin. Virolaisessa nykykirjallisuudessa maalaismaisemia kuvataankin enimmäkseen jo taakse jääneenä elämänä.

Vanhan ja uuden maailman rajalla toimivat myös Aliis Aalmannin runot, jotka ammentavat virolaisesta kansanperinteestä. Aalmann on nuori runoilija ja menestynyt loitsumaisilla runoillaan virolaisissa lavarunokilpailuissa. Nippernaatiin suomennettiin valikoima hänen runojaan kokoelmasta Verihaljas (Verenvihanta).

Toinen Nippernaatiin suomennettu, vasta vähän tuotantoa julkaissut nuori kirjailija on Berit Petolai. Häneltä on ilmestynyt runokokoelmakin, mutta Nippernaatiin häneltä valittiin novelli Noitakarhun paluu. Siinä luontoon yhdistyy mystisiä, maagisia elementtejä. Petolai asuu Peipsijärven lähettyvillä pienessä hajakylässä ja ammentaa teksteihinsä tunnelmia ympäröivistä metsistä. 

Ekokriisi hiipii virolaiskirjallisuuteen

Luonnosta puhuessa ei voi nykyisin sivuuttaa luontokatoa ja ilmastonmuutosta, jotka näkyvät jo lähiympäristössämme. Virossa ei toistaiseksi ole kovin montaa ekokriisistä kirjoittavaa kirjailijaa. Teema on kuitenkin viime vuosina alkanut pilkahdella nuorten kirjailijoiden teksteistä esimerkiksi Värske Rõhk -kirjallisuuslehdessä.

Maarja Pärtna kirjoittaa runoissaan ilmastonmuutoksesta. Kuva: Riho Kall

Määrätietoisimmin ilmastonmuutokseen on tarttunut runoilija Maarja Pärtna, jonka uudesta kokoelmasta Elav linn (Elävä kaupunki) on suomennettu Nippernaatiin valikoima runoja. Pärtnan mukaan kaunokirjallisuus voi antaa sanoja ilmaston lämpenemisen kaltaisille valtaville prosesseille, joita ei niiden abstraktin luonteen vuoksi ole helppo käsittää konkreettisesti. Pärtna pyrkii teksteissään yhdistämään globaalin ilmiön lähiympäristössä näkyviin muutoksiin, kuten leutoon talveen ja lisääntyneisiin rankkasateisiin.

Pärtnan lisäksi ympäristö- ja ilmastokriisiä käsittelevät teoksissaan Epp Annus ja Hasso Krull. Heidän teksteistään löytyy myös viittauksia siihen, millaisia kulutusvalintoja ilmastohuoli saa ihmiset tekemään omassa elämässään. Annusin romaanikatkelma Hei, Aleksander sijoittuu tulevaisuuteen, ja siinä yhteiskunta on joutunut sopeutumaan ympäristökriisin muuttamiin uusiin olosuhteisiin. Jan Kausin tieteisfiktiivisessä novellissa Narttu ollaan jo täystuhon jälkeisessä ajassa.

Kuvassa kirjailija Hasso Krull, jonka proosarunoja ilmestyy uusimmassa Nippernaatissa Heidi Iivarin suomentamana
Uusimmassa Nippernaatissa ilmestyy Hasso Krullin proosarunoja Heidi Iivarin suomentamana. Kuva: Ruudu Rahumaru

Eläinkuvauksen klassikot

Nippernaati-antologia ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2015. Sanna Immasen luoman julkaisun tavoitteena on tarjota suomalaisille uutta, aiemmin suomentamatonta virolaista kaunokirjallisuutta. Antologian ansiosta suomalaisille onkin esitelty jo kymmeniä uusia kirjailijoita. Uusimpaan, kuudenteen Nippernaatiin on nyt valittu mukaan myös pari vanhempaa klassikkoa.

Elävä klassikko, Fred Jüssi, on suosittu luontokuvaaja ja virolaisen luontosuhteen tulkki. Hänen neuvostoaikana kirjoittamansa luontoa havainnoivat tekstit ovat yhä hämmästyttävän ajankohtaisia.

