Julkaistu

”50-vuotiaana kirjailija on vasta uransa lähtökuopissa!”

Kuvassa kirjailija Mika Keränen roikkuu mattotelineessä.

Suomalais-virolaiselta kirjallisuuskentältä löytyy hauska vastinpari, nykyisten kotimaidensa kielillä töitä tekevät Mika Keränen ja Antto Terras. viro.nyt selvitti, mitä viisikymppisille kirjailijoille kuuluu.

Kirsi Bongwirnso

Syksyinen Helsinki on tuulinen ja sateinen, mutta sisällä studiossa on lämmintä ja kotoisaa – ja miksipä ei olisikaan, onhan paikalla kaksi kirjailijaa ja edessä keskustelu aina mieltä lämmittävästä aiheesta eli kirjallisuudesta. Haastatteluun ovat saapuneet kirjailijat Mika Keränen Tartosta ja Antto Terras Helsingistä.

Tituleeraan heti alkuun Mikaa suomalaiseksi virolaiseksi kirjailijaksi ja Anttoa virolaiseksi suomalaiseksi kirjailijaksi, minkä Antto omalta kohdaltaan ehättää korjaamaan:

”Minähän en ole kokonaan virolainen, vaan minussa on vain puolet virolaisuutta, ja puolet onkin sitten inkerinsuomalaisuutta. Mutta tavallaan olen kyllä virolaisena Suomessa tullut kirjailijaksi.”

Antto Terras muutti Suomeen 17-vuotiaana, jolloin hänen suhteensa Viroon ja viron kieleen katkesi. Siksi hänen mukaansa hänen viron kielensä ei kehittynyt sille tasolle, että sillä voisi kirjan kirjoittaa. Viron kieli on myös muuttunut siitä, kun hän Virossa asui, todella paljon, aivan jo pelkän yhteiskuntajärjestelmän vaihtumisen myötä.

Mika Keränen puolestaan kertoo omista kielivalinnoistaan kirjailijanurallaan näin:

”Olin 19-vuotias, kun muutin Tarttoon. Löysin yliopistolta taiteilijaporukan, jossa keskityin aluksi piirtämään sarjakuvia, joiden tekstit päädyin kirjoittamaan viroksi. Jostain syystä kuvat jäivät pikkuhiljaa pois, ja jäljelle jäänyt teksti muuttui runoudeksi.”

Mika esiintyi runojaan lausumalla osana Noorte Autorite Koondis -ryhmää, ja koskapa esiintymiset olivat eri puolilla Etelä-Viroa, jossa suomea ei osattu, oli viro kielivalintana selvä.

”Runous myös antaa anteeksi, jos kieli ei olekaan täydellistä. Jos siinä hiukan sekoilee ja kieli on sumuista, voi sen ajatella olevan runon tarkoitus. Näin silloin ajattelin.

Kerran, kun päätin esiintymiseni, oli yleisö aivan hiljaa, jolloin Aapo Ilves sanoi mikrofoniin: Mika on Soomest”, Mika nauraa.

Oma ääni löytyi kypsemmällä iällä

Runojen jälkeen oli kuitenkin useita vuosia väliä, ennen kuin Mika Keränen aloitti niin sanotun päätyönsä, huippusuositun lasten dekkarisarjan Soppalinnan salaseuran. Hän työskenteli välillä Suomessa, Viron Suomen-instituutissa. Kirjallisuus ei kuitenkaan jäänyt kokonaan, vaan Mika suomensi jonkin verran virolaista runoutta.

Soppalinnan salaseuran seikkailuista Mika kertoi alkuun iltasatuja tyttärelleen. Sadut olivat suomeksi, mutta kun Mika alkoi laittaa niitä paperille, oli viro selkeä valinta, olivathan päähenkilöt hänen tyttärensä kavereineen – sekä Tartto ja sen Supilinnan kaupunginosa.

Kuvassa kirjailija Antto Terras istuu jakkaralla.
Antto Terras. Kuva: Mika Levälampi

Antto Terraksen kirjallinen ura alkoi hiukan eri tavalla, sillä hänellä ei ollut esimerkiksi kokeiluja eri kirjallisuuden aloilta, vaan hän kirjoitti heti valmiin, menestyneen teoksen.

