Seppo Zetterberg: Suomen sillan kulkijoita. Yhteyksiä yli Suomenlahden 1800-luvulla

25.00 

Siltala 2015, 450 s.

tuotetunnus (SKU) 9789522343123 Osasto:

Kuvaus

Suomen sillan kulkijoita käsittelee Suomenlahden eli Suomen sillan ylittäjiä sekä heidän kokemuksiaan 1800-luvun Suomessa ja Virossa. Kulkijoina oli suomalaisia ja virolaisia kansallisen liikkeen aktiiveja ja heimohengen elähdyttämiä, mutta myös muun muassa suomenruotsalaisia, venäläisiä ja baltiansaksalaisia säätyläisiä, joiden kiinnostusta merenlahden vastarantaan herättivät muut asiat kuin kielisukulaisuus tai heimoaate.

Varsinkin höyrylaivaliikenteen alkuvaiheissa jo Suomen sillan ylittäminen oli elämys. Toisille matka oli pelkkä ”risteily”, jonka aikana tutustuttiin pikaisesti Helsinkiin tai Tallinnaan eli Rääveliin, mutta useimmille laivamatka oli keino, jonka avulla siirryttiin toiseen maahan ja tehtiin siellä pitkiäkin kiertomatkoja. Tällaisia Suomen sillan kulkijoita olivat esimerkiksi Elias Lönnrot, August Ahlqvist, Yrjö Koskinen, Julius Krohn, Lydia Koidula ja monet muut.

Tutustu kirjan esittelyyn täällä: https://verkkopuoti.svyl.fi/kaksi-kaupunkia/