Toisen klassikon, Nikolai Baturinin, romaani Karu süda (Karhun sydän) vuodelta 1989 on ollut mieleenjäävä lukukokemus monelle viroa taitavalle suomalaisellekin. Teoksen suomentaminen oli useamman kääntäjän toive, ja siitä julkaistaan nyt katkelma tiettävästi ensimmäistä kertaa suomeksi. Romaani on maaginen selviytymiskertomus ja kuvaa niitä lukemattomia taitoja, joita henkiinjääminen erämaassa vaatii. Lisäksi teoksen eläinkuvaus on ihan omaa luokkaansa.

Suhde luontoon jäisi ontoksi ilman eläimiä. Ihmisen silminä ja korvina ovat kirjallisuudessa usein kissat ja koirat, nuo uskolliset kumppanimme. Muutamien Nippernaatin tekstien kautta piirtyvät esiin myös eläinsuhteemme ongelmakohdat: ihminen kohtelee eläimiä julmasti ja tappaa. Fred Jüssi käsitteli tätä kipeää ristiriitaa jo 1970-luvulla kirjoittamassaan tekstissä Tällainen kuolema. Hasso Krullin, Maarja Pärtnan ja Epp Annusin teksteissä ristiriitaan etsitään ratkaisua muun muassa kasvissyönnistä.

Klassikoiden julkaisun lisäksi Nippernaatissa on tällä kertaa toinenkin pieni uudistus: siinä julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa varta vasten kyseistä antologiaa varten kirjoitettu essee. Semiootikko ja ekokriitikko Kadri Tüür tarkastelee esseessään virolaisen kirjallisuuden luontokuvausta ja taustoittaa aihetta luontokirjallisuuden historialla.

Nippernaati 6

Virolaisen kirjallisuuden antologia

Päätoimittaja Anniina Ljokkoi

Viro-instituutti 2022

  1. Epp Annus: Hei, Aleksander, romaanikatkelma, suom. Maija Rantanen
  2. Aliis Aalmann: Verenvihanta, runoja, suom. Katja Meriluoto
  3. Hasso Krull: Nykyajan askeesi, proosarunoja, suom. Heidi Iivari
  4. Maarja Pärtna: Elävä kaupunki, proosarunoja, suom. Anniina Ljokkoi
  5. Jan Kaus: Narttu, novelli, suom. Liis Rohila
  6. Andrus Kasemaa: Leskien kadonnut maailma, romaanikatkelma, suom. Kaisu Lahikainen
  7. Fred Jüssi: Ohikiitävä aika, lyhytproosaa, suom. Outi Hytönen
  8. Nikolai Baturin: Karhun sydän, romaanikatkelma, suom. Arja Korhonen
  9. Berit Petolai: Noitakarhun paluu, novelli, suom. Susanna Poikela
  10. Kadri Tüür: Virolainen kirjallisuus ekokriittisestä näkökulmasta, essee, suom. Anniina Ljokkoi

Artikkeli on ilmestynyt viro.nyt-lehden numerossa 3-2022.

Julkaistu tehnyt

Nippernaati ja kaverit – Nykykirjallisuutta Virosta, Latviasta ja Liettuasta

Tänä vuonna Nippernaati, tuo veijari ja kulkija, tekee matkaansa ystävien seurassa, sillä vuonna 2021 antologiassa nähdään ensimmäistä kertaa myös latvialaista ja liettualaista kirjallisuutta.

Jenni Kallionsivu

Suomennetun latvialaisen kirjallisuuden määrä on viime vuosina ollut Suomessa ennen näkemättömässä nousussa: vuodesta 2016 vuoteen 2021 suomennettujen nimikkeiden määrä on noussut 40 prosenttia! Vuonna 2016 latvialaisia kirjoja nimittäin suomennettiin kaksi, kansallisrunoilija Rainiksen kokoelma Se pysyy, joka muuttuu (Rozentāls-seura, suom. Mirja Hovila ja Marja Leinonen) ja Juris Zvirgzdiņšin ja Evija Stukle-Zuitiņan Ensimmäinen joulukuusi (Paperiporo, suom. Mirja Hovila). Tänä vuonna niitä tulee, Nippernaati mukaan lukien, kokonaista viisi kappaletta. Mutta numerot eivät toki valehtele, ainakaan tahallaan. Onhan viisi aivan valtavan paljon enemmän kuin kaksi.

Liettualainen kirjallisuus ei toistaiseksi ole yltänyt aivan näin päätähuimaaviin käännöslukuihin, sillä viime vuosien aikana on suomennettu vain yksi liettualainen teos, vuonna 2016 suomeksi ilmestynyt Dalia Grinkevičiūtėn Dalian kirja.