”Tavallaan jotain taustaa oli, sillä opiskelin dramaturgiaa Tampereen yliopistossa. Sen jälkeen kuitenkin työskentelin 18 vuotta myymäläetsivänä, ja ellei työpaikkani Stockmannin tavaratalo olisi näyttänyt merkkejä tulevasta konkurssista, en olisi tuskin koskaan kirjaa kirjoittanut.

Olin 42-vuotias, kun Stockmann Yard. Myymäläetsivän muistelmat ilmestyi, enkä ollut sitä ennen julkaissut mitään. Jos kirja ei olisi menestynyt ja minua sen myötä pyydetty alalle, olisi se varmasti ollut minulle ok, ja olisin jatkanut työtäni myymäläetsivänä”, pohtii Antto.

Mika Keräsen ensimmäinen lastendekkari Varastatud oranž jalgratas ilmestyi vuonna 2008, jolloin Mikakin oli omien sanojensa mukaan ”jo äijä”. Tuolloin julkaisijana oli Jutulind-kustantamo, mutta pian Mika alkoi julkaista kirjoja oman kustantamonsa alta. Mikä tässä oli taustalla?

”Virossa on tavallista, että jos kirja menestyy, perustaa kirjailija oman kustantamon. Menemättä tarkemmin kulttuuripolitiikkaan, on syynä tietysti raha. Kirjailija saa peruspalkkion, mutta ei osuuksia, vaikka kirja myisi kuinka monta painosta”, Mika toteaa ja jatkaa:

”Jos minulla olisi ollut hyvä sopimus ensimmäisestä kirjastani, en olisi omaa kustantamoa perustanut. Olen silti kiitollinen Varastatud oranž jalgratasin kustantajalle siitä, että hän uskoi minuun. Olin kuitenkin jo vuosia yrittänyt myydä kirjaani virolaisille kustantamoille.”

Varastatud oranž jalgratas -kirjasta on tullut kestosuosikki, josta kustantamo ottaa edelleen joka toinen vuosi uuden painoksen.

Kustantamo innostui Mikan kohdalla vetävästä tarinasta, mutta viron kielen kanssa tehtiin Mikan kirjailijanuran alkuaikoina paljon töitä. Mika kehuukin kustannustoimittaja Jaak Urmetia sekä myöhempiä kustannustoimittajiaan ja oikolukijoitaan, jotka ovat hänen kieltään hioneet.

Sittemmin Mika on alkanut kirjoittaa myös suomeksi, tähän mennessä on ilmestynyt kolme osaa jalkapalloilevasta Armando-pojasta kertovasta kirjasarjasta sekä runoja Mikan kotimurteella savo-karjalalla. Niitä hän myös esittää erilaisissa lavarunotapahtumissa.

Mikalla on myös työn alla kaksikielinen aapinen, jossa aakkosten kaikki sanat ovat sellaisia, jotka ovat samoja suomeksi ja viroksi. Neuvottelut sen julkaisemisesta ovat kuitenkin vielä kesken.

Seikkailut erilaisissa rikosten maailmoissa

Antto Terras on hänkin sukeltanut kirjailijantyössään rikosten maailmaan, tosin hyvin erilaiseen kuin Mika Keräsen Soppalinnan salaseura, sillä Anton viimeisimmät teokset ovat olleet lajityypiltään true crimea.

”En ollut sitä mitenkään suunnitellut, mutta joku joskus sanoi, että sinähän olet sieltä Virosta, siellähän on paljon rikollisuutta, kirjoita siitä. Rupesin katsomaan ja totesin, että onhan sitä, etenkin 1990-luvulla. Niistä tarinoista syntyi nopeasti kolme osaa Tallinnan tappajat -kirjaa, popularisoitua tietoteosta”, Antto kertoo.

Antto ja Mika pohtivat, ettei se, että Virossa olisi paljon rikollisuutta, vastaa kyllä todellisuutta. Ehkä Viron vaarallisuus on lähinnä suomalaisten keksintöä ja Suomen median ylläpitämä kuva, joka ei vastaa Virossa nähtyä.

”Muutin aika nuorena miehenä Viroon, ja kun tulin käymään Suomessa, yllätyin aina, että tuollaisessako Bangkokissa elelen!” Mika naurahtaa, ja Antto jatkaa:

”Niin, kukaan muuhan ei Viron mafiasta tiedä kuin suomalaiset – sanopa sisilialaiselle, että on muuten olemassa Viron mafia, niin kyllä hämmästellään!”

