Kuvaus
Aikaa Tartossa on 11 päivää. Nelikymppinen kirjailijakaksikko seikkailee kaupungissa taittopyörillä ja kävellen. Matkaoppaina toimii viisi elävää paikallista taiteilijaa, ja yksi edesmennyt. Kesäkuinen Tartto tarjoilee ajattelemisen aiheita, hyvää ruokaa ja yllätyskutsuja kivennäisvesien lähteelle. Elämyksellisessä matkapäiväkirjassa heittäydytään virran vietäväksi ja antaudutaan sattumanvaraisille kohtaamisille. Etsimisen ja löytämisen vuoropuhelu avaa ikkunoita sekä kaupunkiin, että kirjoittajien mielenmaisemaan.
Jukka Moskuvaara on joensuulainen näyttelijä ja käsikirjoittaja. Hän on kirjoittanut useita näytelmiä teatteriin. Hanna Rentola on helsinkiläinen kirjailija ja lavarunotoimija. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt romaanit Heinäkuu (2019) ja Laivakirja (2022). Aika Tartossa on Moskuvaaran ja Rentolan ensimmäinen yhteinen teos. He ovat kirjoittaneet toisilleen vuodesta 1998.