Silva Tedre (toim.): Maalla! Koetut paikat

20.00 

Kirjokansi 2020

Kuvaus

Asuinpaikan mukaisissa tilastoissa maaseudun väki vähenee. Ihmisten elämästä ja toiminnasta maaseutu ei silti ole tyhjentynyt. Maaseutu ei irrota otettaan. Sieltä lähdetään, sinne palataan, kenties lähdetään taas uudelleen.

Suhde maahan, multaan, ympäröivään yhteisöön, omin käsin tekemisen opetteluun ja oppimiseen ovat kirjan kantavia aiheita. Kirjoitetaan itselle merkityksellisestä paikasta maalla, koetusta maaseudusta omalla äänellä.

Kirjassa jokaisella kirjoittajalla on omanlaisensa, henkilökohtainen näkökulma maaseutuun. Tutkijat, toimittajat, kirjailijat ja aktivistit kirjoittavat paikoista, joissa asutaan tai joihin ainakin palataan toistuvasti. Maantieteellisesti tarinat sijoittuvat jonnekin Suomeen ja jonnekin Viroon. Useimmat paikat voi johtolankojen perusteella sijoittaa kartalle kylän, kunnan tai ainakin maakunnan tarkkuudella.

Kirjoittajat: Päivi Armila, Leena Eräsaari, Kirsti Hassinen, Pauliina Helle, Lassi Hyvärinen, Katri Issakainen, Tuula Kukkonen, Kari Lunnas, Pirjo Roponen-Lunnas, Eeva Luoto, Hanna Moilanen, Pertti Rannikko, Pirjo Salo, Silva Tedre, Kai Vaara ja Jouko Väisänen.

Jouko Väisäsen kirjoitukseen Aution kylän hellä muisto sisältyy Väisäsen kääntämä Tõnu Õnnepalun kertomus Iltaisin (teoksesta Valede kataloog. Inglise aed).