Antto myös pohtii, miksi joku Virossa haluaa lukea hänen kirjojaan, suomalaisen Viron rikollisuudesta kirjoittamaa true crimea, teoksia kun kuitenkin on viroksi käännetty. 1990-lukua ei kuitenkaan aina niin haluta muistella. Anton tuore, juuri ilmestynyt kirja Viron mafia ei kuitenkaan pureudu niinkään yksittäisiin tapauksiin, vaan taustoittaa yhteiskunnallista tilannetta ja erilaisen järjestäytyneen rikollisuuden mahdollistaneita rakenteita.

Antto toteaa, ettei suomalaisten kannata pitää itseään yhtään parempina, kaikki me toimimme vallitsevien tilanteiden mukaan. Myös suomalaiset joutuivat sopeutumaan 1990-luvun Viron markkinoilla, mikä tarkoitti, etteivät kaikki teot päivänvaloa kestäneet.

Viisikymppisjuhlintaa ja juhlimattomuutta

Sekä Mika Keränen että Antto Terras juhlii marraskuun lopulla pyöreitä vuosia, kun kumpikin kirjailija täyttää komeat 50 vuotta. Mika on tehnyt merkkipäivänsä kunniaksi vallan teoksen, aiemmin tänä vuonna ilmestyneen runokokoelman 50 rusinaa Tarton Mikalta. Mistäs siinä on kysymys?

”Hain korona-aikana apurahaa ja sellaisen sain, jolloin mietin, että koska täytän 50 vuotta, niin teen juhlakirjan ja suomennan 50 runoa virolaisilta kirjailijoilta. Onneksi suomalainen kustantajani Aivo Blum Lector Kustannuksesta on niin reilu tyyppi, että suostui kirjan kustantamaan”, Mika kertoo.

Runot Mika valitsi ensin tutuilta runoilijoilta ja laajensi sitten valikoimaa omasta kirjahyllystään, jossa onkin mittava kokoelma virolaista runoutta. Korona-aika mahdollisti sen, että aikaa käydä runoja läpi oli mukavasti.

Kuinka sitten Antto Terras viettää 50-vuotisjuhliaan?

”Minusta kirjailijalla ei oikeastaan ole ikää eikä työstä jäädä eläkkeelle 64-vuotiaana, siksi minusta tässä ei ole mitään juhlimista. Ainakin itse sitä haluaa uskoa, että on uransa alkutaipaleella tai kukkeimmillaan. Ikä siis ei ole varsinainen syy juhlia, vaan juhlitaan aina, kun siihen on syytä”, Antto toteaa, ja Mika jatkaa:

”50-vuotiaana kirjailija on vasta lähtökuopissa!”

Seuraavien teostensa kautta Antto Terras suuntaa ensi kertaa kaunokirjallisille poluille. Tekeillä on dekkarisarja Kill Tallinn, jonka rikokset sijoittuvat Viroon, mutta uhri on aina suomalainen. Kirjat ilmestyvät ensi vuonna kuukausittain ensin äänikirjoina ja sitten koottuina painoksina.

Antto kokee tietokirjailijana rikkoneensa rajoja humoristisella otteellaan, nyt tarkoitus on herättää hämmennystä dekkaristipiireissä. Antto myös ilmoittaa, ettei ole itse lukenut yhtä ainoaa dekkaria!

”Se voi olla ihan hyvä lähtökohta dekkarin kirjoittamiselle. Minä pohdin yhdessä lehtihaastattelussa, etten ole lukenut yhtään hyvää jalkapallokirjaa, liekö se syynä, että olen nyt kirjoittanut noin 15 kirjaa, joissa on jalkapallo pääosassa”, pohtii Mika.

Molemmat syntymäpäiväsankarit liittyvät ensi vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunki Tarttoon, sillä Antto on Tarton kulttuurilähettiläs, ja Mika se todellinen Tarton Mika. Haastattelun loppuun saammekin pari vinkkiä Tarttoon ja Viroon yleensäkin.

