Pekka Lehtonen:
Tehtävä Tallinnassa. Neuvostopropagandaa ja itsenäisyysinnostusta
Intokustannus 2016
Siin Tallinn! Lainel 290 meetrit algab saade soome keeles eli Täällä Tallinna! Aaltopituudella 290 metriä alkaa lähetys suomen kielellä.
Tällä kuulutuksella alkaa myös Pekka Lehtosen äskettäin ilmestynyt muistelmakirja Tehtävä Tallinnassa. Viron radio alkoi lähettää suomenkielisiä ohjelmia maaliskuussa 1947. Niin propagandatorveksi kuin hanke olikin tarkoitettu, se oli silti yksi ensimmäisistä, ellei peräti ensimmäinen sodanjälkeinen kanava Virosta Suomeen.
Radioaaltoja ei voinut estää, ei puolin eikä toisin. Ääniyhteys lahden yli säilyi eikä sitä häiritty. Kauniisti ilmaistuna: Turun tuomiokirkon kellot julistivat joulurauhan virolaisillekin, ja Urho Kekkosen vierailulla 1964 mukana ollut toimittaja Eero Saarenheimo sai kokea, että virolaiset olivat hyvin tarkasti perillä Suomen asioista. Suomen TV:nkaan näkyvyyttä ei oikein pystytty häiritsemään ja suomalaiset mainostekstit jatkoivat lentävinä lauseina elämäänsä viron kielessä.
Viron radion suomenkielisten ohjelmien kielestä vastasivat pitkään Viron inkeriläiset, mutta jossain vaiheessa huomattiin, että tarvitaan myös aito Suomen suomalainen. Niinpä ohjelmien kieliasua tarkastamaan saapui keväällä 1966 20-vuotias Pekka Lehtonen samanikäisen vaimonsa Maisun kanssa. Pian nuori toimittaja aloitti myös itsenäisen ohjelmanteon. Miten tällainen järjestely oli mahdollinen? Ei silloin voitu ottaa Suomesta ketään työhakemuksen perusteella, eikä otettukaan, vaan Neuvostoliiton Kommunistinen Puolue pyysi Suomen veljespuolueelta toimittajaa Tallinnan radioon. Epäilemättä oli välikätenä vaikuttamassa myös Neuvosto-Viron kommunistinen puolue. Kaiken kaikkiaan – korkean tason asiainhoitoa.
Suomalaisen toimittajan mukaantulon tarkoituksena oli paitsi kieliasun siistiminen, niin sellaisten ohjelmien ideointi ja toteutus, jotka vetoaisivat entistä paremmin suomalaisiin. Lehtosen kirja kertookin työstä Tallinnan radiossa ja Neuvosto-Virosta ulkomaille suunnatuista radiolähetyksistä. Se kertoo, miten Neuvosto-Virossa elettiin, ja antaa osviittaa myös siitä, mitä neuvostovirolaiset todella ajattelivat. ”Lähdin toteuttamaan tehtävää innostuneena, toiveikkaana ja luottavaisena. Minä pyrin sitä toteuttamaan parhaan kykyni mukaan, mutta lopputuloksena oli kuitenkin, etten pystynyt siitä suoriutumaan. Siitä olen iloinen. Tallinnan radion suomenkieliset lähetykset eivät tehneet Neuvosto-Viroa houkuttelevaksi suomalaisille”, kertoo Lehtonen.
Kuuntelijoita Viron radion suomenkielisillä lähetyksillä riitti. Tampereen yliopiston 1970-luvulla tekemän tutkimuksen mukaan heitä oli yhtä paljon kuin BBC:n suomenkielisillä ohjelmilla. Kyseessä ei ollut pelkkä propagandatorvi, vaan paatoksellisen ja propagandistisen sanahelinän seassa suomalaisille välittyi myös arvokasta tietoa eteläisen naapurin elämästä. Pekka Lehtosen sanoin: Eikö tosiasia ole se, että 2010-luvulla valtiot pyrkivät vaikuttamaan muihin valtioihin ja niiden kansalaisiin monin verroin härskimmällä ja valheellisemmalla tavalla kuin yksikään propagandaradio puoli vuosisataa sitten?
Kului 20 vuotta. Oltuaan kirjeenvaihtajana Berliinissä, Varsovassa ja Moskovassa Lehtosen pesti Viron radion suomenkielisessä toimituksessa uusiutui, nyt kuitenkin aivan erilaisissa olosuhteissa. Hän sai olla mukana seuraamassa Viron uudelleen itsenäistymistä eli eroa Neuvostoliitosta ja välittämässä siitä tietoa lahden pohjoisrannalle. Kirja jakaantuukin kahteen osaan, kuten alaotsikko osuvasti kertoo: ensimmäistä leimaa neuvostopropaganda, toista itsenäisyysinnostus.
Pekka Lehtosen Tehtävä Tallinnassa ei ole pelkkä muistelmakirja. Se on ennen muuta ensikäden tietoihin perustuva arvokas historiankirja. Ei liene kovin montaa suomalaista, jolla olisi omakohtaista kokemusta asumisesta 1960-luvun Virossa, eikä myöskään kovin montaa sellaista, joka olisi päässyt niin läheltä myötäelämään Viron uuden itsenäistymisen. Kirja ei ole vain tapahtumien ja sattumien pintapuolista kuvausta, vaan siinä on teräviä havaintoja ja vankka analyyttinen ote. Sellaisena se on tervetullut lisä yhteistä historiaamme kartoittavien kirjojen joukkoon.
– Kulle Raig, viro.nyt 3-1026
