Valgassa asuva, kaiken nähnyt juristi J. K. Tamminen tuntee olevansa vironsuomalainen.
Ville Hytönen
“Kun kysyn narvalaisilta tutuiltani, käyvätkö he usein Valgassa, he sanovat, etteivät he halua niin surkeaan paikkaan mennä käymään”, kirjailija ja lakimies J. K. Tamminen naurahtaa.
Olen tullut tapaamaan Tammista tämän toiseen kotikaupunkiin aivan Latvian rajalle.
Talo on piilossa pienellä mökkialueella kaukana keskustasta. Tamminen esittelee remonttitöitään innokkaasti. Tuohon tulee terassi, tuohon sauna. Keskellä pihaa seisoo kulmikkuutensa ansiosta legendaariseksi muodostunut Citroën H -pakettiauto eli Kamina.
Valga tunnetaan nimenomaan Latvian rajasta, mutta viime aikoina myös kaupunginhallinnon korruptio on noussut mediassa esiin.
”Surkeeta nähdä tää köyhyys, että ei ole mitään perspektiiviä”, Tamminen kuvaa. “Lähes kaikessa on annettu periksi. Jos ei EU-rahaa olis, tää olis ihan onnetonta.”
Tamminen kertoo vievänsä remonttijätteensäkin Tallinnaan, koska Valgan kaatopaikka ei ota korttimaksuja vastaan. Hän vihjaa, että käteisellä maksettu jätemaksu ei päätyisi välttämättä jätteenkäsittelyyn.
”Tämä on rajakaupunki, eiks nii?”, hän jatkaa vironsuomalaisella poljennolla. “Rajakaupungeissa on aina enemmän rikollisuutta.”
J. K. Tamminen tietää mistä puhuu. Hän on Virossa opiskellut kriminalisti ja lakimies, joka on nuorempana toiminut myös lain harmaalla vyöhykkeellä ja laitapuolellakin. Tamminen on ollut salakuljettaja ja velanperijä, hän on pitänyt bordellia ja myynyt pimeää viinaa. Aloitettuaan lakiopinnot 1990-luvun Tallinnassa hän kuitenkin jätti rikollismaailman taakseen – mutta vain tekijänä. Nyt hän kirjoittaa rikoksista ja toimii lakimiehenä.
Istumme Tammisen kotiin rakennetussa baarihuoneessa ja juomme kahvia. Kissa pyrkii sisään.
”Tämä metsä tunnetaan kodittomien kissojen metsänä”, Tamminen sanoo nostaessaan kissan syliinsä. “Valgalaiset hylkäävät kissansa tänne ja siksi niitä on metsä täynnä”, kirjailija kertoo ja silittää metsästä pelastamiaan kissoja, jalkapuolta Donaldia ja silmäpuolta Kriimua.
Entinen rikollinen on kasvissyöjä ja eläintenystävä, jonka kanssa on vaivatonta keskustella tofun saatavuudesta. Hän on persoona, joka kaihtaa yksinkertaistuksia.
Kaiutinkauppiaasta rikolliseksi, rikollisesta lakimieheksi
Kirjailija-lakimiehen elämä on ollut varsin värikäs. Rikollisen uransa lisäksi hän on ollut 1980-luvulla menestyvä audiovälinekauppias, opiskellut itsensä niin teologian maisteriksi, rikostutkijaksi, tiedottajaksi kuin oikeustieteen maisteriksi. Kirjoittamisen opintoja on monesta opistosta ja yliopistosta. Bisnestä on tehty niin Venäjällä, Minskissä kuin Bakussakin.
Tapasin J. K. Tammisen aiemman kerran miltei 20 vuotta sitten opettaessani Turun Kakskerran Paasikiviopistolla kustannustoimittamista. Tamminen paitsi opiskeli kustannusalaa, hän kirjoitti myös Alibiin rikosjuttuja ja käsikirjoitti TV4:n Rikosraporttia yhdessä Mats Dumellin kanssa. Muistan aktiivisen keski-ikäisen miehen, joka innostui herkästi uusista asioista. Sellainen hän on ollut omien sanojensa mukaan aina.
Pakilaan kommunistiäidin ja sosialidemokraatti-isän perheeseen syntynyt poika ei alkujaan pärjännyt koulussa lainkaan. Muistelmiensa mukaan hänellä oli Maunulan yhteiskoulun kautta aikojen huonoin todistus. Luokalle jäämisen hän vältti isänsä kuolemasta johtuvan säälin takia.
Pilvi paloi ja viinaa kului, mutta nuori Juhani löysi itsestään yllättäen menestyjän.
”Olen aina osannut puhua ja myydä”, Tamminen sanoo ja tarjoaa lisää kahvia.
Voin todeta hänen väitteensä paikkansa pitävyyden. Tarjouksen tekemisessä Tamminen on suvereeni.
Nuorukaisena hän vuokrasi Malmin vanhalta ostarilta itselleen 25 neliön liiketilan ja alkoi myydä kaiuttimia ja soittimia. Tammisesta tuli nopeasti Suomen suurimpia audiolaitteiden myyjiä, vaikka kilpailijat olivat Veikon Koneen ja Mustan pörssin kaltaisia jättiläisiä. Rahaa tuli paljon ja Tamminen laajensi mediamaailmaan ostamalla osuuksia audiolaitteita ja autoja arvioivista ilmaisjakelulehdistä. Lopulta vauhti oli liiankin luja.
”Ostin nopeita autoja suoraan autokaupan ikkunasta, useamman lättähattujunan pihalleni, tilasin panssarivaunuja entisestä Neuvostoliitosta, mutta niitä ei koskaan saatu Suomeen saakka”, Tamminen muistelee hulluja vuosiaan.