Mika mainitsee heti Emajoen ja vinkkaa, että sen vesi on aina lämpimämpää kuin Vantaanjoessa. Antto puolestaan nostaa esille suomalaisten ja virolaisten suhteet ja sen, kuinka hyvällä mallilla ne ovat muun muassa lukuisien Tartossa opiskelevien ja opiskelleiden suomalaisten ansiosta – nykyisin Viro on muutakin kuin päiväristeily Tallinnaan.

Kuuntele koko Mika Keräsen ja Antto Terraksen haastattelu osoitteessa soundcloud.com/svyl-svyl.

Artikkeli on ilmestynyt viro.nyt-lehden numerossa 4-2023.

Antto Terraksen Viro-aiheiset kirjat

Helsinki–Tallinn express. ”Totuus” suomalaisista ja virolaisista (WSOY 2018)

Tallinnan tappajat – Viron veriset vuodet (Into Kustannus 2019)

Viro (Sensuroimaton) (Into Kustannus 2020)

Tallinnan tappajat 2&3 (Into Kustannus 2021)

Viron mafia (Into Kustannus 2023)

Mika Keräsen suomennetut Viro-kirjat

Soppalinnan salaseura eli salaseura Divari –sarja (suom. Kaisu Lahikainen):

Hopeinen aarrearkku (Avain 2010)

Oranssi polkupyörä (Avain 2011)

Salaperäinen kukkavoro (Lector Kustannus 2020)

Aavepyöräilijä (Lector Kustannus 2020)

Väinämöisen veitsi (Lector Kustannus 2021)

Koulupizza (Lector Kustannus 2022)

Jannu (Lector Kustannus 2023)

50 rusinaa Tarton Mikalta (Lector Kustannus 2023, suom. tekijä itse)

Julkaistu

Eva Bellenille korona-aika on ollut sekä syy että mahdollisuus kirjoittaa – Lastenkirja Nõia 13 tarkastelee nykymaailmaa humoristisella otteella

Kun yleisötapahtumista jouduttiin koronan takia luopumaan, keksi Mikkelin Eesti Keskuksen toiminnanjohtaja Eva Bellen keinon, jolla tarjota lapsille tekemistä ajasta ja paikasta riippumatta. Bellenin runo- ja värityskirja Nõia 13. Nõiapere lood on suunniteltu koko perheen yhteiseksi ajanvietteeksi.

”Korona-aika on tietenkin ollut sekä syy että mahdollisuus kirjan ilmestymiselle. Nyt kun tapahtumia ja lasten kerhoja ei ole voinut järjestää paikan päällä, kirjan kanssa voi paitsi oppia ja lukea viroa, myös tehdä käsillään – missä vain! Ajatus on, että jokainen perheenjäsen voi värittämällä tehdä kirjasta oman näköisensä. Kirjassa on myös tyhjiä sivuja lasten omia kuvituskuvia varten. Toivon, että tällä tavalla hauskan tekemisen kautta lapsilla heräisi kiinnostus lukemiseen”, Bellen sanoo.

Teoksessaan Bellen katselee nykyajan elämänmenoa noitamaailman läpi lempeällä huumorilla. Siksi se soveltuu pienten lisäksi myös aikuisille, jotka varmasti lukevat tarinaa erilaisesta näkökulmasta ja vaikuttuvat siitä hieman eri tavalla.

Noitien suurperheessä asuu kahdeksan tyttöä ja kaksi poikaa sekä vanhemmat.
Noitien suurperheessä asuu kahdeksan tyttöä ja kaksi poikaa sekä vanhemmat.

Nõia 13 kertoo noitaperheestä, jossa on äiti ja isä, kymmenen lasta sekä mummu ja vaari. Perhe asuu arkkitehti-isän suunnittelemassa talossa, johon isällä on myös patentti.

”Äiti ennustaa kristallipallosta tulevaisuutta ja keinoja, millä tavalla tulisi rahaa. Perheen kahdeksalla tyttärellä ja kahdella pojalla on kaikilla omat kiinnostuksenkohteensa. Mummu ja vaari ovat eläkkeellä ja tekevät kaikenlaista kivaa. Mummu esimerkiksi meditoi ja vaari juttelee eläinten kanssa”, Bellen kuvailee kirjansa hahmoja.

