Kuvaus
Miten pitkään ihminen jaksaa salata omat tai toisten kohtalokkaat virheet? Milloin omatunto ei enää pysty pakenemaan muistamattomuuden verhon taakse? Milloin petturuuden saattaa unohtaa? Näihin kysymyksiin Ene Mihkelson etsii vastauksia Torni-runokokoelmassaan. Mihkelsonin runot yllyttävät omalla esimerkillään luomaan kriittisen katseen menneisyyteen, rehellisesti ja itseään säästelemättä. Mihkelson tunnetaan monisanaisena, itseensä sulkeutuneena ja joskus käsittämättömänäkin, mutta nyt kirjailija on muuttunut, valmis: runoista huokuu kypsyys ja syvyys.
Heitä kukkaset menemään Huijaa taivasta
Niin ydintä myöten hiusjuuriin saakka on tulossa tuhoa
Toissavuosisadalla syntynyt mummoni
oli aikansa paras miinanraivaaja
Hän tunsi turvallisuusmerkinnät ja torjuntamagian
Jälkeenpäin pyysi kukilta anteeksi
Kiitti jumalaa joskin vain varmuuden vuoksi Että jospa hän onkin olemassa
Mutta omalle pihalleen hän ei antanut ristiä pystyttää
Ei haka- eikä tavallista
Viisi kulmaa kävi yli ymmärryksen
Minun talossani sellaisia ei ole
Istutti puun ja kumarsi
Kuulusteluissa ilmiantoi meidät kaikki
