Arvo Kruusement: Suvi

15.00 

Tallinnfilm 1976, 81 min., dvd

Osasto: Avainsana tuotteelle

Kuvaus

Suvi alkaa Joosep Tootsin paluusta lapsuudenkotiinsa – hän palaa Venäjältä, jossa hän opiskeli kartanonhoidon hienouksia. Ulkomailta eksoottisen iskiaksen hankkinut Toots vierailee koulutoverinsa Kiirin luona, ja pian nuorten tiet risteävät kauniin talontyttären Teelen ja toisten koulutovereiden kanssa. Yhdessä muistellaan kouluaikoja, nauretaan ja rakastutaan – elokuva on valoisa tarina nuorista ihmisistä, joiden elämässä kaikki on vielä mahdollista. Hienosta näyttelijäntyöstä, sujuvasta dialogista ja taidokkaasta kuvauksesta kiitosta saanut elokuva Suvi jatkaa Kevade-elokuvan hahmojen tarinaa. Poikkeuksellista on, että molempien elokuvien hahmoja näyttelevät samat näyttelijät. Suuriksi kasvaneiden koululaisten rinnalla elokuvassa on muitakin Paunveren asukkaita, joista tunnetuin on rakastetun näyttelijän ja ohjaajan Kaljo Kiisan kuolematon hahmo Lible.

Elokuva on vironkielinen. Tekstitykset viroksi, englanniksi ja venäjäksi.