Pitkän linjan tutkija Seppo Zetterberg (s. 1945) on tehnyt ansiokasta työtä etenkin Suomen ja Viron läheisten yhteyksien käsittelijänä. Hänen selkokieliset – joskin keskivertolukijan makuun hieman liian raskaat – kirjansa ovat paneutuneet niin suuriin linjoihin kuin yksittäisiin Suomen ja Viron välillä kulkeneisiin ihmisiin. Teoksista etenkin järkälemäinen Viron historia (2007) on tutustumisen arvoinen. Suomen sillan kulkijoita: Yhteyksiä yli Suomenlahden 1800-luvulla on looginen jatkumo Zetterbergin tuotantoon. Siinä kerrotaan yksityiskohtaisesti Suomenlahden ylittäneistä ihmisistä, joiden joukkoon mahtui muun muassa kansallisten liikkeiden aktiiveja ja heimohengen elähdyttämiä turisteja. Heidän kokemuksistaan lukeminen on kiinnostavaa ja valaisevaa.
1830-luvulla kunnolla alkanut höyrylaivaliikenne toi kaksi kaupunkia, Helsingin ja Tallinnan, lähemmäs toisiaan. Matkat lahden yli olivat kuitenkin vielä tässä vaiheessa niin eksoottisia, että niistä kirjoitettiin runsaasti kirjoissa ja sanomalehdissä. Ne kiinnostivat lukijoita. Tämä on antanut runsaasti materiaalia tutkijoiden käyttöön.
Zetterberg aloittaa perusasioista. Hän muistuttaa, että ”Suomen silta” oli pitkään Suomen ja Viron välisen kytköksen tärkeimpiä termejä. Se juontaa juurensa pitkälle historiaan, ja mainintoja siitä löytyy muun muassa 1800-luvun puolivälin eepoksesta Kalevipoeg. Kulttuurilliset vaikuttajat, kuten Viron Lydia Koidula (1843–1886) ja Suomen Elias Lönnröt (1802–1884), tekivät hekin töitä maittemme lähentämiseksi. Suomen sillan kulkijoita on hyvin taustoitettu. Zetterberg kertoo lämpimästi mukaan valitsemistaan henkilöistä, joiden ajattelutapa ja arvomaailma voivat olla useimmille nykylukijoille vieraita: ”Mutta terveitä oli Jumalan kiitos oltu, pelättyä kuristustautia ei ollut tullut, ja poika toivoi, että isä ja äiti eivät kantaisi hänestä huolta. Hän uskoi Jumalan huolehtivan hänestäkin.”
Kirjaan sisältyy niin arkisia kuin syvällisiä huomioita ja hetkiä. Laivaliikenteen avaaminen johti sekä turismin että vakavamman kulttuurivaihdon kasvuun. Zetterberg kirjoittaa elävästi säännöllisen laivayhteyden avaamisesta Helsingin ja Tallinnan välille: ”Kaiken lisäksi – toisin kuin muut höyrylaivat, joissa häiritsevät äänet kantautuivat salonkeihin asti – Storfursten liikkui lähes äänettömästi. Vaikka matkustaja seisoikin kannella konehuoneeseen johtavan avoimen luukun äärellä, ei hän kuullut pienintäkään melua.”
Suomen sillan kulkijoiden kiinnostavin luku käsittelee Elias Lönnrotia ja hänen kiinnostustaan Viroon. Lönnrot teki pitkän tutkimusmatkan Suomen eteläiseen naapurimaahan vuonna 1844. Monipuolinen Lönnrot, joka toimi muun muassa runoilijana ja kielitieteilijänä, tutustui viron kieleen, kulttuuriin ja maantieteeseen. Hänen Viro-yhteyksiään käsitellään Zetterbergin toimesta ilahduttavan tarkasti.
Ikävä kyllä Zetterbergin uusi kirja on joiltain osin epätasainen. Kaikki kohdat eivät puolusta paikkaansa. Luku Viron ensimmäisten yleisten laulujuhlien järjestämisestä ja sitä seuraava kertomus Viron ykkösperheen vierailusta Suomessa ovat hyvästä yrityksestä huolimatta kuivia. Historia ei herää henkiin, vaan jää sarjaksi kuivia anekdootteja ja tyhjiä kuvia.
Teos päättyy kuvauksiin Suomen laulujuhlista ja suomen ja viron kielen suhteesta. Nämäkin kohdat vetoavat vain aiheesta valmiiksi kiinnostuneisiin ihmisiin. Kirjasta selviää, että Suomen sillan rakentaminen sai monia muotoja. Moni yrityksistä jäi kesken, mutta samalla muodostettiin pysyvä yhteys kahden sukulaiskansan välille.
Suomen sillan kulkijoita on melkoisen pitkä, reilusti yli 400 sivun mittainen. Sen laajuus karkottanee satunnaiset lukijat. Suomen ja Viron yhteyksistä kiinnostuneille kirja on kuitenkin kiehtova. Sen julkaiseminen on Siltalalta kulttuuriteko. Zetterberg kuuluu tämän teoksen myötä yhä selvemmin maamme parhaiden Viro-tietäjien joukkoon.
Esa Mäkijärvi
Artikkeli julkaistu myös viro.nyt-lehdessä 3/2015
Kirja myynnissä SVYL-Verkkopuodissa: Suomen sillan kulkijoita : yhteyksia yli Suomenlahden 1800-luvulla