Muihin Baltian maihin verrattuna virolaista kirjallisuutta on siis suomennettu varsin paljon ja suunta näyttää olleen nousujohteinen. Eräs monista tähän johtaneista syistä on varmasti ollut Nippernaati, joka on ollut monien virolaiskirjailijoiden ensiesiintyminen Suomessa ja suomeksi. Nippernaati on alun perin August Gailitin romaanin päähenkilö, joka on antanut nimensä myös tälle virolaisen kirjallisuuden antologialle. Nippernaati-kokoelmien ajatuksena on ollut nimenomaan suomentaa aikaisemmin suomeksi julkaisemattomia kirjailijoita.

Nippernaati syntyy monien ammattilaisten yhteistyönä

Tällä kertaa Nippernaatin tekstien valinnasta ovat vastanneet päätoimittajat Anniina Ljokkoi (Viro), Annika Suna (Latvia) ja Reeta Tuoresmäki (Liettua). Nippernaatin kääntäjinä ovat toimineet Mirja Hovila, Sini Katainen, Hilkka Koskela, Kaisu Lahikainen, Alexandra Lahti-Nuuttila, Katja Meriluoto, Annika Suna, Akira Takaki, Annamari Typpö ja Jouko Vanhanen sekä joukko Helsingin yliopiston latvian ja liettuan kielen opiskelijoita.

Nippernaatilla on kolme eri tavoitetta. Sen kautta halutaan rohkaista kustantajia julkaisemaan uutta suomennettua kirjallisuutta, ja tässä tavoitteessa onkin vuosien saatossa onnistuttu erinomaisesti. Toinen tärkeä tavoite on pitää suomentajien ammattitaitoa yllä. Käytön puutteessa kaikki taidot rapistuvat tai pahimmassa tapauksessa eivät pääse kehittymään lainkaan. Ilman suomentajia ei ole suomennettua kirjallisuuttakaan, joten mielekkäiden työtilaisuuksien tarjoaminen kääntäjille on ensiarvoisen tärkeää. Lisäksi pyrkimyksenä on tietysti tarjota lukijoille uusia lukuelämyksiä.

Kaikista kolmesta maasta on mukana neljä kirjailijaa, ja mukana on tasapuolisesti eri sukupuolten edustajia. Latviasta mukaan valikoituivat Jānis Joņevs, Anna Auziņa, Andra Neiburga ja Māris Bērziņš, Liettuasta Jaroslavas Melnikas, Danutė Kalinauskaitė, Undinė Radzevičiūtė ja Sigitas Parulskis. Virosta mukana ovat Susan Luitsalu, Eia Uus, Martin Algus ja Tõnis Vilu.

Kääntäjien ja päätoimittajien lisäksi käännösantologian valmiiksi saattamiseen on tarvittu useita muitakin osaajia. Tekstien parissa ovat työskennelleet myös toimittajat ja oikolukija. Kirja on sisältönsä lisäksi myös esine, josta graafikko ja painotalon ammattilaiset tekevät parhaimmillaan sekä houkuttelevan että sujuvasti luettavan. Kirja on myös hanke, jossa tehdään budjetteja, maksetaan laskuja ja tietysti ennen kaikkea pyritään saamaan rahat riittämään. Ammattilaiset todellakin ansaitsevat palkkion työstään: vaikka kukaan ei odottaisikaan rikastuvansa kaunokirjallisuudella, pelkät kiitospuheet eivät elätä ketään. Pelkästään latviasta käännettyä osuutta koskevia rahoitushakemuksia on kirjoitettu – ilman hakemusten pakollisia liitteitä – 26 172 merkkiä, mikä on noin viisi kertaa tämän artikkelin pituus.

Kaikkein tärkeintä on tietysti se, että tekstit löytäisivät lukijansa. Ehkäpä tämäkin Nippernaati toimii ponnahduslautana kokonaisten romaanien sekä novelli- tai runokokoelmien julkaisemiselle. Toivottavasti antologia tuo myös uusia ajatuksia, elämyksiä ja lukemisen iloa lukijoilleen.

Kirjoittaja on Rozentāls-seuran toiminnanjohtaja, joka tekee töitä myös virolaisen kulttuurin parissa.

Tilaa Nippernaati tästä