Signe Sarik (toim.): Lauldes mööda Eestimaad. 70 laulu Eestimaa eri paigust

10.00 

GO Reisiraamat 2013, 95 s.

Hintaan lisätään postikulut postin palveluhinnaston mukaan.

tuotetunnus (SKU) 9789949941827 (Tuote)Osastot: , , , Avainsanat tuotteelle ,

Kuvaus

Kotipaikkalaulut on rakkaudella tehtu ja rakkaudella niitä myös lauletaan, toteaa kirjan takakannessa Tiit Pruuli, matkamieheksi ja maankiertäjäksi itseään tituleeraava kirjailija ja liikemies, GO Reisiraamat-sarjan julkaisija. Kotipaikkalaulut periytyvät sukupolvelta toiselle, niissä on helpot sanat ja helppo sävel eli ne jäävät hyvin mieleen.

Viro on pieni, mutta eroavuudet esimerkiksi murteissa ja kansallispukujen kuosissa hyvinkin suuria. Näin myös lauluperinteessä oli kyse kansan- tai seuralauluista. Oman kotikylän laulujen sanat jokainen osaa ulkoa, mutta naapurin omat pyrkivät usein unohtumaan. Tässä uunituore laulukokoelma tulee avuksi. Voisi myös kuvitella, että ulkopaikkakuntalaisten, myös muualta kuin Virosta tulleiden, on hauskaa tutustua maahan laulukartan avulla.

Kotipaikkalaulut ovat yhteishenkeä nostattavia seuralauluja. Suomalaiset ovat tehneet omista seuralauluista kaikkien aikojen listan. Uuden virolaisen kirjan biiseistä moni pääsisi vastaavalle virolaiselle listalla. Kunnon seuralaulu on paitsi innostava, myös rempseä ja hauska, suomalaisen listan saatesanoissa todetaan. Virolaisista kotipaikkalauluista moni on juuri sellainen. Parhaimmillaan ne ilmaisevat tavalla tai toisella myös aikansa henkeä ja jäävät juuri siksi elämään ikuisesti.

Kirjassa ei ole nuotteja ja se on vironkielinen.