Julkaistu

Eva Bellenille korona-aika on ollut sekä syy että mahdollisuus kirjoittaa – Lastenkirja Nõia 13 tarkastelee nykymaailmaa humoristisella otteella

Kun yleisötapahtumista jouduttiin koronan takia luopumaan, keksi Mikkelin Eesti Keskuksen toiminnanjohtaja Eva Bellen keinon, jolla tarjota lapsille tekemistä ajasta ja paikasta riippumatta. Bellenin runo- ja värityskirja Nõia 13. Nõiapere lood on suunniteltu koko perheen yhteiseksi ajanvietteeksi.

”Korona-aika on tietenkin ollut sekä syy että mahdollisuus kirjan ilmestymiselle. Nyt kun tapahtumia ja lasten kerhoja ei ole voinut järjestää paikan päällä, kirjan kanssa voi paitsi oppia ja lukea viroa, myös tehdä käsillään – missä vain! Ajatus on, että jokainen perheenjäsen voi värittämällä tehdä kirjasta oman näköisensä. Kirjassa on myös tyhjiä sivuja lasten omia kuvituskuvia varten. Toivon, että tällä tavalla hauskan tekemisen kautta lapsilla heräisi kiinnostus lukemiseen”, Bellen sanoo.

Teoksessaan Bellen katselee nykyajan elämänmenoa noitamaailman läpi lempeällä huumorilla. Siksi se soveltuu pienten lisäksi myös aikuisille, jotka varmasti lukevat tarinaa erilaisesta näkökulmasta ja vaikuttuvat siitä hieman eri tavalla.

Noitien suurperheessä asuu kahdeksan tyttöä ja kaksi poikaa sekä vanhemmat.
Noitien suurperheessä asuu kahdeksan tyttöä ja kaksi poikaa sekä vanhemmat.

Nõia 13 kertoo noitaperheestä, jossa on äiti ja isä, kymmenen lasta sekä mummu ja vaari. Perhe asuu arkkitehti-isän suunnittelemassa talossa, johon isällä on myös patentti.

”Äiti ennustaa kristallipallosta tulevaisuutta ja keinoja, millä tavalla tulisi rahaa. Perheen kahdeksalla tyttärellä ja kahdella pojalla on kaikilla omat kiinnostuksenkohteensa. Mummu ja vaari ovat eläkkeellä ja tekevät kaikenlaista kivaa. Mummu esimerkiksi meditoi ja vaari juttelee eläinten kanssa”, Bellen kuvailee kirjansa hahmoja.

Bellen kirjoittaa tarinansa runomuotoon. Hän on kirjoittanut runoja aikaisemminkin. Viime vuonna hänen runokokoelmansa Anhedoonia julkaistiin Eesti 100 luuleraamatut -sarjassa, joka on harrastajille tarkoitettu julkaisusarja. Jatkoa Bellenin tuotannolle lienee luvassa, sillä hän kertoo, että uusia ideoita ja runoja on jo kertynyt pöytälaatikkoon.

Nõia 13 on kirjoitettu runomuotoon. Nelisäkeisissä säkeistöissä on loppusoinnut.
Nõia 13 on kirjoitettu runomuotoon. Nelisäkeisissä säkeistöissä on loppusoinnut.

Kirjan kuvittaja Günter Peedu löytyi läheltä. Hän on Mikkelin Eesti keskuksen puheenjohtaja.

”Hän on ollut mukana tapahtumissamme ja piirtänyt esimerkiksi juhlapäiviin liittyviä kuvia, joita lapset ovat saaneet värittää. Siksi hän oli luonteva valinta kirjan kuvittajaksi”, Bellen sanoo.

Äiti Esmeralda kiitää yläilmoissa turboluudallaan.
Äiti Esmeralda kiitää yläilmoissa turboluudallaan.

Kymmenen vuotta Mikkelin Eesti Keskuksen johtajana

Kuusitoista vuotta sitten Eva Bellen muutti Mikkeliin. Alussa Bellen vierasti hiljaista kaupunkia, kontrasti tapahtumien täyteiseen elämänmenoon Tartossa oli suuri. Sittemmin hän on tottunut uuden kotikaupunkinsa rauhallisuuteen ja nauttii siitä.

Bellen on toiminnanjohtaja Mikkelin Eesti keskuksessa, joka perustajia hän on itse. Toiminta sai alkunsa klubitoimintana vuonna 2011 monikulttuurisuuskeskus Mimosan tiloissa.

”Mikkelissä oli paljon virolaisia, jotka olivat kiinnostuneita yhdessä tekemisestä. Alkuaikoina me vietimme yhdessä virolaisia juhlapäiviä, ohjelmaa oli koko perheelle kerran kuukaudessa. Yhdessä oleminen oli tärkeää myös viron kielen puhumisen kannalta”, kertoilee Bellen.

Eva Bellen on Nõia 13 -lastenkirjan kirjoittaja ja Mikkelin Eesti Keskuksen toiminnanjohtaja.
Eva Bellen on Nõia 13 -lastenkirjan kirjoittaja ja Mikkelin Eesti Keskuksen toiminnanjohtaja.

Nykyisen toimintamuotonsa yhdistyksenä Mikkelin Eesti keskus sai 2019. Tärkein syy MEKin toiminnalle on Bellenin mielestä tutustuttaa suomalaiset virolaiseen kulttuuriin.

”Tapahtumissamme vierailee paljon suomalaisia. Suomalaiset yleisesti ottaen ovatkin mielestäni kiinnostuneita Virosta paljon. Aina tulee myös uusia ihmisiä. Tapahtumien kautta saamme myös uusia jäseniä. Meillä käy Kuopiostakin asti eräs perhe. Se että he ajavat talvella pitkän matkan pimeässä vain saadakseen ottaa osaa tapahtumiimme, on meille suuri kohteliasuus”, Bellen juttelee.

Yksi Bellenin haave on saada järjestää Viro-viikot kaupungin erilaisten yhteistyötahojen kanssa. MEKillä on jo hyviä kokemuksia muun muassa Mikkelin teatterin kanssa toimimisesta. Bellen näkee paljon erilaisia mahdollisuuksia.

”Aina ei tarvitse ajatella isosti. Sen sijaan, että toisimme Virosta jonkun kuuluisan artistin esiintymään, itselleni olisi tärkeää saada esille ihan paikallisiakin ihmisiä. Joukossamme täällä on paljon lahjakkaita virolaisia muusikoita ja taiteilijoita. Haluaisin, että heillä olisi mahdollisuus näyttää osaamistaan tällaisissa tapahtumissa”, hän sanoo.

Millainen perinne tästä voisi tulla?

”Jos nyt aluksi edes kerran vuodessa niin sekin olisi hienoa!”

Kirjoittaja: Tua Sysimiilu

Kuvat: Eva Bellen