Bellen kirjoittaa tarinansa runomuotoon. Hän on kirjoittanut runoja aikaisemminkin. Viime vuonna hänen runokokoelmansa Anhedoonia julkaistiin Eesti 100 luuleraamatut -sarjassa, joka on harrastajille tarkoitettu julkaisusarja. Jatkoa Bellenin tuotannolle lienee luvassa, sillä hän kertoo, että uusia ideoita ja runoja on jo kertynyt pöytälaatikkoon.

Nõia 13 on kirjoitettu runomuotoon. Nelisäkeisissä säkeistöissä on loppusoinnut.
Nõia 13 on kirjoitettu runomuotoon. Nelisäkeisissä säkeistöissä on loppusoinnut.

Kirjan kuvittaja Günter Peedu löytyi läheltä. Hän on Mikkelin Eesti keskuksen puheenjohtaja.

”Hän on ollut mukana tapahtumissamme ja piirtänyt esimerkiksi juhlapäiviin liittyviä kuvia, joita lapset ovat saaneet värittää. Siksi hän oli luonteva valinta kirjan kuvittajaksi”, Bellen sanoo.

Äiti Esmeralda kiitää yläilmoissa turboluudallaan.
Äiti Esmeralda kiitää yläilmoissa turboluudallaan.

Kymmenen vuotta Mikkelin Eesti Keskuksen johtajana

Kuusitoista vuotta sitten Eva Bellen muutti Mikkeliin. Alussa Bellen vierasti hiljaista kaupunkia, kontrasti tapahtumien täyteiseen elämänmenoon Tartossa oli suuri. Sittemmin hän on tottunut uuden kotikaupunkinsa rauhallisuuteen ja nauttii siitä.

Bellen on toiminnanjohtaja Mikkelin Eesti keskuksessa, joka perustajia hän on itse. Toiminta sai alkunsa klubitoimintana vuonna 2011 monikulttuurisuuskeskus Mimosan tiloissa.

”Mikkelissä oli paljon virolaisia, jotka olivat kiinnostuneita yhdessä tekemisestä. Alkuaikoina me vietimme yhdessä virolaisia juhlapäiviä, ohjelmaa oli koko perheelle kerran kuukaudessa. Yhdessä oleminen oli tärkeää myös viron kielen puhumisen kannalta”, kertoilee Bellen.

Eva Bellen on Nõia 13 -lastenkirjan kirjoittaja ja Mikkelin Eesti Keskuksen toiminnanjohtaja.
Eva Bellen on Nõia 13 -lastenkirjan kirjoittaja ja Mikkelin Eesti Keskuksen toiminnanjohtaja.

Nykyisen toimintamuotonsa yhdistyksenä Mikkelin Eesti keskus sai 2019. Tärkein syy MEKin toiminnalle on Bellenin mielestä tutustuttaa suomalaiset virolaiseen kulttuuriin.

”Tapahtumissamme vierailee paljon suomalaisia. Suomalaiset yleisesti ottaen ovatkin mielestäni kiinnostuneita Virosta paljon. Aina tulee myös uusia ihmisiä. Tapahtumien kautta saamme myös uusia jäseniä. Meillä käy Kuopiostakin asti eräs perhe. Se että he ajavat talvella pitkän matkan pimeässä vain saadakseen ottaa osaa tapahtumiimme, on meille suuri kohteliasuus”, Bellen juttelee.

Yksi Bellenin haave on saada järjestää Viro-viikot kaupungin erilaisten yhteistyötahojen kanssa. MEKillä on jo hyviä kokemuksia muun muassa Mikkelin teatterin kanssa toimimisesta. Bellen näkee paljon erilaisia mahdollisuuksia.

”Aina ei tarvitse ajatella isosti. Sen sijaan, että toisimme Virosta jonkun kuuluisan artistin esiintymään, itselleni olisi tärkeää saada esille ihan paikallisiakin ihmisiä. Joukossamme täällä on paljon lahjakkaita virolaisia muusikoita ja taiteilijoita. Haluaisin, että heillä olisi mahdollisuus näyttää osaamistaan tällaisissa tapahtumissa”, hän sanoo.

Millainen perinne tästä voisi tulla?

”Jos nyt aluksi edes kerran vuodessa niin sekin olisi hienoa!”

Kirjoittaja: Tua Sysimiilu

Kuvat: Eva Bellen