Kuvaus
Kantarelliin eivät madot pysty, se on optimistinen ja iloluontoinen ikivanha sieni – siis selvästi itämerensuomalainen! Sitä paitsi ihmiset ja sienet ovat sukulaisia. Tai ainakin olivat – ennen kuin ihminen käänsi luontosuhteensa nurinniskoin.
Valdur Mikita pohtii suomalais-ugrilaista kansanluonnetta ja pohjoisten kansojen suhdetta luontoon sekä henkisiä piirteitä, jotka erottavat suomalais-ugrilaiset muista eurooppalaisista. Teos avaa näkökulmia paitsi suomalaisten omiin juuriin myös katsantoja naapurikansan tuttuuteen ja omituisuuteen. Mikita valottaa pohjoisten yhteiskuntien menestymisen saloja. Biologina ja semiootikkona hän yhdistelee avartavasti luonnon, kielen ja ihmisenä olemisen ilmiöitä. Mikita kirjoittaa myös suomalais-ugrilaisten kansojen introvertista ja masennukseen taipuvaisesta mielenlaadusta sekä pohjoisten kansojen taipumuksesta synestesiaan ja erityisherkkyyteen. Hän rohkaisee meitä olemaan sellaisia kuin me sisimmässämme olemme! Kaikkien ei tarvitse solahtaa kuin kala veteen small talk -kulttuuriin. On ihan hyväksyttävää kaivata yksinäisyyttä ja luonnonrauhaa ihmisvilinän vastapainoksi.
