Kuvaus
Viimne reliikvia on Grigori Kromanovin ohjaama seikkailuelokuva vuodelta 1969. Se perustuu Eduard Bornhöhen kertomukseen Vürst Gabriel (1893). 1500-luvun Liivinmaan sotaan sijoittuvassa tarinassa Piritan luostari haluaa haltuunsa Pyhän Birgitan pyhäinjäännökset varmistaakseen oman tulevaisuutensa. Nuori aatelismies lupaa hankkia ne luostarille, jos saa vastalahjaksi kauniin nuoren Agneksen vaimokseen.
Viimne reliikvia sai Neuvosto-Virossa valtavan suosion. Sen näki elokuvateattereissa 772 000 katsojaa, mikä oli yli puolet Viron asukasmäärästä. Vauhdikkaasta seikkailuelokuvasta on tullut myös myöhempien sukupolvien suosikki niin, että sitä kutsutaan ainoaksi virolaiseksi kulttielokuvaksi. Vuonna 2002 elokuvakriitikot äänestivät Viimne reliikvian kaikkien aikojen neljänneksi parhaaksi virolaiselokuvaksi.
Elokuva on vironkielinen, tekstitykset suomeksi, englanniksi, latviaksi, saksaksi, venäjäksi ja viroksi (kuulovammaisille).