Tamminen lihoi alle 80-kiloisesta miltei kaksinkertaiseksi. Tuli avioero. Yritykset alkoivat kärsiä laman aikana kadonneiden asiakkaiden myötä.
“Mä en ala syyttämään lamaa omista epäonnistumisistani”, monta elämää nähnyt kirjailija sanoo. ”Omaa syytäni se pääasiassa oli.”
Lopulta hän päätyi rahattomana, kodittomana ja perheettömänä kaverinsa varastohalliin yrittämään itsemurhaa.
Viroon ensimmäisten joukossa
Sellainen oli Juhani Tammisen ensimmäinen elämä, mutta hän selvisi siitä hengissä. Tamminen kuntoutui, opiskeli teologiksi ja lähti rikolliselle uralle, seikkaili ympäri entistä Neuvostoliittoa salakuljetuksen ja turvapalveluiden merkeissä ja muutti lopulta asumaan Viroon. Kuittikauppaa, yritysten saattohoitoa, salakuljetusta.
Kysyn Tammiselta, mitä hän ajattelee 90-luvulla Viroon muuttaneista suomalaisista. Käytän tarkoituksella sanaa venkula, sillä ensimmäinen vironsuomalaisten sukupolvi on tunnettu epämääräisistä liiketoimistaan.
”Meistä 90-luvulla muuttaneista moni lähti myös nopeasti”, Tamminen mainitsee. “Puheita oli enemmän kuin tekoja.”
Tammisen mielestä hänen suomalaissukupolvensa Virossa toteutti varsinaista kulttuuri-imperialismia. Käytettiin sumeilematta hyväkseen vielä kehittymätöntä pientä maata ja sitä, ettei Suomen verottaja, poliisi tai mikään muukaan viranomainen löytänyt ihmistä Virosta.
Haastattelun aikana useampi Tammisen nykyinen asiakas soittaa hänelle. Yksi soittajista on suomalaista rikosjournalismia seuraavalle varsin tuttu nimi. Lakimies Tamminen tuntuukin olevan varsin hyvin kontaktoitunut. Hän tuntee rikolliset ja poliisit, tunteepa vielä rikolliset poliisitkin.
Tammisen kolmas elämä alkoi 90-luvun puolessa välissä, kun hän lähti opiskelemaan rikostutkintaa Tallinnaan.
”Tekivät kaikenlaista kiusaa”, Tamminen kertoo viitaten opiskeluihinsa. “Luokka oli täynnä poliiseja ja mulla oli ylimenokaudella vielä bordelleja ja semmoista – – Ja tehtiinhän me Suomen suurin viinaryöstökin.”
Tamminen kuitenkin ymmärsi jättää rikokset. Hän kirjoitti Eesti Ekspressiin ja televisiolle ja valmistui kriminalistiksi.
”Poliisiksi en kuitenkaan ruvennut”, hän ilmoittaa vakavana.
Pian hän valmistui myös lakimieheksi. Nyt hän kirjoittaa väitöskirjaa johtamisesta.
Kirjailijan on elettävä kirjailijan elämä
Opiskeluvuosien jälkeen alkoi elämä, jota Tamminen elää parhaillaan.
”Mun tähtäin on olla ammattikirjailija”, hän tunnustaa, ja varsin lähellä hän sitä onkin.
Autofiktiivisillä rikoskirjoilla aloittanut Tamminen on tehnyt myös dekkaritrilogian sekä käsitellyt 1990-luvun lamaa. Uusin teos on Itämeren suurinta laivaturmaa käsittelevä Estonian salaisuudet (Minerva 2021), joka julkaistaan myös viroksi.
Estonian salaisuudet on varsin pieteetillä tehty, ja kaikki matkustajalautan vuonna 1994 tapahtuneeseen turmaan liittyvä on käyty läpi. Tasapuolisuuden nimissä Tamminen käy kirjassa läpi kaikki mahdolliset teoriat, kuten ruotsalaisen sukellusveneen mahdollisen kolaroinnin laivan kanssa.
Mikä sitten on Tammisen oma käsitys suuronnettomuudesta?
“Se on vahva kuvaus nuoresta yhteiskunnasta, kahdesta aggressiivisemmasta yhteiskunnasta – – siitä, kun ihmiset yrittävät saada viisikymmentä menetettyä vuotta takaisin, eiks niin – – kun matkustajalaivasta tulee kauppapaikka, käyntikortti”, hän vastaa monipolvisesti. “Sellaisessa tilanteessa sattuu ja tapahtuu.”
Tamminen implikoi, että syyllinen oli neuvostoliittolaisen käskytysjohtamisen oppinut kapteeni. Hän ajoi täydellä nopeudella päin aallokkoa, eikä miehistöllä ollut mahdollisuutta esittää muita vaihtoehtoja.
Estonian tapaus kuvastaa uuden valtion pakonomaista, lähes faustista eteenpäin menoa, vaikka kaikki on ikään kuin alussa, varmistamatonta ja turvallisuuttakaan ei vielä pystytty takaamaan. Se kuulostaa Tammisen nuoruuden omalta amok-juoksulta. Mitä hän pitää itse identiteettinään?
“Mun identiteettihän on 110-prosenttisesti vironsuomalainen”, Tamminen sanoo. “Ikinä en muuta Suomeen takaisin. Ei mulla ole Suomea vastaan mitään tietenkään, mutta kiitän taivaan Isää, että muutin sieltä pois.”
Artikkeli on ilmestynyt viro.nyt-lehden numerossa 1-2022.
Kirjan Estonian salaisuudet voi ostaa täältä.
